Rehellinen ensivaikutelma: yhdysvaltalainen Sam E. Antar vaikuttaa jotenkin pelottavalta. Lasien kehystämä katse on pistävä, hiukset lähentelevät kaljua. Antarin lauseet tulevat pehmeinä, ja hänen tarkkaileva olemuksensa kiinnittää kuulijan huomion. Näyttävimmissä lehtikuvissa sormissa savuaa sikari.

Mielikuva ei ole väärä. Antar toimi talousrikollisena 1960-luvulta 80-luvulle. Hän oli mukana laatimassa aikansa suurinta arvopaperihuijausta. Kyseessä oli Antarin suvun videomainoksista tuttu Crazy Eddie’s -kodinkonefirma, jossa hän oli työskennellyt pienestä pitäen.

Mielikuva ei ole myöskään oikea. Huijaukset kosahtivat 1980-luvulla, ja Antar käänsi takkinsa. Hänestä tuli vangin sijaan yksi petosjutun päätodistajasta, ja syytettynä oli osa hänen sukuaan. Lopulta muun muassa hänen serkkunsa Eddie Antar päätyi seitsemäksi vuodeksi vankilaan.

Tuomio ei ole kuitenkaan riittänyt hänelle, eikä oikeudenkäynti ole hänen osaltaan päättynyt.

Nyt Antar toimii konsulttina muun muassa FBI:lle ja luennoi ihmisille talousrikollisista. Hän tietää, miten valkokaulusrikolliset eli korkean aseman rikolliset toimivat, koska hän painottaa joka käänteessä olevansa yksi heistä. Edelleen. Ja joutuvansa vielä helvettiin rötöstensä vuoksi.

”Vaikken tee rikoksia tänään, ajattelen silti kuin rikollinen. Ajatusmaailmani ei ole muuttunut. Olin noin 12, kun menin perhefirman palvelukseen ja 14-vuotiaana olin jo Crazy Eddie’sillä töissä. Ensimmäistä päivästä lähtien minua jalostettiin rikolliseksi”, Antar vastaa kotonaan.

Aksentti on newyorkilainen. Sikari palaa.

”Tein rikokseni huvin ja hyödyn takia. Lopetin, koska jäin kiinni. Katumusta tai armoa minulla ei ollut.”

Armoa hän ei haluakaan, rangaistuksia kyllä.

Sam E. Antarin tarina on kaikkinensa kiinnostava, liiankin.

Hänen muutoksensa on hienon draamallinen: luihusta rikollisesta tuli talousrötösten ehkäisijä. Yhdessä kodinelektroniikan suuryrityksen nopean kasvun ja vielä nopeamman romahduksen kanssa tarina oli niin hieno, että suunnitteilla oli jo elokuva. Tuottaja-ohjaajaksi oli valittu Danny DeVito, mutta projekti keskeytyi.

Syyksi annettiin hankaluudet saada lupia tarinaan. Sam E. Antar oli enemmän kuin tyytyväinen nähdessään projektin kaatuvan. Hänen mukaansa se olisi maalannut sekä hänestä että hänen serkustaan aivan liian ruusuisen kuvan.

”Ihmiset saavat sanoa minusta mitä haluavat. Että olen vulgaari, että olen paha ihminen. Molemmat ovat ihan totta, mutta haluan että nämä myös näytetään valkokankaalla. En halua, että minua ihannoitaisiin, enkä missään nimessä halua että entistä pomoani ja serkkuani ihannoitaisiin”, Antar selventää.

”Haluan tulla kuvatuksi pahana hahmona, koska sellainen olen.”

Hän ei halua julkisuudessa antaa valkokaulusrikollisuudesta mitään hienoa irti. Seuraava vertauskuva todistaa tämän sekä myös Antarin luonnehdinnan vulgaariudestaan oikeaksi:

”Raiskaaja pahoinpitelee naisen kehon, me valkokaulusrikolliset pahoinpitelemme mielen. Pahoinpitelemme myös kukkaronne. Emme eroa raiskaajista, mutta ikävä kyllä yhteiskunta paheksuu raiskaajia enemmän kuin talousrikollisia, joiden teoista kärsivät jopa miljoonat.”

Antarien tarinalle ei ole lyöty pistettä, koska Sam ei ole antanut.

Antarin serkuskaksikko kohtasi oikeussalin jälkeen julkisesti CNBC:n kiivaassa keskustelussa. Siinä Sam syytti lähes huutaen Eddieä siitä, että tämä ”opetti hänelle kaiken minkä osasi” ja lopulta ”otti rahat ja juoksi”. Erikseen kuvatussa pätkässä hän kertoi, ehkä hivenen hymyillen, pistäneensä kaikki sukulaisensa vankilaan.

Samassa pätkässä keskustelun ohjaaja kysyi anteeksiannosta. Samilta sitä ei Eddielle herunut, koska anteeksi hän ei anna itselleenkään.

Puhelinhaastattelun aikana käy selväksi, että Sam E. Antar on vaikuttava puhuja. Hän ei kiellä tätä, päinvastoin. Mieluummin hän jättää keskustelun toisen osapuolen varpailleen.

”Voidaksesi tehdä valkokaulusrikoksen, pitää pystyä huijaamaan jotakuta. Ja paras keino siihen on hymyily”, Antar tiivistää.

