Yhdysvalloissa uskonnolliseen amish-yhteisöön syntyi poika, jolla ilmeni vakava vastustuskykyä heikentävä sairaus. Tämän sairauden hoitoon oli mahdollista saada rahoitusta valtiolta, mutta amishit eivät yleensä ota vastaan ulkopuolista apua, koska heidän mukaansa tämä vaarantaa yhteisön olemassaolon.

Pojan vanhemmat päättivät olla hoitamatta lasta, joka kuoli kolmen kuukauden kuluttua. Velvollisuus yhteisöä kohtaan ohitti kaikki muut näkökannat.

Harvardin yliopiston taloustieteen professori Stephen Marglinin mukaan taloustieteellinen ajattelutapa heikentää niitä ihmisten välisiä sidoksia, jotka pitävät erilaisia yhteisöjä ja kulttuureja koossa. Lähtökohtana tälle näkemykselle on taloustieteen tapa ymmärtää ihmisten toiminta oman edun tavoittelun kautta.

Marglin esittää sekä teoreettisia että käytännöllisiä perusteluja väitteelleen. Yhteisön olemassaolon kannalta nähdään usein tärkeäksi, että ihmiset ottavat toiminnassaan huomioon myös toiset ihmiset ja tuntevat jonkinlaista velvollisuutta yhteisöä kohtaan. On huomattava, että taloustieteen käsitys ihmisten toiminnasta ei sinänsä ole ristiriidassa tämän näkemyksen kanssa: ajatus omien mieltymysten tyydyttämisestä voidaan ulottaa koskemaan myös muita kuin itsekkäitä tekoja.

Marglinin mukaan tämänkaltainen laaja käsitys mieltymysten tyydyttämisestä ei kuitenkaan usein toimi taloustieteessä. Sen avulla ei voi ymmärtää niiden amish-vanhempien tekoa, jotka luopuivat lapsensa hoidosta velvollisuudesta yhteisöään kohtaan. Markkinat eivät myöskään ole tehokas tapa rekisteröidä ihmisten altruistisia mieltymyksiä. Tämänkaltaiset tarkastelut nostavat mielenkiintoisella tavalla esiin kysymyksen taloustieteellisen rationaalisuuskäsityksen merkityksestä ja rajoituksista. Marglinin kritiikki ei kuitenkaan ulotu aivan pohjamutiin saakka. Voi olettaa, että taloustieteilijät pystyvät usein vastaamaan hänen väitteisiinsä.

Marglin tarkastelee kuitenkin myös yleisempiä kysymyksiä. Pystyvätkö markkinat itse ratkaisemaan luomiaan ongelmia? Jos ajattelemme, että markkinat tuhoavat yhteisöjä, niin voisiko markkinatalouden välineitä myös hyödyntää tämän ongelman ratkaisussa? Läheltä voimme löytää yhden toimivan esimerkin: suomalaisen maatalouskulttuurin säilyminen tullien ja tukiaisten avulla.

Markkinoiden ulkoisvaikutuksiin liittyy silti toisenlainen ongelma. Mikäli jossain kulttuurissa halutaan edistää sellaisia arvoja ja elämäntapoja, jotka heikentyvät alistettaessa ne markkinoiden logiikalle, niin ajatus ulkoisvaikutusten korjaamisesta markkinoiden avulla ei enää toimikaan. Markkinatalous, sen enempää kuin mikään muukaan yhteisöllisen järjestäytymisen tapa, ei ole sovitettavissa yhteen minkä tahansa elämänmuodon kanssa.

Amish-yhteisöt ovat kulttuurillisista syistä kieltäytyneet omaksumasta monia markkinatalouden piirteitä. Ekologinen kulttuuri, jossa yhteisön käsite pitää sisällään myös maan, ilman ja vedet, ei ole yhteensopiva taloustieteellisen ajattelutavan kanssa, jossa luonto ei ole osa yhteisöä. Vakuutustoiminnan yleistyminen on muuttanut ihmisten välisiä suhteita. Jos aikaisemmin esimerkiksi tulipalon tuhoama rakennus pystytettiin uudelleen yhteisön muiden jäsenten avustamana, nyt se tapahtuu yksilöllisten vakuutussopimusten kautta.

Taloustieteelle tärkeillä omistusoikeuksilla on myös kulttuurillisia vaikutuksia. Mikäli aikaisemmin yhteisessä hallinnassa ollut maa-alue jaetaan uudelleen erillisten omistusoikeuksien kautta, muuttuvat sekä aikaisempi tapa käsitteellistää oma elinympäristö että ihmisten suhteet toisiin ihmisiin. Toisaalta on huomattava, että omistusoikeuksien luominen voi myös olla tapa säilyttää kulttuuri. Esimerkiksi sademetsien heimolle voidaan antaa omistusoikeus heidän yhteisesti hallitsemaan maa-alueeseensa.

Marglin huomiot ovat sinänsä osuvia. Hän jättää kuitenkin käsittelemättä kysymyksen siitä, voisivatko markkinalähtöiset lähestymistavat osaltaan auttaa korjaamaan ongelmia. Hän ei myöskään pohdi sitä, miten markkinatalous voi uusintaa yhteisöjä tai miten se luo uudenlaisia yhteisöllisyyden muotoja.

Marglin ei ole kovin selkeäsanainen pohtiessaan, ketä kulttuurien tuhosta tulisi syyttää. Onko kyse taloustieteestä vai taloustieteilijöistä? Hänen tapa esittää asiansa antaa tukea molemmille vaihtoehdoille. Koska Marglin ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan pyri kaikin puolin objektiiviseen näkemykseen, ei voi olla varma siitä, onko hän paikantanut oikein taloustieteen sokeat kohdat. Taloustieteellisen ajattelutavan rooli kulttuurien muutoksessa on monitahoisempi kuin mitä Marglin antaa ymmärtää.

Ajallemme on ominaista päällekäyvä taloudellisten asioiden korostus, mikä usein peittää alleen muita tärkeitä asioita. Tästä syystä Marglinin kirja on arvokas panos yhteiskunnalliseen keskusteluun. Se on myös selkeästi kirjoitettu ja auttaa ymmärtämään taloustieteen tapaa tarkastella erilaisia ilmiöitä. Mikäli taloustieteilijä ei itse pohdi tieteensä luonnetta, lähtökohtia ja sitoumuksia, on muiden siihen hankala puuttua.

Stephen A. Marglin (2008), The Dismal Science. How Thinking Like an Economist Undermines Community, Cambridge, Harvard University Press.

Marglin luennoi Helsingissä keskiviikkona 4.3. kello 18.15. – 20.00. (Helsingin yliopiston päärakennus, pieni juhlasali, Fabianinkatu 33, 4. kerros.)