Stanislav Markelov, jonka salamurhaaja ampui Moskovassa 19. tammikuuta 2009, ei ollut anarkisti.

Markelov kuvasi itseään ”martovilaiseksi sosiaalidemokraatiksi” Julij Martovin, Venäjän vallankumousta edeltävän sosiaalidemokraattiliikkeen menshevikkijohtajan mukaan. Nykytermein hän oli vasemmistososiaalidemokraatti.

Mutta Markelovilla, Stasilla, oli ystäviä melkein missä tahansa, missä sosialistit, uudistajat ja vallankumoukselliset liikkuivat. Mitä tuli Venäjän vallankumouksellisten liikkeiden historiaan, hän oli elävä tietosanakirja: ne olivat hänelle suuri inspiraation lähde, ja hän kykeni luennoimaan loputtomasti nihilisteistä ja narodnikeistä.

Stasia kiinnosti poliittisen punaisen ristin – joka nyt tunnetaan anarkistisena mustana ristinä – historia. Hän piti esikuvinaan niitä asianajajia, jotka puolustivat 1800-luvun vallankumouksellisia narodnikeja ja 1900-luvun alun esereitä.

Lopulta hänestä itsestään tuli ensimmäinen asianajaja, joka puolusti uuden Venäjän syyttämiä ”vasemmistoterroristeja”. 1990-luvulla ja tämän vuosikymmenen alussa hän onnistui kumoamaan terrorismisyytöksen jokaisessa jutussaan; jos syytetyt lopulta tuomittiin, heidät tuomittiin vähäisemmistä rikoksista.

Neuvostoaikojen maanalaisen hippiliikkeen, ”systeman”, aikoina Stas oli liian nuori liittymään hippeihin. Hänen varhaiset ideansa (ja hiustyylinsä) ammensivat kuitenkin juuri sieltä. 1990-luvun alussa hän oli nuori opiskelija ja sosiaalidemokraattisen puolueen – joka on aina ollut syrjässä Venäjän valtavirtapolitiikasta – vasemmistosiiven aktivisti.

Jeltsinin vallankaappaus vuonna 1993 lienee ollut ensimmäinen kerta, kun Stas teki yhteistyötä anarkistien kanssa. Anarkistit ja sosialistit pitivät Jeltsinin perustuslainvastaista määräystä numero 1400 pinochetilaisena kaappauksena. Silloin nämä ryhmät yhdistivät voimansa.

Anarkistit ja sosiaalidemokraatit, Stas heidän mukanaan, loivat esityksen, joka kehotti Neuvostoliiton korkeinta neuvostoa kieltäytymään kansallismielisten tuesta, poistumaan Moskovasta ja asettamaan pääkaupungin taloussaartoon. Tiedämme kuitenkin, ettei näin lopulta tapahtunut: korkein neuvosto hylkäsi esityksen ja valitsi kansallismielisten tuen sekä Moskovan, missä kansa ei tukenut sitä.

Lopulta Jeltsinin väki tappoi joukoittain korkeimman neuvoston tukijoita. Virallinen uhriluku on 199, mutta onpa asiasta esitetty jopa kymmenen kertaa suurempiakin arvioita.

Kun näille anarkisteille ja sosialisteille kävi selväksi, ettei konfliktissa kannattanut valita puolia, he perustivat puolueettoman ensiapupartion. Se nimettiin Maksimilian Voloshinin mukaan, tunnetun humanistin ja runoilijan, joka Venäjän sisällissodan aikana valitsi puolueettomuuden ja puolusti siviileille tarjottavaa humanitaarista apua. Vuoden 1993 partion toiminnasta on julkaistu englanninkielistä materiaalia, esimerkiksi ”Under fire between the Lines” ja Avtonom-lehdestä käännetty Unhappy anniversary.

