Teksti Tuomas Rantanen
Naisen kivitys on elokuva raa’asta vallankäytöstä, vääryydestä ja vihasta. Se on myös hurjan mustavalkoinen kuvaus Iranista. Poliittista dokudraamaa ei ehkä kuulu arvioida ensi sijassa elokuvallisten arvojen pohjalta – mutta miten amerikkalaista ihmisoikeuselokuvaa Iranista oikein voi katsoa?
Cyrus Nowrastehin Naisen kivityksen kerrotaan pohjautuvan vuonna 1986 eräässä iranilaisessa kylässä koettuihin tositapahtumiin. Islamistisen vallankumouksen jälkeen vanhoillinen tapakulttuuri nosti Iranissa päätään myös sharialain soveltamisen muodossa. Kuvatussa tapahtumasarjassa kylän miehet päättävät tuomita valheellisin perustein uskottomuudesta epäillyn naisen kuolemaan kivittämällä. Tuomio myös laitetaan täytäntöön.
Elokuvan ansio on siinä, että se onnistuu verraten uskottavasti kuvaamaan, kuinka uskonnolla perusteltujen julmien tapanormien lomittuminen maalliseen oikeudenkäyttöön antaa mahdollisuuden hyvinkin raakaan vallankäyttöön.
Vaikka elokuvan kivityskohtaus on realistisuudessaan hyvinkin raaistava, se on kokonaisuuden kannalta perusteltu. Siinä kiteytyy kaikki se vääryys ja viha, jota etenkin perinteisestä sukupuoliroolista ulos joutuneeseen naiseen voi tietyissä oloissa kohdistua.
Ongelmaksi elokuvan kapeaksi rajattu näkökulma muodostuu, jos yksin sen kautta yrittää tulkita mitä Iranissa oikeasti tapahtuu.
Kivityskuolemien määrästä Iranissa on vaikea saada aukotonta faktaa. Iranilaisten ihmisoikeusjärjestöjen mukaan kyse lienee muutamista ihmisistä vuositasolla. Vaikka kaikki uhrit ovat liikaa, työkenttä naisten sortoa vastaan Iranissa ja muissakin kivitykseen liitetyissä maissa on paljon moninaisempaa ja pääaihealueet arkisempia.
Naisen kivitys -elokuvan pulma on sekin, että sen välittämä kuva Iranista on jopa propagandistisen mustavalkoinen. Ihmiset kuvataan lähinnä pahoina, yksinkertaisina tai heikkoina. Amerikkalaisten tuottamaa elokuvaa katsoessa on vaikea sivuuttaa sitä, että sen äärimmilleen pingotettu näkökulma on omiaan oikeuttamaan USA:n muutenkin tapetilla olevaa sotilaallista puuttumista Iranin tai muun islamilaisen maailmanosan tilanteisiin.
Paikallista ihmisoikeustyötä usein vaikeuttaa juuri se, että globaalissa kehyksessä puhetta ihmisoikeuksista käytetään koko ajan myös ihmisoikeuksia loukkaavan politiikan ajamiseen.
On hyvä muistaa sekin, että Suomessa vuosittain kuolee yli 20 naista entisen tai nykyisen kumppaninsa surmaamana.
Cyrus Nowrasteh: Naisen kivitys, ensi-ilta 16.10. Kolme tähteä.
