Ylen ulkomaantoimittaja Mika Mäkeläinen pitää Amerikasta. Hän ei oleta muiden jakavan mielipidettään eikä ylläty törmätessään kielteisiin käsityksiin Yhdysvalloista. Ihannoi, arvostelee tai halveksii – suhtautumisella ei ole merkitystä, mutta Amerikkaa pitää Mäkeläisen mukaan edes yrittää ymmärtää. Se kun on edelleen maailman rikkain maa ja suurin sotilasmahti, jonka aivastus aiheuttaa Euroopassa vähintään nuhan.   

Mäkeläinen tietää mistä puhuu ja puhuu siitä siten, että Amerikka-kielteinenkin kuulija kiinnostuu. Mies on asunut Yhdysvalloissa kolmeen otteeseen ja vieraillut jokaisessa 50 osavaltiossa. Vuosina 2006-2009 hän toimi Ylen kirjeenvaihtajana Washingtonissa.

Mäkeläisen vastailmestynyt kirja Villi Länsi kuvaa sitä linkousta, minkä amerikkalainen talouselämä ja politiikka kävivät noina hulluina vuosina läpi. Mäkeläinen todisti talomarkkinoiden hintakuplan pullistumisen ja puhkeamisen, sitä seuranneen jyrkän laman, ja lopulta orastavan toipumisen. Hän näki, miten Obama runnoi tiensä presidentiksi, miten eskimokylä Alaskassa kärsii ilmastonmuutoksesta ja miten huumekauppa ja laittomien siirtolaisten virta vaativat ihmisuhreja Meksikon-rajalla. Välillä jahdattiin tornadoja Keskilännessä ja vierailtiin Guantánamon vankileirillä. 

Kuvaukset miehen ikimuistoisimmista juttukeikoista hahmottavat nyky-Amerikkaa, sen lukemattomia ongelmia mutta myös sitkeää dynaamisuutta. Mäkeläisen hellällä huumorilla kuvaama Amerikka on sekä yritteliäisyyden ja ikuisen optimismin että ahneuden ja yksilökeskeisyyden kilpailuyhteiskunta.

Presidentinvaalit olivat odotetusti kirjeenvaihtajakauden kliimaksi. Mäkeläinen seurasi pikkukaupungeissa äänestäjien käsiä vatkanneen ehdokas-Obaman muutosta hillityn hallituksi presidentti Obamaksi, jonka esiintymiset Valkoisen talon pressitilaisuuksissa noudattavat tarkkaa koreografiaa. Toisin kuin monet Obaman kannattajista, Mäkeläinen ei kuitenkaan ole pettynyt presidenttiin.

”On harhaluulo, että Obama ei ole saanut mitään aikaan. Päinvastoin, talouden elvytyspaketti ja terveydenhoitouudistus ovat tärkeitä saavutuksia. Obamaa koskevat odotukset olivat vaan alunperin niin järjettömiä. Hänet valittiin presidentiksi, ei messiaaksi.”

Suomessa odotettiin Obaman muuttavan varsinkin Amerikan ilmastopolitiikkaa. Mäkeläinen muistuttaa kirjassa, että vain puolet amerikkalaisista pitää ilmastonmuutosta ongelmana. Kuilu muun maailman odotusten ja Yhdysvaltain poliittisten realiteettien välillä ei ole missään muussa asiassa yhtä suuri kuin ilmastopolitiikassa.

”Se on havainnollinen esimerkki kulttuurien erilaisuudesta, siitä miten erilaista ongelmanratkaisu on Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Eurooppalainen käsitys on, että tarvitaan sitova kansainvälinen sopimus joka rankaisee ja rajoittaa. Amerikka taas lähtee olettamuksesta, että ongelma ratkaistaan innovoimalla uutta teknologiaa, ei säätämällä rajoituksia.”

Dramaattisinta luettavaa ovat Mäkeläisen kuvaukset syksyn 2008 finanssikriisistä. Jättiläispankkien horjuessa konkurssin partaalla hän vaimoineen valmistautui pahimpaan nostamalla tukun käteistä ja tarkistamalla kotona olevan ruokaa ja autossa bensaa. Nyt hätäily tuntuu huvittavalta ylireagoinnilta, mutta kaksi vuotta sitten ei kukaan – ei poliitikot, media, pankkiirit kuin tavalliset luottokortin käyttäjätkään – tiennyt miten syvälle talouden syöksykierre oli maata viemässä.