Ensiapupartio oli jäsenilleen tulikaste, mutta myös turhauttava kokemus. Kouluttamattomat vapaaehtoiset joutuivat hoitamaan ampumahaavoja. He ovat pitäneet sittemmin yhtä.

Stas ja moni muu ensiapupartiolainen muodostivat sittemmin Memorial-järjestön historiaryhmän ytimen. Samojen yhteyksien kautta Stas ryhtyi osallistumaan anarkistien ”torstaipiiriin”, joka myöhemmin sai uuden nimen vuonna 1996 kuolleen anarkistin Nikolai Muravinin kunniaksi. Memorialin piirissä toimineen ryhmän tuotantoa löytyy sivulta socialist.memo.ru; se lienee verkon laajin kronikka mm. anarkisteihin kohdistuneista vainoista, mutta valitettavasti ainoastaan venäjäksi.

1990-luvun loppupuoliskolla Stas osallistui Prjamuhinon vapaan työkommuunin toimintaan. Bakuninin suvun jälkeläiset ja anarkistit pyrkivät restauroimaan Tverin alueella sijaitsevan Prjamuhinon kartanon puutarhat. Mihail Bakunin, kuuluisa vallankumouksellinen, syntyi ja vietti lapsuutensa kartanossa, jonka alueella kasvaa yhä dekabristikapinallisten 1820-luvulla istuttama tammi. Paikka kantaa mukanaan 200 vuotta venäläistä vallankumoushistoriaa.

Prjamuhinossa Stas ystävystyi Igor Podshivalovin kanssa. Hän oli perustanut vuonna 1982 Irkutskissa ensimmäisen anarkistiryhmän, joka oli vielä olemassa perestroikan vuosina ja josta tuli yksi Venäjän anarkosyndikalistien liiton KAS:n keskeisistä osista. Perestroikan aikana KAS paisui suureksi, mutta se ei selviytynyt 1990-luvun kriisistä; joissain Siperian kaupungeissa se kuitenkin vielä elää SKT:n, Siperian työliiton muodossa.

Podshivalov kuoli traagisessa onnettomuudessa elokuussa 2006, ja Stas osallistui muistotapahtumien järjestämiseen.

Idyllinen Prjamuhino ei ollut ainoa rintama Stasille: hän liittyi myös uhkarohkeampiin taisteluihin. Vuonna 1996 hän vietti aikaa Volgodonskissa Rainbow Keepers -mielenosoitusleirillä, jolla vastustettiin Rostovin ydinvoimalan rakentamista. Leirillä nähtiin rajuja yhteenottoja: paikallisen tukikohdan sotilaat määrättiin häätämään leiriä ja ampumaan sen jälkeen tyhjät teltat seulaksi. Stas tarjosi lakitukea sotilaiden väkivallan uhreille. Se oli yksi ensimmäisistä kerroista, kun hän käytti juristin koulutustaan aktivistien tukemiseksi.

Stas osallistui Valko-Venäjän ydinvoiman vastaisen marssin järjestämiseen vuonna 1996. Viime kesänä hän liittyi Rainbow Keepers -leirille Sasovossa Ryazanin alueella saastuttavaa tehdasta vastaan. Tämän jutun kuvassa Stas puhuu Sasovon asukkaiden kokoontumisessa; hänen takanaan liehuu Rainbow Keepers -lippu.

Stas vieraili myös säännöllisesti Minskin Tšernobyl-päivän marsseissa. Ne ovat tätä nykyä Euroopan suurimpia ydinvoiman vastaisia mielenosoituksia – joskin vielä hiljattain, kun Valko-Venäjän uusista ydinvoimanrakennussuunnitelmista ei vielä puhuttu, marssien aiheet olivat pikemminkin sosiaalisia kuin ekologisia; niillä puolustettiin etenkin Tšernobylin uhrien oikeuksia.

