Osa artikkelista on julkaistu Voimassa 7/2012.

David Tudor istui 29.8.1952 pianon ääreen Woodstockissa New Yorkissa järjestetyssä pianoresitaalissa. Hän avasi ja sulki instrumenttinsa kannen kolme kertaa. Tapahtuma kesti 4 minuuttia ja 33 sekuntia. Koko aikana Tudor ei soittanut säveltäkään. Kyseessä oli John Cagen 4’33-sävellyksen kantaesitys.

John Cagen syntymästä tulee syyskuun alussa kuluneeksi sata vuotta. On hauska sattuma, että lähelle juhlapäivää osuu säveltäjän tärkeimmän teoksen 60-vuotisjuhla. Sattumaa on myös se, että kuin juhlavuoden kruunuksi juuri tänä vuonna Helsinkiin avattiin maamme ensimmäinen äänitaiteen galleria Akusmata.

Akusmata on säveltäjä ja äänitaiteilija Petri Kuljuntaustan projekti. Kuljuntausta remontoi Tukholmankadulla olevan työhuoneensa galleriaksi ja alkoi kutsua tilaan taiteilijoita esittelemään teoksiaan. Akusmata on yksi harvoista maailman äänitaiteen gallerioista, joka toimii ympärivuotisesti. Ei siis ole ihme, että se on herättänyt paljon huomiota maailman äänitaiteilijoiden keskuudessa.

Kun Kuljuntausta ja taiteilijayhdistys Muu järjestivät yhteisen avoimen haun residenssijaksosta Suomessa, hakemuksia tuli yli 400. Se valtava määrä mille hyvänsä taideinstituutille. Helmikuussa avatun galleriatilan ohjelmistossa ehti olla kevätkaudella neljä näyttelyä. Sen jälkeen Kuljuntausta sulki gallerian kesällä tehtävän remontin ajaksi.

Äänitaidetta pidetään usein vaikeana taiteena – etenkin, jos se nähdään osana niin sanottua korkeakulttuuria. Vaikka John Cagekin kantaa mukanaan avantgarden leimaa, hänen ajatustensa ja musiikkinsa kautta äänitaidetta on helppo lähestyä. Cagen taide on hauskaa taidetta.

Cagen mielestä perinteinen melodioihin ja harmonioihin perustuvaa musiikki – kuten Beethoven, Bach, Sibelius tai Grieg – oli vanhanaikaista ja tylsää. Cage innostui ajattelemaan musiikkia eri äänien kokonaisuutena. Kokeellinen avantgarde ei tarkoittanut kokeiltavan alueen rajaamista mikroskooppisen pieneksi tiedeprojektiksi, vaan äänimateriaalin etsimistä eri lähteistä.

Näistä periaatteista äänitaide toimii edelleen. Yksi perinteinen äänitaiteen leikkikenttä on tuttujen soittimien muuntelu. Hyvä esimerkki on preparoitu piano, eli piano, jonka kielien väliin voidaan äänen muuttamiseksi laittaa esineitä aina juomapilleistä käpyihin. Cage myös rakensi itse tehtyjä soittimia, kiinnostui ihmiskehon äänestä ja tietysti myös koneista. Periaatteessa kaikki maailmasta löytyvä ääni kelpasi musiikin rakennuspalikaksi. Löytääkseen musiikin täytyy vain kuunnella vähän eri tavalla.

Petri Kuljuntaustan Akusmata on saanut nimensä filosofi Pythagoraan mukaan. Pythagoraalla oli tapana luennoida oppilailleen verhon takaa. Ajatuksena oli, että kun oppilas ei näe opettajaa, hänen huomionsa kiinnittyy puhuttuun viestiin eikä opettajan ulkoiseen olemukseen.

Galleria Akusmata noudattaa samaa ideaa. Kaikki galleriassa esillä oleva taide on ottanut lähtökohdakseen äänen: jos teoksessa on mukana visuaalisia elementtejä, ne on aina perusteltu äänen kautta. Näin on esimerkiksi Kuljuntaustan ja Muu-yhdistyksen residenssikutsuun vastanneen Miriam Akkermanin Info-room-teoksessa. Työ oli esillä kesäkuussa Muu-galleriassa. Huoneessa oleilijoiden äänet tallentuivat seinien sisässä olleisiin mikrofoneihin. Sieltä ne kaikuivat jälkijunassa uusien tulijoiden kuunneltaviksi.

John Cage seurasi aikaansa ja kommentoi taiteellaan ajan muutoksia. Kun 1900-luvun maailma muuttui entistä äänekkäämmäksi, Cage alkoi pohtia hiljaisuutta. Hiljaisuus rämähti yleisön silmille David Tudorin Woodstockissa esittämänä 4’33-sävellyksen ensiesityksessä. Yleisö oli pettynyt ja äkäinen. Monelta jäi kuitenkin huomaamatta teoksen varsinainen viesti. Kun soittaja on hiljaa, kuultavaksi jää vain hiljaisuus ja satunnaiset yleisön liikkeistä syntyvät äänet. Musiikkia on yleisö itse.

Cagen musiikki on kaikessa kokeellisuudessaan demokraattista. Voidakseen säveltää äänitaidetta tekijän ei tarvitse olla pianovirtuoosi. Cage toteutti punkin do-it-yourself-asennetta 25 vuotta ennen punkkia.

Punkista muistuttaa myös Cagen musiikkifilosofian yhteiskunnallisuus. Kääntämällä musiikin käsitteen ylösalaisin Cage haastaa kuulijan tarkastelemaan maailmaa uudella tavalla. Olemme oppineet keskustelemaan siitä, kenellä on oikeus käyttää kaupungin visuaalista tilaa. Voisimme opetella puhumaan myös siitä, kenellä on oikeus täyttää kaupungin ääniympäristö. Miksi nykyarkkitehtuuri suojaa usein vain heikosti ulkoa ja naapuriasunnoista kantautuvista äänistä? Jos suojelisimme äänimaisemiamme kuten suojelemme kulttuurimaisemia, tekisimmekö erilaisia päätöksiä esimerkiksi joukkoliikenteessä ja suosisimme junia lentokoneiden sijasta?

Ei mikään ihme, että kun Cage korosti musiikissaan hiljaisuutta, hän sai aikaan keskustelua. Hiljaisuudessa alamme kuunnella tarkemmin ja huomaamme asioita, jotka muuten jäävät melun ja hälyn alle.

Galleria Akusmata Helsingissä, Tukholmankatu 7 K, kellari. www.akusmata.com