Watchmen, eli suomalaisittain Vartijat, on vuosina 1986-1987 julkaistu Alan Mooren ja Dave Gibbonsin sarjakuva. Vaihtoehtoisen historiankulun seurauksena eletään maailmassa, jossa presidentti Richard Nixon valitaan kolmannelle kaudella ja ydinsota Neuvostoliiton kanssa on vain ajan kysymys.

Watchmen ja Frank Millerin vuonna 1986 julkaistu Batman: The Dark Knight Returns uudistivat aikanaan yhdessä supersankarisarjakuvat. Ne toivat genreen aivan uusia aiheita ja siirsivät kertaheitolla yleisön keski-ikää rutkasti ylöspäin. Raiskauksia, pakkomielteisiä sadisteja ja joukkomurhia vilisevät teokset eivät pudonneet samaan laariin Aku Ankan kanssa.

Molemmissa teoksissa pohditaan amerikkalaisen valta- ja sotapolitiikan ilmentymän (supersankarit) identiteettiä ja ongelmia. Traumatisoituneet ”sankarit” ja ”rosvot” sekoittuvat teoksissa keskenään, eikä näiden välille ole alkuunkaan helppoa vetää rajaa.

Väkivaltaa glorifioivat psykopaatit riehuvat keskenään ja painivat sisäisien demoniensa kanssa ennennäkemättömällä tavalla ja pakkohoitoon joutavia löytyy rintamalinjan molemmilta puolilta. Ilman salaisen identiteetin tuomaa vallantunnetta ja voimaannuttavia asujaan sankarit kärsivät impotenssista ja tarpeettomuuden tunteesta. Pakkomielteiden ajamat ja asufetismin riivaamat urhot pakenevat tasapaksua arkea omankädenoikeuden ja väkivallan puhtauteen.

Samalla poliitikkojen ja byrokratian korruptoituneisuus mädättää yhteiskuntaa sisältä päin: ”sankarit” huomaavat taistelevansa samalla yhteiskunnan puolesta ja yhteiskuntaa vastaan. Kuva sivilisaation nykytilasta ja tulevaisuudesta on varsin kaukana Supermanin kultakauden seikkailujen 1950-60-lukujen amerikkalaisesta naivista idyllistä.

Watchmen ja The Dark Knight -teosten jälkeen mikään supersankarisarjakuvissa ei ole enää musta-valkoisen selvää ja yksinkertaista. Menneiden vuosikymmenien sankarikuvasto lensi roskakoriin kertaheitolla.

Muutamaa vuotta myöhemmin Batmanin luonteen analysointia jatkoivat Grant Morrison ja Dave McKean albumilla Arkham Asylum. Siinä sankari-Batman joutuu kasvotusten Arkhamin vankilamielisairaalaan passittamien asukkien kanssa hullujenhuoneen seinien sisällä. Batmanin neuroosit ja pakkomielteet eritellään niin vastaansanomattomasti, ettei hän itsekään pysty kunnolla perustelemaan sitä, miksi hän on muurien ulkopuolella ja vangit niiden sisäpuolella. Visuaalinen kurkistus pirstaloituneen psyyken sisälle ja supersankarien fasistiseen luonteeseen on edelleen parasta, mitä sillä saralla on julkaistu.

Kukaan ei ole enää puhtoinen tai syytön. Ero Adam Westin tähdittämään 1960-luvun Batman-tv-sarjaan mitataan astronomisella asteikolla.

Elokuvateollisuudelle Watchmen on ollut melkoinen ikuisuusprojekti. Amerikkalaisen sarjakuvan merkkiteosta on yritetty filmatisoida jo muutaman vuosikymmen verran, eikä siinä projektissa mikään ole ollut helppoa. Pirstaleinen rakenne, vaatimukset erikoistehosteille, vaikeasti myytävä tarina ja fanaattiset fundamentalistifanit eivät ole varsinaisesti helpottaneet rahoituksen saamista.

