Palaneen ihmislihan käry sekoittuu temppelin edessä poltettavista katajasuitsukkeista nousevaan savuun. Tuoksu pinttyy kiinalaisten sotilaiden univormuihin heidän yrittäessään sammuttaa liekkejä. Palavan ruumiin tuoksu on kitkerämpää kuin kyynelkaasu, jota sotilaat kantavat. Se lävistää syvemmältä kuin kiväärien luodit. Sen aiheuttamat mustelmat eivät parane toisin kuin pampuilla hakatut jäljet.

Toisen nuorista tiibetiläisistä veivät liekit, toisen kohtalo oli yhtälailla hiilenmusta. Hänet veivät kiinalaiset sotilaat. Nämä polttoitsemurhat tapahtuivat sunnuntaina 27. toukokuuta 2012 Tiibetin pyhimmän temppelin Jokhangin edessä.

Tiibetissä on tapahtunut ainakin 51 polttoitsemurhaa vuoden 2009 jälkeen, joista yli 40 kuluneen vuoden aikana. Kun huomio Kiinan poliittisen tilanteen, voi arvata, että määrä tulee kasvamaan. Epätoivoiset protestoijat pyrkivät saavuttamaan maailman huomion. Tiibetiläiset musertuvat Kiinan miehityksen alla.

Polttoitsemurhien määrällinen kasvaminen liittyy Kiinan uuden poliittisen johdon valitsemiseen. Kiina on kiristänyt kansalaistensa tarkkailua. Vaikka tekosyy – ”kansalaisten turvallisuuden takaaminen” – on lapsellisen läpinäkyvä, länsimaat vaikenevat. Kommunistisessa Kiinassa ei ole ollut tapana kunnioittaa ihmisoikeuksia. On varsin selvää, että valtionjohdon tavoitteena on paikallistaa ja vaientaa sitä kritisoivat äänet.

Moderni teknologia on avannut aivan uusia mahdollisuuksia ihmisoikeuksien polkemiseksi. Kiinassa on tarkoitus ottaa käyttöön sähköinen valvontajärjestelmä, jossa kaikki kiinalaiset ovat viranomaisvalvonnan alaisia yötä päivää. Järjestelmä on luotu ylläpitämään kommunistisen puolueen valta-asemaa sisäisten levottomuuksien yltyessä. Puolue on ilmoittanut varsin suoraan, että valvontajärjestelmä on tarpeellinen erityisesti Tiibetissä.

Jokaisen kansalaisen tiedot on tallennettu uudelle mikrosirulliselle henkilökortille, johon merkitään muun muassa rotu ja uskonto. Valvontajärjestelmässä yhdistyvät turvakamerat, kasvojentunnistus, puhelinvalvonta, sekä internet ja gps-valvonta. Mikäli rikkomuksia tapahtuu (tai niitä suunnitellaan), viranomaiset saavat tiedon välittömästi, jolloin he voivat paitsi tukahduttaa tilanteen, myös estää tiedon leviämisen.

On sanomattakin selvää, että tällainen järjestelmä loukkaa kaikkia perustavia ihmisoikeuksia, mutta länsimaat vaikenevat edelleen.

Autonomisen Tiibetin alue on ollut pitkään suljettu ulkomaalaisilta. Se avattiin hetkeksi keväällä 2012, mutta polttoitsemurhien jälkeen rajat suljettiin ja ulkomaalaiset häädettiin.

Tiibet, pääkaupunki Lhasa ja sen kadut kuhisevat kiinalaisia poliiseja ja sotilaita. He ovat aseistettuja päästä varpaisiin. Ylivarustellun armeijan viesti on kristallinkirkas: ”Meillä on aseet ja ylivoima. Jos te kapinoitte, te kuolette.”

Ja todella, kuolema saattaa vaikuttaa houkuttavammalta kuin miehittäjän vangiksi joutuminen. Kiinan virallinen selitys armeijan painostavalle läsnäololle on, että sotilaat suojelevat tiibetiläisiä. Mutta keneltä? Kiinan mukaan ”vaarallisilta separatisteilta” – kuten Nobelin rauhanpalkinnon saaneelta dalai-lamalta ja hänen kannattajiltaan.

Tiibetin epävirallinen hallitus on maanpaossa Intian Dharamshalassa. Sen päätehtävänä on palauttaa rauha Tiibetiin. Kun Brittein pääministeri tapasi dalai-laman epävirallisesti toukokuussa 2012, Kiina ilmoitti sen olevan loukkaus Kiinan kansaa kohtaan. Kiina vaikuttaa unohtaneen, että myös tiibetiläiset, ovat osa Kiinan kansaa – joskin vastentahtoisesti.

Tiibetiläiset kutsuvat miehitystä toiseksi kulttuurivallankumoukseksi. Ensimmäisellä kerralla kommunistit tuhosivat yli 6 000 temppeliä, osa munkeista pakeni maasta, osa kuoli puolustaessaan temppeleitä, osa vangittiin ja osaa kidutettiin. Arviot kuolleiden määrästä vaihtelevat sadoistatuhansista reiluun miljoonaan. Nyt Kiinan valtio ei turvaudu suoraa väkivaltaan, ainakaan näkyvästi. Uusin taktiikka perustuu valvontaan, tukahduttamiseen ja kiinalaistamiseen.