Stas tarjosi lakitukea Valko-Venäjän demokratialiikkeelle alkaen 1990-luvun puolivälin Lukashenkon-vastaisista mielenosoituksista. Niihin osallistui paljon venäläisiä anarkisteja. Stas puhui sujuvasti valkovenäjän kieltä, joka on maassa jonkin sortin sorron kohteena; tämä on harvinainen taito Venäjällä.

Stasin leski on valkovenäläinen. Heillä on kaksi pientä lasta.

Stas osallistui moneen, mutta kuuluisuus hänestä tuli lakimiehen uran ansiosta. Alusta asti hän valitsi tapauksia, joihin muut eivät koskeneet. Hänen puolustustaktiikkansa oli aina luja, poliittinen ja mediakeskeinen.

Lopulta hänestä tuli julkkis, Venäjän ykkösihmisoikeusasianajaja: tuttu vieras television puheohjelmissa, joissa hän väitteli mitä moninaisemmista aiheista, esimerkiksi Venäjän WTO-jäsenyydestä, jota hän vastusti.

Kaksi Stasin kenties tärkeintä oikeusjuttua liittyi Tšetšeniaan. Kaukasuksen ongelmat kiinnostivat häntä jo paljon näitä juttuja ennen; jo 1994 hän matkusti Ossetian ja Ingushetian välisen etnisen konfliktin sydämeen Memorial-järjestön aktivistien kanssa. Yksi tuon matkan matkakumppaneista, Aleksandr Tšerkasov, on kirjoittanut Stasista erinomaisen englanninkielisen muistokirjoituksen.

Myöhemmin Stas siis puolusti uhrien perheitä kahdessa Venäjän pahamaineisimmista sotarikosjutuista.

Maaliskuussa 2000 eversti Juri Budanov sieppasi, raiskasi ja murhasi 18-vuotiaan tšetšeeninaisen (ja teki monia muita hirmutekoja, joista häntä ei ikinä rangaistu.) Budanov tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen, mutta vapautettiin jouluna, 8,5 vankilavuoden jälkeen. Stas oli kuolinpäivänään kertonut lehdistölle suunnitelmastaan vedota eurooppalaisiin tuomioistuimiin, jotta Budanov joutuisi istumaan tuomionsa loppuun asti. On siis mahdollista, että Budanovin – jota moni venäläinen pitää sankarina – kannattajat olivat murhan takana. Stasilla oli kuitenkin monia muitakin vihollisia.

Toinen tärkeä juttu oli Sergei Lapinin tapaus. Lapin ja joukko muita Hanti-Mansian piirikunnan upseereja perusti Tšetšenian pääkaupunkiin Groznyiin kidutus- ja murhatehtaan. Lapin tuomittiin yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen ”valtuuksiensa ylittämisestä” ja ”vakavan ruumiinvamman tuottamisesta raskauttavissa olosuhteissa”. Vain pieni osa hänen teoistaan käsiteltiin oikeudessa ja muut epäillyt piiloutuivat tai välttyivät kokonaan syytteiltä, mutta oikeudenkäynnin tulos oli silti ennennäkemätön.

Tämä osa Stasin työstä on kuitenkin jo kuvattu suurissa tiedotusvälineistä, joten ei ole syytä puuttua tässä yksityiskohtiin. Englanninkielinen kooste Stasin korkean profiilin ihmisoikeusjutuista löytyy hänen omalta verkkosivultaan.

Stas oli kasvissyöjä ja Venäjän eläinoikeusliikkeen tärkein asianajaja. Hän puolusti laboratoriorottien varastamisesta epäiltyjä ihmisiä vuonna 2007 ja toimi myös ”järjestelmän sisällä” kommentoimalla eläinsuojelulakeja. Hän edusti Mustanmeren alueen ympäristönsuojelijoita, kun poliisi ahdisteli heitä Sotšin olympiahanketta kohtaan osoitetun arvostelun takia.

