Yerma, Hilda, Else – Cilla Backin ohjausten nimissä toistuvat naisten nimet. Back kuitenkin kertoo, että naisten sarja on vain sattumaa.

”Se ei ole tietoinen päätös, mutta sitä kuvitellaan, että keski-iässä on paljon kiinnostavia miesrooleja, mutta se ei ole totta. Usein juuri nainen on se takapiru, se, joka on keskiössä. Naisen psyykeen maailma on hirveän paljon rikkaampi kuin miehen”, hän kertoo.

Cilla Backin teoksia yhdistää myös pitkälle koreografisoitu fyysinen ilmaisu, joka luo esityksiin voimakkaan jännitteen ja etäännytyksen.

”Jokaisen tekstin sisällä on konflikti, se salainen sydän, joka on saatava esille mahdollisimman tarkkaan. Jännite kääntyy usein hyvin fyysiseksi – koreografia ei tarkoita vain sitä miten tilan kompositio luodaan tai miten hahmot liikkuvat toisiaan kohti. Koreografia ei palvele pelkästään estetiikkaa vaan se viestii siitä jännitteestä, joka on siinä sisällä.”

Vaikka ohjaaja haluaa työstämisen aikana paljastaa näytelmätekstin sisimmän, ohjauksissaan Back haluaa harhauttaa katsojaa.

”Työstän materiaalia sellaiseksi, ettei se ole niin konkreettista, että se sisin on piilotettu sinne. Ja on oltava jotain, mikä oikeuttaa fyysisen liikkeen, jonka on oltava kuin huuto. Ohjaajana otan etäisyyttä realismiin.”

”Minulle teatteri on vahvimmillaan silloin, kun se on totaalisen uskottava muotokuva. Se on intensiivisempää kuin se, että alussa oli näin ja sitten se muuttuu ja sitten tapahtuu näin. Ihmiset rakastavat muotokuvia! Muotokuvassa ihminen herää henkiin. Monologiesitys täyttää saman hirveän hyvin, sillä siinä on vain yksi kroppa, yksi iho, se täyttää sen ja alleviivaa sen.”

Cilla Back on laadussaan harvinainen suomalaisohjaaja, sillä hän valmistaa esityksiä ennen kaikkea ulkomaisille lavoille. Niistä viimeisin, Yerma, joka on ohjattu Saksaan Schauspielhaus Bochumiin, on tuonut hänelle jo uusia sopimuksia.

”Se, että saan työskennellä suurissa taloissa, kuten Bochumissa, jossa kaikki suurimmat saksalaiset ohjaajat ovat aloittaneet, on ehdottomasti sitä, mitä haluan tehdä. Suomessa valikoin sellaisia töitä, jotka pitävät mielenkiintoani yllä.”

Suomessa Back haluaa työskennellä ennen kaikkea samojen, valitsemiensa näyttelijöiden kanssa. Johanna Jauhiainen näytteli myös Hildassa, jonka nimiroolissa oli Minna Haapkylä.

”Kun tekee jotain näin fyysistä, yhteistyötä auttaa se, että näyttelijä tuntee jo tapasi työskennellä”, Back tarkentaa.

_______________

Else – en ole rakastunut kehenkään

Else on näytelmä nuoresta tytöstä, jota painostetaan tarjoamaan ruumistaan isänsä velkojen kattamiseksi. Aiheensa mahdollista ajankohtaisuudesta huolimatta näytelmä jää historialliseksi draamaksi, jossa naisen tila on runnottu niin pieneksi, että on yhdentekevää, onko neitseen ruumis lihaa vai posliinia.

Cilla Back ei ole kiinnostunut naturalismista eikä hän pidä itseään tarinankertojana. Elsessäkään, joka on hänen viimeisin ohjauksensa Suomessa, tarinaa ei kuviteta, lavasteita ei juuri ole, värisuodinten läpi ohjattu kova valo osuu näyttelijän valkoiseen mekkoon suoraan ylhäältä, oikealta tai molemmilta sivuilta. Viimeinen kohtaus tapahtuu sormiluunmittaisen kynttilän valaisemana. Tapahtumat seuraavat Elsen (Johanna Jauhiainen) ruumiissa ja puheessa toisiaan samalla vääjäämättömyydellä kuin jolla naudat kapean teuraskäytävän päätteeksi teloitetaan.

Else on oikeastaan ohjattu palkitulle näyttelijälle Ingrid Bolsø Berdelille Norjan Kansallisteatterin näyttämölle, jossa se sai ensi-iltansa vuonna 2011. Kyseessä oli kansainvälinen yhteistyöprojekti, jossa teosta oli jo harjoiteltu ja esitetty Berliinissä. Korjaamo-teatterin ja tanssiteatteri Minimin yhteistuotantona syntynyt Else on sama teos Johanna Jauhiaisen esittämänä. Lavasteet, puvustus ja äänet ovat siirtyneet likimain sellaisinaan Helsinkiin. Cilla Back kertoo, että erikielisenä ja toisessa ruumiissa tulkinta on silti eri, vaikka enin osa on yhä samaa.

Itävaltalaisen Arthur Schnitzlerin Fräulein Else on kirjoitettu vuonna 1924, jolloin se osui oman aikansa wieniläisen yläluokan keskusteluihin naisen itsemääräämisoikeudesta ja seksuaalisuudesta. Näytelmä kertoo 19-vuotiaasta tyttärestä, joka joutuu isänsä pelivelkojen välineeksi. Hänen äitinsä allekirjoittamassa kirjeessä tytärtä pyydetään lainaamaan rahaa isän ystävältä, vesisilmäiseltä vanhemmalta mieheltä, jonka suussa on paksu turpea kieli.

Schnitzlerin viehtymyksen psykoanalyysiin voi lukea hänen novelleistaan sekä hänen kirjeistään ystävälleen Sigmund Freudille. Myös Cilla Backin ohjaus tuo näyttämölle sen hysteerisen ruumiinkielen, jossa kädet liikkuvat tahdonvastaisesti ja kankeasti kuin marionetilla, jossa kasvojen lihakset pingottuvat valkoisen kasvomaalin ja mustiksi puolikaariksi maalattujen kulmakarvojen alla. Tarkka koreografisoitu liikekieli on Backin ohjauksessa puheenkaltaista.

Novellista dramatisoitu näytelmäteksti, joka on yhdenaikaisesti raaka ja häiritsevän romanttinen, 19-vuotiaan neitsyen neuroottiseksi kirjoitettua hengenmaisemaa erittelevä ja osoitteleva, on nykyhetkisistä sidoskohdistaan huolimatta pölyinen. Yli yhdeksänkymmentä vuotta on laskostunut hienoksi pölyksi sen ylle. Viehättävä nuorikko ei enää ole hysteerinen eikä romantisoitu itsemurha enää ole viattoman ainoa tunneilmaisu. Vaikka heikommassa asemassa olevien ruumis on yhä useammin maksuväline tai vain lihaa oleva seksuaaliobjekti, wieniläisklassikko ei tunnu nykyhetkiseltä.

Cilla Backin ohjaama Else sai ensi-iltansa Korjaamolla 11.9. Esityksiä vielä 20.–22.9.