Oli koulupäivä, kun kokoonnuimme kylämme koulupihalle. Koulun aamunavaus alkoi yllättäen uusilla sanoilla. Rehtorimme puhui vallankumouksesta ja sitten huusi Marg bar Shah – kuolema šaahille”. En ymmärtänyt sanaakaan, mutta liityin silti muiden mukaan huutamaan. Marg bar Shah!

Koulut suljettiin. Alkoi pitkä loma. Helmikuussa 1979 alkoi Iranissa vallankumous, jonka luvattiin tuovan vapautta ja tasa-arvoa.

Vapaus ja tasa-arvo jäivät loppujen lopuksi tyhjäksi iskulauseiksi. Uudesta valtiosta tuli islamilainen tasavalta, jossa Ajatollah Khomeini edusti Jumalaa maan päällä. Vallankumouksen kuherruskuukausi ei ollut edes ohi, kun toisinajattelijat, journalistit, intellektuellit ja muut länsimaisten saatanallisten kulttuurin saastuttamat joutuivat vankilaan.

Kulttuurivallankumouksen nimessä suljettiin yliopistoja. Rehtorit, professorit ja yliopiston opettajat irtisanottiin ja tilalle nostettiin uusia vallankumouksellisia henkilöitä, joilta puuttui yliopiston johtamisen tai opettamisen pätevyys.

1960-luvulla alkaneella vallankumouksella oli ristiriitaiset juuret.

Iran on monikansallinen, monikulttuurinen ja moniuskontoinen maa, jota šiialaisuus on hallinnut 1500-luvulta lähtien. 1960-luvulla syntyneen radikalismin ja vallankumouksen tavoite oli puhdistaa maallinen elämä ja arvot. Tasa-arvo ja vapaus nähtiin kapitalismin vastustamisena. Todistaakseen maan itsenäisyyttä Iranin uusi hallinto antoi ajatollah Khomeinin kannattajien miehittää USA:n suurlähetystön ja pitää sen työntekijöitä 444 päivää panttivankeina.

Ajatollah Khomeini onnistui yhdistämään iranilaisia šaahin vastaiseen rintamaan. Islamilaisesta tasavallasta, jota Khomeini lupasi, ei ollut juurikaan tietoa – eikä siitä, mitä tarkoitetaan käsitteellä velayat-e faqih , joka tarkoittaa sanatarkasti lain vartijaa.

Iranin ja Irakin kahdeksan vuotta kestänyt sota oli hyvä lisäsyy kukistaa myös niitä toisinajattelijoita, jotka muuten olivat Ajatollahin kannattajia, mutta kritisoivat totalitaarista retoriikkaa. Yli miljoonan ihmishengen vaatineen sodan jälkeen Khomeinin käskystä puhdistettiin Iranin vankilat teloittamalla yli 120 000 ihmistä.

Kun ajatollah Khomeini kuoli kesäkuussa 1989, luultiin islamilaisen tasavallan aikakauden päättyvän.

Hänen seuraajansa Ajatollah Khamenei ei ollut yhtä korkeasti koulutettu ja häneltä puuttui uskontotieteellistä pätevyyttä nousta Khomeinin tilalle. Hän turvautui militaristisiin ja puolisotilaallisiin järjestöihin, joita oli perustettu vallankumouksen jälkeen.

Khamenei käytti rautaisia otteita säilyttääkseen hallintonsa. Tätä aikaa nimitettiin toiseksi tasavallaksi. Toisen tasavallan aikana Ajatollah Khamenein ja presidentti Rafsanjanin johdolla Iranin tappava kädet ulottuivat maan ulkopuolelle. Kymmenen vuoden aikana yli 300 Iranin oppositioryhmän jäsentä, josta viisi kurdijohtaja salamurhattiin. Näistä vähintään 60 murhattiin EU-maissa.