”Ihmisten ei pitäisi olla niin luottavaisia. Ei pidä hyväksyä tietoa tuosta vain, eikä antautua charmikkaan ihmisen lumoukseen. Valkokaulusrikolliset osaavat olla hyvin manipuloivia ja hienopuheisia.”

Huijata hän osasi. Antarin oma rikoslista koostui hänen itsensä mukaan muun muassa tulojen pimittämisestä, rahojen salakuljettamisesta ulkomaille, kirjanpitopetoksista, vakuutushuijauksista ja tarkastajien kusettamisesta. Dokumentit tietysti tuhottiin parhaan mukaan.

Kiinni hän jäi vuonna 1987. Crazy Eddie’s oli listautunut pörssiin ja se myytiin uusille omistajille. Nämä halusivat tarkistaa varastossa olevien tuotteiden määrän. Niissä oli puhallettua ilmaa 40 miljoonan dollarin verran.

Lähtölaskenta oli alkanut, ja Sam E. Antar päätyi yhteistyöhän syyttäjien kanssa vuosikymmenen lopulla.

Rötökset eivät tekoaikana tuntuneet rötöksiltä. Päinvastoin: Antar kertoo kasvaneensa – ja siis kaikkien talousrikollisten kasvavan – siihen, että huijaamisesta saa hyvän työn nautintoa.

”Rikokset olivat minulle jokapäiväisiä. Ihmiset kuten sinä elät moraalin ja eettisten sääntöjen maailmassa, joten et ymmärrä miten normaalia ja nautinnollista toimintaa se oli”, Antar selventää.

”Ainoa syy miksi lopetin oli se, etten halunnut mennä vankilaan. Ei se ollut moraalista kyse, vaan itsesuojelusta. Eivät muutkaan rikolliset lopeta, kun muita pistetään vankilaan, eivät he yhtenä päivänä löydä Jumalaa ja lopeta. He eivät pysähdy, heidät pitää pysäyttää.”

Wall Streetin mellakat ja euron kriisi ovat tuoneet vaateet taloudellisesta reilusta pelistä pöydälle muuallakin. Erityisesti sen jälkeen, kun saatiin tietää miten Kreikan euro-matka alkoi vääristellyillä tiedoilla.

”Jos Kreikka olisi yhtiö maan sijaan, vastuussa olevat ihmiset olisivat syytteessä ja oikeudessa arvopaperihuijauksesta”, Antar arvelee.

”Meidän pitäisi ymmärtää, että valkokaulusrikollisuus aiheuttaa paljon pahempia vaikutuksia yhteiskunnille kuin väkivaltarikokset. Sotaa lukuun ottamatta.”

Ei ole kovin yllättävää, että hän kannattaa mahdollisimman kovaa linjaa talousrikollisuuden suhteen. Ennaltaehkäisyn eli ”itsensä kaltaisten valehtelijoiden” psykologian tuntemisen lisäksi vain kovat tuomiot saavat rikosten määrän laskuun.

Haastattelu osuu sattumalta samaan aikaan, kun monet talousrikolliset ja pankit saavat syytteitä ja jäävät julkisesti kiinni. Ehkä on tapahtumassa käänne parempaan?

”Oletko huomannut, että löydämme näitä vain koska talous on mennyt alamäkeen? Jos talous ei olisi romahtanut, moni petos jatkuisi. Mikä minua todella häiritsee, on se, että nämä paljastuivat uppoavan taloustilanteen takia – eivät suinkaan tiukemman valvonnan ansiosta.”

Antar on mielenkiintoinen hahmo. Hän on niin allerginen kaikelle sille, joka pehmentäisi kuvaa hänestä. Kysymykset hänen oikeutta edistävistä toimistaan ja sovituksesta saavat tylyjä, ehdottomia vastauksia.

Hän ei voi antaa itselleen anteeksi. Hän ei saa unta öisin. Hän menee helvettiin. Rikoksen lunastuksesta puhuminen trivialisoi uhrien kärsimyksen. Nykyisten talousrikollisten paljastamisesta saatu nautinto jää menneiden häpeän varjoon.

”Mitä nykyään teenkin, se ei poista sitä harmia, minkä sain aikaan vuosia sitten”, Antar summaa.

Hänen ylläpitämänsä kuva tuntuu inhimillisesti kestämättömältä. Miten hän voi elää itsensä kanssa? Eikö hän tarvitsisi edes jonkinlaista valoa mustaksi maalaamassaan omakuvassa?

”Yksi lause voisi summata kaiken: valheiden ja petosten seuraukset ovat paljon pahemmat kuin totuuden, oli se totuus sitten kuinka ruma tahansa. Tämän opin, kun aloin työskennellä sukuni valheiden paljastamiseksi”, Antar myöntää.

”Kun kerron rehellisen suoraan rikoshistoriastani, sillä on myös enemmän painoarvoa opettaessani kuin sillä, että valehtelisin etten pitänyt rikollisena olosta. Tai valehtelisin välittäneeni uhreistani.”

Ehkä totuus joskus vapauttaa hänet.

Sam E. Antarin kotisivu: www.whitecollarfraud.com/index.html