Stas puolusti myös anarkisti Pasha Delidonia, joka tuomittiin 4,5 vuodeksi vankeuteen sen jälkeen, kun hän oli yrittänyt periä entiseltä työnantajaltaan maksamattomia palkkoja oman käden oikeudella. Hän oli antifasistien asianajaja, olivat he sitten uhreja tai epäiltyjä. Hän puolusti Aleksandr Rjuhinin perhettä, kun natsit murhasivat Rjuhinin Moskovassa vuonna 2006, ja Aleksei Olesinovia, jota viranomaiset epäilevät radikaalin Antifa-järjestön johtamisesta ja joka nyt viruu Butyrkan vankilassa – virallisesti epäpoliittisista syistä.

Stasin työ radikaalien hyväksi ärsytti viranomaisia niin suuresti, että anarkisti- ja stalinistikuvioista erkaantuneen NRA-järjestön sabotaasioikeudenkäyntien aikaan poliisi kutsui hänet todistajaksi vain siksi, että todistaja ei voi toimia puolustusasianajajana.

Marraskuussa Stas puhui poliittista väkivaltaa vastustaneessa mielenosoituksessa. Yksi hänen päämiehistään, pikatiehanketta vastustanut paikallislehden omistaja Mihail Beketov, oli juuri pahoinpidelty. Chtodelat-sivusto on julkaissut videon puheesta ja englanninkielinen käännöksen.

”Olen erikoisessa asemassa”, Stas sanoo puheessaan. ”Näyttää siltä, että olen kaikkien näihin kauheisiin tarinoihin päätyvien ihmisten asianajaja. Olen väsynyt siihen.”

”Viikkoa ennen Mihail Beketovin pahoinpitelyä olin hänen kotonaan, ja hän valitti, että oli yksin taistelussaan koko maailmaa vastaan. Ja kävi ilmi, että hän oli oikeassa.”

”Tämä ei ole enää vain ammatti, vaan kyse on selviytymisestä. Mihail Beketov tarvitsee nyt verenluovuttajia, me muut tarvitsemme suojelua. Suojelua natseilta, suojelua mafiamaisilta viranomaisilta. Ja tiedämme, ettei kukaan muu kuin me itse tarjoa tuota suojelua: ei Jumala, ei tsaari, ei laki, ei kukaan.”

Oli Stas miten kuuluisa tahansa, hän oli aina valmis hoitamaan anarkistien ja muiden radikaalien tapauksia, olivat ne miten pieniä tai epäpoliittisia tahansa. Hän ei työskennellyt ilmaiseksi, mutta ymmärsi, jos päämiehillä oli vaikeuksia maksaa ajallaan. Hän ei ikinä vaatinut takuita maksukyvystä.

Markelovin kuolema jätti monet ihmisoikeuksiin liittyvät tapaukset ilman asianajajaa. Venäjällä valtion tarjoama asianajaja ei yleensä mahdollista puolueetonta oikeudenkäyntiä, joten kaikkiin Markelovin ajamiin auki oleviin tapauksiin tarvitaan nyt uusia asianajajia. Suomalaiset kansalaisjärjestöt ovat osallistumassa uusien asianajajien palkkaamisen kustannuksiin.

Lue myös Anastasia Baburovan Markelovista tekemä haastattelu Yksilöä pitää suojata valtiolta, Voiman Markelov-kooste Stanislav Markelov & radikaali Venäjä sekä Veli Itäläisen blogikirjoitus Lempidemarini Stas.

Venäläistä dokumenttielokuvaa Sompasaaren sosiaalikeskuksessa 1.2. Antifasistin ääni (2008) ja No pasaran (2006). Stanislav Markelov esiintyy elokuvassa Antifasistin ääni. Näytös alkaa kello 18. Kyläsaarenkatu 11, Helsinki.

Viikonvaihteessa ilmestyvä Voima 1/2009 julkaisee koosteen Stanislav Markelovia ja toimittaja Anastasia Baburovaa käsittelevistä jutuista.