Länsimaissa pragmaattiseksi johtajaksi tunnettu presidentti Rafsanjani ei lunastanut lupaustaan maan uudelleen rakentamisesta ja sodan jälkeisen kehityksen edistämisestä. Rafsanjanin toisen kauden päättyessä lähes 53 prosenttia Iranin väestöstä oli alle 25-vuotiaita, vallankumouksen lapsia, jotka olivat kyllästyneet vallankumoukseen.

Mohammad Khatemin murskavoitto vuonna 1997 oli juuri vallankumouksen lapsien ja naisten ansiota, joille tuleva presidentti lupasi uudistuksia ja elämän helpotusta. Khatamin kahdeksan vuoden presidenttikauden aikana syntyi satoja uusia kansalaisjärjestöjä, naisten ja nuorten liikkeitä. Samalla alkoi sarjamurhailmiö. Tänä aikana kymmeniä kirjailijoita, toisinajattelijoita ja poliittista vaikuttajia salamurhattiin.

Khatamin antaman lupaukset vapaudesta jäivät lunastamatta ja nuoriso, joita oli vuoteen 2005 mennessä yli 70 prosenttia väestöstä, pettyi kolmanteen vallankumoukseen.

Presidentti Mahmud Ahmadinejad onnistui neljässä vuodessa romahduttamaan Khatamin pienetkin saavutukset. Konservatiivipresidentti, vastoin edeltäjäänsä, teki kaikkensa vahingoittaakseen Iranin kansainvälistä kuvaa kyseenalaistamalla juutalaisten holokaustin ja vaatimalla Israelin hävittämistä maan päältä. Iranin ydinohjelmasta on tullut salailun ansiosta yksi kansainvälisistä turvallisuuskysymyksistä. Näin Iranista on Ahmadinejadin aikana tullut myös kansainvälinen turvallisuuskysymys.

Kun vallankumous alkoi Iranissa, olin 7-vuotias. Nyt minun ikäluokkani Iranissa edustaa jo vanhempaa sukupolvea: väestön keski-ikä on niinkin alhainen kuin 24,3 vuotta. Iranin keski-ikä on siis yli viisi vuotta nuorempi kuin vallankumous. Nuorison arvot ovat kaukana vallankumouksen sukupolven arvoista.

Nuoriso vaatii vapautta, ihmisoikeuksien kunnioitusta ja Iranin monikultuurisuuden tunnustamista. Nuori yhteiskunta on dynaaminen ja altis radikaaleille muutoksille. Mutta iranilaiset eivät ole vielä unohtaneet kolmekymmentä vuotta sitten tapahtuneen vallankumouksen aiheuttamaa pettymystä.

Iranissa on tällä hetkellä kaksi valtapitävää elintä: vaaleilla valittu eduskunta ja presidentti. Korkeinta poliittis-uskonnollista valtaa käyttää kuitenkin ajatollah Khamenei, jota ei ole valittu vaaleilla. Eduskunnalla ja presidentillä ei ole poliittista valtaa päättää maan asioista ilman ajatollah Khamenein ja hänen alaistensa instituutioiden hyväksyntää.

Presidentit Iranissa tulevat ja menevät, mutta järjestelmä on tehnyt selväksi, ettei nykyperustuslain mukaan voi odottaa suuria muutoksia. Nykylain mukaan naiset eivät pääse presidentiksi, eduskunnan puhemieheksi, ministereiksi, pormestareiksi ja kaupungin johtajiksi. Etniset, uskonnolliset ja kansalliset vähemmistöt ovat perustuslaillisesti syrjittyjä.

Iranilaiset ansaitsevat parempaa elämää. He ansaitsevat demokratiaa ja ihmisoikeuksien kunnioitusta. Iran ansaitsee aseman kunnioitettuma kansainvälisen yhteisön jäsenenä. Jotta näin tapahtuisi, Iranista on tehtävä kaikkien iranilaisten maa, missä eri kulttuurit, uskonnot ja kansallisuudet nauttivat moniarvoisuudesta ja tasa-arvosta. Siihen tarvitaan myös kansainvälisen yhteisön tukea.

Kirjoittaja on lappeenrantalainen diplomi-insinööri.