Talouskriisi sai alkunsa Amerikan ylikuumentuneilta talomarkkinoilta, joista Mäkeläisenkin perhe sai osansa. Suomalaisten vuokraisäntä meni konkurssiin ja yritti painostaa perhettä muuttamaan pois myyntiin menneestä talosta. Mäkeläinen vaimoineen toimi kuukausikaupalla vastahakoisina ovimiehinä sadoille talossa rampanneille ostajaehdokkaille ja kiinteistövälittäjille.

Mäkeläiset palasivat Suomeen kesällä 2009 ja saivat tuta kotimaan asuntomarkkinoiden täysin toisenlaisen menon. Suomessa hintakupla talomarkkinoilla kasvaa edelleen. Historiallisen alhaiset korot ovat houkutelleet monet asunnonostajat velkasumppuun, josta ei ole rimpuilua jos – Mäkeläisen mielestä kun – hintaromahdus tapahtuu.

”Viimeisimmästä hintaromahduksesta on parisenkymmentä vuotta, mikä on romahdusten keskimääräinen sykli. Nykyiset ensiasunnon ostajat ovat liian nuoria muistamaan mitä 20 vuotta sitten tapahtui.”

Tuomiopäivän kaikuja kuulee myös, kun Mäkeläinen puhuu Suomen valtionvelan kasvusta. New Yorkissa sijaitsevan, Yhdysvaltain valtionvelan kasvua lähes reaaliajassa mittaavan laskurin innoittamana hän perusti Velkakello.fi -verkkosivun, joka näyttää kävijälle Suomen velan määrän ja sen jakautumisen per suomalainen. Palvelu valittiin hiljattain Apps4Finland -verkkosovelluskilpailussa yhdeksi yleisösuosikiksi.

”Valtion velkaongelma Suomessa ja Amerikassa on samansuuntainen. Poliitikkojen on helppo panna usko siihen, että lainarahoilla luodaan talouskasvun edellytyksiä, ja että talouskasvu hoitaa velan sitten joskus. Molemmissa maissa tarvittaisiin isoja rakenteellisia uudistuksia meno- ja tulopuolella, mutta nykyiset hallitukset eivät uskalla tehdä vaikeita päätöksiä vaalien lähestyessä.”

Suomella ja Amerikalla on nykyään paljon yhteistä talouden ulkopuolellakin, varsinkin siirtolaiskeskustelussa. Juttukeikalla Arizonan aavikoille Mäkeläinen kohtasi sekä laittomia siirtolaisia jahtaavia kuin heitä auttavia amerikkalaisia. Kokemuksessa konkretisoitui se intohimo, millä Yhdysvalloissa suhtaudutaan etelärajan laittomiin ylittäjiin.

”Siirtolaiskeskustelussa on samoja juonia Suomessa ja Amerikassa. Taantumassa aletaan aina hakea syyllisiä, ja on helposti uppoavaa populismia sanoa, että muualta tulevat vievät meidän työpaikat. Sinänsä kumman yksisilmäinen ajatus, ikään kuin siirtolaiset eivät työllään loisi taloudellista vaurautta ollenkaan.”

Suomalaisen vinkkelistä Yhdysvallat näyttää kuitenkin ongelmistaan huolimatta dynaamiselta ja avoimelta yhteiskunnalta, joka houkuttelee koko ajan uusia, koulutettuja ihmisiä. Entä miltä näyttää Suomi amerikkalaisen näkökulmasta?

”Juuri sen kokoiselta mikä on realistista: pieneltä, hyvin toimivalta, harmittomalta maalta siellä jossain. Suomi ei nykyisellään pysty tarjoamaan Amerikalle palveluksia, kuten joukkoja Afganistaniin. Yhdysvaltain johdolla on yhtä vähän syytä käydä Suomessa vierailulla kuin Suomen johdolla käydä Andorrassa.”