TaideKirjoittanut Jari Tamminen

Titaani vs. titaani

Lukuaika: 2 minuuttia

Titaani vs. titaani

Teksti Jari Tamminen

On vuosi 1981, VHS-aika. Elokuvateattereissa menestyy korni mutta sympaattinen Clash Of The Titans. Mitä vuosi 2010 saa irti sen sekavasta mytologiasopasta ja kököistä Star Wars -lainoista? Ja loppuuko tämä kierrätystuotteiden tulva ikinä?

Clash of the Titans oli melkoinen hittileffa vuonna 1981. Hittileffaa siitä suunnitellaan täksikin vuodeksi. Antiikin Kreikan mytologioita hollywoodilaiseen kerrontaan sovittava klassikkospektaakkeli on uudelleenlämmitetty suurella budjetilla. Myös tämän vuotisessa kierrätyksessä meno on melkoista ja tehosteet ovat keskeisessä asemassa.

Minkäänasteisena alkeiskurssina kreikkalaiseen jumaltarustoon kumpaakaan versiota ei kannata ottaa, vaikka nimistö pääosin onkin sieltä peräisin. Osviittaa taiteellisten vapauksien ottamisesta antaa valinta elokuvan jättihirviön pestiin; Kraken on lainattu skandinaavisista merimiesjutuista. Mutta eihän se ole niin justiinsa, sujuvasti Hades-jumala mörökölliä ohjastaa.

Vaikka molemmat elokuvat nojaavat samoihin alkuteksteihin, poikkeavat tarinat toisistaan kuitenkin melkoisen perustavalla tasolla. Mutta ei sekään ole niin justiinsa, samoja elementtejä on vain sekoitettu hieman eri tavoin. Tarinankerronnan über-saavutuksia ei kummaltakaan kannata kuitenkaan vahingossakaan odottaa, molemmat toistavat suoraviivaista ”pieni & pippurinen vastaan isot ja vahvat ja rakkaus voittaa lopussa” -kaavaa.

Pientä eroa elokuvien nimien käännöksiin sentään on saatu. Meillä vanha Clash of the Titans tunnetaan nimellä Jumalten taistelu ja uusi Clash of the Titans puolestaan menee nimellä Titaanien taistelu. Samasta franchisestä kuitenkin on kysymys.

Jotenkin vuoden 1981 spektaakkeli tuntuu sympaattisemmalta. Silloiset huipputehosteet ovat söpön kömpelöitä ja tarina on niin kökkö, ettei siitä osaa oikein edes suuttua.

Ehkä vanha versio jopa kannattaa katsastaa ennen uusioversion näkemistä. Tämä on tehty helpoksi: elokuva löytyy kokonaisuudessaan YouTubesta, tosin pätkittynä 11 kymmenminuuttiseen pätkään. Katsastamalla alla olevan videon pääsee mukavasti alkuun ja seuraavaa osaa tarjotaan aina edellisen loputtua. Mitään teräväpiirtoa kuvanlaatu ei ole, mutta kyllä se tuo tuhnuisuudessaan mieleen vanhat kunnon VHS-ajat. Se tälle materiaalille sopiikin.

Muutamaa vuotta ensimmäisen Tähtien sota -elokuvan jälkeen ilmestynyt Jumalten taistelu (siis vuodelta 1981) ansaitsee ehdottomasti Star Wars -ripoff-palkinnon Pallas Athene (eli Minerva) -jumalan C-3PO ja R2-D2 -robotit yhdistävästä mekaanisesta pöllöstä. Robottihuuhkajaa pällistellessä voi pohtia, mitkä elokuvakerronnan nykykonventiot aiheuttavat voimakkaimpia myötähäpeän aaltoja muutaman vuosikymmenen päästä.

3D-taistelu kunnioittaa perinteitä ja pokkaa samaisen palkinnon Perseus-sankarin Zeus-jumalalta saamalla lasermiekalla. Ja jos rehellisiä ollaan, niin leffa on muutenkin täynnä suoria lainoja ja varkauksia Sormusten herrasta ja muista menestyselokuvista.

Tuntuvat uudet ideat olevan järjestään kortilla mitä nykyisiin suurtuotantoihin tulee. Pikainen vilkaisu loppuvuoden hittielokuviin tarjoaa tukun vanhojen elokuvien, sarjakuvien ja tietokonepelien lämmittelyjä sekä jatko-osia. Ehkä isojen investointien kanssa halutaan minimoida riskit, tutun brändin toivotaan vähentävän niitä. Alla pikaisesti kerätty ja sattuman varaisessa järjestyksessä esitetty lista tulevista kierrätystuotteista:

Iron Man 2, Robin Hood, Prince of Persia, Sex and the City 2, Toy Story 3, Green Hornet, Karate Kid, Predators, The A-Team, Wall Street: Money Never Sleep, A Nightmare on Elm Street, Shrek Forever After, Harry Potter, Narnia, Sin City 2, Tron 2. Huh-huh.

Uuden Titaanien taiston enskaria lykättiin parilla kuukaudella, joiden aikana siihen kyhättiin hätäiset 3D-efektit. Fail. Mainitut efektit ovat pahasti päälle liimattuja, eivätkä onnistu viemään huomiota elokuvan yksiulotteisista hahmoista, ihmis- ja jumalsellaisista.

Olisi hienoa, jos elokuvantekijät pääsisivät yli tehosteiden varassa ratsastamisesta. Turhahan tuo toive tosin taitaa olla. Tekisi hyvää noille tehosteita kuolaaville elokuvaihmisille vaikka katsoa uusi Star Wars -trilogia ja miettiä, että kannattiko kaikki puhti suunnata tehosteisiin. Lucashan uhrasi kerronnan ennen näkemättömien tehosteiden edestä. Nyt vajaa kymmenen vuotta myöhemmin nuo silloin-häkellyttävät tehosteet vastaavat lähinnä laadukkaan tv-tuotannon tasoa, kerronta on edelleen kömpelöä.

No kannattaako näin köpsään elokuvaan sitten pääomia sijoittaa? Ilmeisesti kannattaa. Titaanien taistelu keräsi ensi-iltaviikonloppunaan Pohjois-Amerikassa pääsiäisviikonlopun kaikkien aikojen ennätystuotot. 61,4 miljoonaa dollaria elokuvayhtiön ilmoituksen mukaan.

Paha todellakin saa palkkansa.

Louis Leterrier: Titaanien taistelu. Ensi-ilta 9.4.