Jos metsään haluat mennä nyt…

Teksti Vili Nissinen

…Sä takuulla yllätyt. Helsinkiläisen Muu-gallerian näyttelyssä viiden taiteilijan performanssit kertovat metsästä ja siinä samalla meistä ihmisistä.

Metsä on ollut minulle aina paikka, johon voin paeta rauhoittumaan ja pysähtymään. Metsä täyttää minut lempeällä harmoniallaan, pakottaa unohtamaan kaupungin melun ja kuuntelemaan omia ääniään. Mieli ja ruumis saavat ansaitsemansa lepohetken ja takaisin urbaaniin betoniviidakkoon voi palata taas hitusen parempana ihmisenä.

Hieman samanlaisen rauhan tavoitin Muu-gallerian näyttelyssä Jumalan selän takana – performansseja metsästä. Harmonisesti ripustetut valokuvat ja videot johdattavat metsään, jossa ihminen on sulava osa luontoa.

Essi Kausalaisen videoteoksessa Shaman (burning whiskey and cigarettes) vaaleaan pitsiin pukeutunut nainen istuu kaatuneen puun päälle. Hän on kätkenyt kasvonsa ruokojen taakse ja suussaan hänellä on palavat tupakka ja sikari.

Videon puolivälissä näemme lähikuvan teekupista, johon nainen työntää palavia tikkuja ja neste kupissa aiheuttaa roihahduksia joutuessaan kosketuksiin tulen kanssa.

Moderni shamaani hakee visioita tulevista tapahtumista tupakan ja viskin avulla, ei sienten, marjojen ja transsin avulla, kuten menneet edeltäjänsä. Ehkäpä tupakka ja viski tuovat neitseelliselle morsiolle kaivatun tiedon tulevasta puolisosta.

Toisaalta valokuvassa Lohikäärme videon neito ja inkarnoitunut tulta syökseväksi hirviöksi. Ehkä luonto onkin hänen kohtalonsa.

Heikki Mäntymaan ja Katri Kainulaisen teoksissa ihmisen on hyvä ja turvallinen olla luonnon helmassa. Valokuvissa taiteilijat makaavat levollisina sikiöasennossa.

Kaksikanavainen videoteos, jossa taiteilijat makaavat luonnonhelmassa, on sadunomainen ja hypnoottinen. Kun katsoin teosta nopeasti, se on kuin mikä tahansa valokuvista seinällä, mutta sitten huomasin jotain häiritsevää: puiden lehdet värisevät tuulessa. Sitten ihminen räpäyttää silmiään. Pian huomasin myös kehojen kohoilevan hengityksen myötä.

Kun tavoitin oman sisäisen lapseni sisältäni, video muuttuu maagiseksi eläväksi maalaukseksi, jossa riitti ihmettelemistä ja ihastelemista.

Arttu Kurttila tuo teoksissaan mukaan blackmetal-kulttuurin, jota harmittavan harvoin taidekentällä nähdään. Luonto on keskeinen teema musiikkigenren lyriikoissa ja Kurttila pohtiikin ihmisen luontosuhdetta teostensa kautta.

Kurttilan videossa Huuto ihminen on eksynyt kaupunkiin. Välillä hän taas on palannut metsään ja löytänyt etsimänsä; päässyt kotiin. Lopussa betonimaailman kurjassa loukossa kuulemme tuskan huudon, joka kaikuu yli pimenevän kaupungin.

Videon musiikkina toimii suomalaisen black metal -yhtye Hornan kappale Vala Pedolle. Laulussa todetaan videon loppuun sopien ”Teljettynä kuin rotat loukkuun/Suuren pedon armoille/ Nämä huoneet tulvivat vihaa/Täällä elävät sielujen huudot”. Kaupungissa ei ole ihmisen hyvä elää.

Valokuvassaan Kurttila seisoo talon katolla koivun runko kädessään, corpse-paint kasvoillaan ja selkeästi kaipaa takaisin alkukotiin, luontoon.

Maria Dunckerin ihmiskoivut kaatuvat. Koivuksi maalattu ihminen toimii metaforana: puukin kaatuu suuren taakan alla. Teoksessa KAATUU! ihmiskoivut kaatuvat talven, pyykkien, puutarhan hoidon ja veneen huoltamisen takia.

Mukavan lisän performansseille tuovat prosessikuvat, jotka valottavat teosten tekoa. Koska teokset on kuvattu ilman yleisön läsnäoloa, yleisönä galleriassa näemme vain lopputuloksen. Kuvissa muun muassa työhaalareista vapautuneet ihmiset kirmaavat alasti metsään. Riemu on luettavissa heidän kasvoiltaan.

Performanssit valokuville on napannut Antti Ahonen ja videolle kaapanneet Ville Lahti ja Ella Tahkonen.

Jumalan selän takana – performansseja metsästä 18.11. asti Helsingin Muu-galleriassa.

Kirjoittaja opiskelee Aalto-yliopiston Taideteollisessa korkeakoulussa kuvataiteiden maisteriohjelmassa.

Kommentoi Facebookissa
Querelle 2019
Route Couture