Virallinen Kiina kiillottaa julkisivuaan kuvailemalla tiibetiläistä kulttuuria arvokkaaksi suojelukohteeksi. Kiinan hallitus tukee esimerkiksi tiibetiläistä kansanmusiikkiperinnettä, mutta määrää laulujen sisällöstä. Tiibetiläistä kulttuuria muokataan voimakkaasti nyky-Kiinan agendaan sopivaksi, kun taas ”separatistiset” voimat pyritään eliminoimaan.

Uskontoa saa harjoittaa valtiolle sopivalla tavalla ja tiukan valvonnan alaisuudessa. Tiibetiläisiä kohdellaan toisen luokan kansalaisina; he tarvitsevat esimerkiksi matkustusluvan liikkuakseen omassa maassaan, kun taas kiinalaiset eivät vastaavia lupia tarvitse. Kouluissa opetetaan mandariinikiinaa ja osa tiibetiläisistä ei enää osaa puhua äidinkieltään, lukutaidosta puhumattakaan.

Painostavinta on kuitenkin valvonta ja väkivallan uhka, joka on läsnä yötä päivää. Maastopukuihin pukeutuneiden sotilaiden lisäksi tiibetiläisten joukkoon on soluttautunut useita siviilipukuisia sotilaita. Koskaan ei voi tietää, kuka keskusteluasi kuuntelee. Vaikka tiibetiläiset vastustavat Kiinan miehitystä tarkkaileminen ja painostus on tuloksellista. Tukahduttaminen on pitkällä aikavälillä suoraa väkivaltaa tehokkaampaa.

Tiibetiläisen kulttuurin ja uskonnon kiinalaistaminen tulee ehkä räikeimmillään esiin tavassa, jolla Kiina on peukaloinut Tiibetin uskonnollisen johdon valitsemista. Tiibetin buddhalaisuudessa tärkeimmät reinkarnaatiot ja maan uskonnolliset johtajat ovat dalai-lama ja panchen-lama. Kymmenennen panchen-laman kuoltua 1989 sekä nykyinen dalai-lama, että Kiinan kommunistinen hallitus esittivät omat – vastakkaiset – valintansa seuraavaksi panchen-lamaksi. Maanpaossa oleva hallitus tunnisti kuusivuotiaan Gedhun Choekyi Nyiman edellisen laman reinkarnaatioksi. Kiinan valtio päätti vangita pojan. Kiinan johto selitti suojelevansa poikaa separatistien kaappausyrityksiltä. Maailman nuorimmaksi kutsutun poliittisen vangin olinpaikkaa ei edelleenkään tiedetä.

Tällä välin Kiinan hallitus oli valinnut oman ehdokkaansa, Gyancain Norbun, Tiibetin seuraavaksi uskonnolliseksi johtajaksi. Se, että virallisesti uskonnoton ja kommunistinen Kiina pyrkii hallitsemaan Tiibetiä valitsemalla sille uskonnollisen johtajan, on törkeää vallan väärinkäyttöä. Kiinan hallituksen propagandasta huolimatta tiibetiläiset eivät ole lämmenneet miehittäjänsä valitsemalle johtajalle.

Länsimaat välttelevät tilannetta, koska maailman toiseksi suurinta talousmahtia ei haluta suututtaa. Vaikka kansainvälisten ihmisoikeussopimusten tulisi olla sitovia, YK ei ole puuttunut Tiibetin ihmisoikeustilanteeseen näkyvästi sen jälkeen, kun Kiinasta tuli vuonna 1971 YK:n jäsen.

Tiibetin tilanne on erittäin hankala. Miehitetyssä Tiibetissä poljetaan ihmisoikeuksia päivittäin. Näkyvää sotatilaa ei ole, koska Tiibetin buddhalaisuus kieltää kaiken väkivallan. Tiibetiläinen armeija olisi täysin ristiriitainen käsite. Tiibetiläiset ovat lukumääränsä puolesta pieni ja köyhä kansa, eikä heillä ole maansa sisällä näkyvää puolestapuhujaa. Heillä ei ole mitään mahdollisuuksia puolustaa itseään mahtavaa Kiinaa vastaan.

Kiina on leimannut polttoitsemurhat terroriteoiksi ja vertaa niitä itsemurhapommituksiin. Polttoitsemurha ei ole terroriteko. Polttajat vahingoittavat fyysisesti vain itseään. Myös dalai-lama tuomitsi ensimmäiset polttoitsemurhat, koska ne ovat ristiriidassa ehdottoman väkivallattomuuden kanssa. Tilanteen kärjistyessä hän on kuitenkin osoittanut suurta ymmärtämystä tähän ratkaisuun päätyneille. Itsemurhien tarkoituksena ei ole tuhota tai vahingoittaa vastustajaa. Maassa, jossa puhuminen on kielletty ja jossa protestoimisesta joutuu vankilaan, itsensä uhraaminen liekkimeren nieltäväksi on viimeinen keino pyytää apua.

Samalla kun vallankumouksen kipinät hehkuvat suljetussa Tiibetissä, yhä useampi kiinalainen kääntyy Tiibetin tukijaksi. Matkustaessani Tiibetissä erään hostellin kiinalainen omistajatar huusi silmät kyynelissä ”Fuck Communism!” silloin, kun kukaan muu ei ollut kuulemassa.