Taide

Vonani Bilan runot ovat aktivismia

Lukuaika: 2 minuuttia

Vonani Bilan runot ovat aktivismia

Teksti Noora Tuovinen

Eteläafrikkalainen Vonani Bila kokee runot luonnollisena tapana vaikuttaa, eikä hän enää osaa sanoa kumpi oli ensin: poliittinen aktivismi vai runous. Suomessa vierailevan runoilijan mukaan myös kustannustoiminta voi olla vallankumouksellista.

”Kun rakastaa kotimaataan, pitää puhua asioista jotka kaipaavat korjaamista”, eteläafrikkalainen Vonani Bila pohtii. Ja suuressa Etelä-Afrikassa puhuttavaa riittää.

37-vuotias Bila on kotoisin Etelä-Afrikan pohjoisosasta, pienestä Elimin kylästä Limpopon maakunnasta. Opettajaisän kahdeksasta lapsesta vain Vonanista tuli kirjoittaja.

”Äitini ei ole koskaan käynyt koulua. Kunnioitan häntä todella paljon, koska suurin osa tarinoistani tulee häneltä. Isäni kuoli vuonna 1989. Hän oli mahtava timbilan soittaja”, Bila kertoo.

Perinnesoitin timbila on antanut nimensä taiteilijayhteisölle, jonka Bila on perustanut kotikuntaansa. Timbila Poetry Projectin myötä Bila kannustaa uusia runoilijoita saamaan ääntänsä kuuluville. Timbila kustantaa uutta runoutta ja järjestää säännöllisesti kirjoittajien työpajoja ja esiintymisiä.

”Me esiinnymme kaduilla, kouluissa ja muissa julkisissa tiloissa. Meidän täytyy saada äänemme kuuluville, sillä se heijastaa ihmisten todellisuutta.”

Beautiful daughter

In the field near the post office

Opposite our big house

They chased her like a deer

Crushed her knees with steel

So she could stop galloping

Four of them huffed and puffed like animals

On top of her

She was from the party –

She was not too drunk

She went to the nightclub to dance

Four men gave her a lift

From town to township

They stabbed, hacked her many times

With butcher knives

Her ribs were broken with bricks

Four of them, took their turns

Huffing and puffing

Crying like hyenas

As they ejaculated

They cut her clitoris with a pair of scissors

Left a screwdriver inside, between her legs

Khanyisa, Khanyisa

She just wanted to be a doctor in the township.

– Ote Vonani Bilan runosta Beautiful Daughter

Bilan kirjoittaa suoria ja kaunistelemattomia kuvauksia Etelä-Afrikan köyhän maaseudun nykypäivän oloista.

”En tiedä kumpi tuli ensin, poliittinen aktivismi vai runous. Ne ovat minulle sellaisia asioita, joita ei voi erottaa toisistaan. Elämän pitää olla täyttä; en ole pelkkä runoilija, elämässäni on paljon myös muita tärkeitä osa-alueita. Käsittelen runoissani lukuisia asioita, jotka mättävät yhteiskunnassani: naisten ja lasten hyväksikäyttö, työttömyys, huumeongelmat, epätasa-arvo köyhien ja rikkaiden välillä… ”

Runokokoelmien lisäksi Bila on julkaissut tarinoita ja lastenkirjoja.

”Kirjoitan asioista, joita kohtaan kotimaassani. Eräskin tarina kertoo muukalaisvihasta. Kirjoitan englannin lisäksi myös xitsongalla, joka on äidinkieleni. Kirjoitan myös sanomalehtiin.”

Neljäkymmentä prosenttia eteläafrikkalaisista on työttömiä. Maan uutta presidenttiä Jacob Zumaa on ehditty syyttää rahanpesusta, petoksesta, korruptiosta ja raiskauksesta, mutta syytteet on hylätty. Euroopassa Zumaa koskeva julkisuus onkin ollut pääosin kielteistä.

”Luulen, että poliittisesti Zuma on populisti, joka haluaa miellyttää kaikkia ihmisiä. En halua tuomita Zumaa tässä vaiheessa. Aika näyttää, mitä tulee tapahtumaan”.

Valtapuolue ANC julkaisi hiljattain sosiaalista oikeudenmukaisuutta korostavan manifestin, joka herättää Bilassa varovaista toivoa.

”Manifestin ansiosta tulemme ehkä näkemään joitakin muutoksia. Olisin todella onnellinen, jos niin kävisi, koska tässä maassa ero rikkaiden ja köyhien välillä on niin valtava. Presidentillä on valtava vastuu, koska yhteiskunta on köyhä.”

Köyhyys, apartheid-hallinnon perintö ja naapurimaissa koettu ahdinko luovat Etelä-Afrikkaan väkivaltaisia jännitteitä. Viime vuonna tilanne kärjistyi slummeissa, joissa köyhät paikalliset vainosivat zimbabwelaisia siirtotyöläisiä.

”Tilanne meni todella rumaksi, yli 60 ihmistä sai surmansa äärimmäisen väkivaltaisilla tavoilla. Näen vieläkin mielessäni kuvia puukotetuista ihmisistä.”

Vonani Bila esiintyy Helsingin Maailma kylässä -festivaalilla lauantaina 23.5. Mekong-lavalla kello 16 ja Amazon-lavalla kello 18:20 sekä sunnuntaina 24.5. Amazon-lavalla kello 13.40.

  • 8.5.2011