Alkuperäinen sarjakuva myös muodosti oman kokonaisuutensa, joten useimpien sarjakuvafilmatisointien tavoin vetoapua ei ollut tarjolla tunnetusta franchisingista. Vaikka sarjakuvan hahmot ovat supersankarisarjakuvan arkkityyppejä ja sinänsä tunnistettavia, ei siinä esiinny turvallisia kasvoja, jotka olisivat tuttuja vuosikausia jatkuneista sarjoista.

Watchmenin käsikirjoitukset ja filmatisointioikeudet kulkivat useammankin Hollywoodin studion lävitse ennen filmin lopullista toteutumista. Tuottaja Lawrence Gordon työsti elokuvaa alkujaan sekä 20th Centyry Foxin että Warner Brosin piikkiin, välillä sitä puolestaan kehiteltiin Universal Studiosin ja Paramount Picturesin rahoilla. Lopulta se palasi jälleen Warner Brosille.

Tämä hässäkkä varmisti sen, että elokuvan ensi-illan alla raastuvassa väännettiin kättä elokuvan oikeuksista. Fox –joka oli siis katsonut vierestä kuinka Warner kaatoi rahaa ämpärikaupalla projektiin – odotti aivan viime tinkaan ennen kuin alkoi kovaan ääneen vaatimaan elokuvan oikeuksia ja tuottoja itselleen. Elokuvaa hysteerisesti odottaneet fanit pelkäsivät tietenkin ensi-illan lykkääntymistä ja elokuvan hautaamista juridiseen limboon.

Uutterat juristit saivat kuitenkin setvittyä raha-asiat ensi-illan alla ja aikataulussa pysyttiin.

Sarjakuva-Watchmenin varsin groteski ja paikoin jopa kömpelö kuvitus toimii täydellisesti tarinan kanssa, mutta elokuva-Watchmen päivittää kuvakerronnan 2000-luvulle. Elokuva tarjoaa katsojille silmäkarkkia koko 100 miljoonan dollarin budjetin edestä. Synkkä ja rymyinen kuvasto on vertaansa vailla.

Zach Snyderin ohjaama elokuva on uskollinen, jos toki typistetty, toisinto alkuperäisteoksesta, mutta se ei kyllä uudista yhtään mitään eikä ole millään muotoa verrattavissa alkuperäiseen sarjakuvaan. Sarjakuva-Watchmen uudisti koko genren kerronnan ja oli muutenkin kokolailla kumouksellinen kun taas elokuva-Watchmen on tuomittu jäämään merkkiteoksen varjoon. Se on hyvä, sujuva ja näyttävä, mutta ei sen enempää. Koskakohan aika on kypsä sille, että valkokankaille ilmestyy supersankarielokuva, joka esittelee yleisölle täysin uudet sankarit ja uudistuneen kerronnan ilman sarjakuva-albumia ja -genreä, johon nojata?

Mainosfilmien parista Hollywoodiin siirtyneen Snyderin kaikki kolme elokuvaa toistavat samaa kaavaa. Mies tuntuu keskittyvän uskollisien kunnianosoitusten ohjaamiseen.

Hänen edellinen sarjakuvafilmatisointinsa 300 toisti samaa uskollisuuden kaavaa kuin Watchmen. Se siirsi Frank Millerin fasismin estetiikan kanssa flirttailleen sarjakuvan liikkuvaan muotoon. Mitään suunnattoman visionääristä tulkintaa sekään ei sisältänyt, mitä nyt ehkä vahingossa horjahti fasismin tarkkailusta ihannoinnin puolelle.

Samaan kategoriaan voisi sijoittaa myös hänen esikoisohjauksensa Dawn of the Dead. Kunnianosoitus George A. Romeron zombie-klassikolle ei varsinaisesti tihkunut omaperäisyyttä, kaunis kuori ei piilottanut alleen mitään sen mullistavampaa.

Zach Snyder: Watchmen. Neljä tähteä. Ensi-ilta 6.3.

Alan Moore, Dave Gibbons: Vartijat. Egmont 2006. Viisi tähteä.

Zach Snyder: 300. Kolme tähteä. DVD Anttilan alennuslaareissa.

Frank Miller: 300. Egmont 2007. Viisi tähteä.

Frank Miller: Batman – Yön ritari (The Dark Knight Returns). Egmont 2008. Viisi tähteä.