TaideKirjoittanut Jari Tamminen

Scifi-huomioita rasismista

Lukuaika: < 1 minuutti

Scifi-huomioita rasismista

Teksti Jari Tamminen

Scifin kivijalan muodostaa aivonystyröitä kutittava spekulaatio teknologian ja sosiaalisten rakenteiden kehityksestä. Hollywoodin suurtuotantojen keskittyessä alati suurempiin räjähdyksiin on ajatusten herättäminen jäänyt pienemmän budjetin elokuvien tehtäväksi.

Eteläafrikkalaisen esikoisohjaajan Neill Blomkampin District 9 esittelee Johannesburgin taivaalle haaksirikkoutuneen jättimäisen avaruusaluksen ja sen henkilökunnan. Hajonneen aluksen itsenäiseen ajatteluun kykenemättömät ja erittäin rumat kuhnurityöläiset ahdetaan parhaita apartheidperinteitä kunnioittaen pikaisesti saastaisiin townshippeihin.

Elokuva esittelee rasismin kasvot vaihtamalla tummaihoiset muukalaisiksi ja näyttää ihmisten reaktiot toiseuteen.

Kyynistä ihmiskuvaa osoittaa se, että Etelä-Afrikan omat sorretut, tummaihoiset, ovat täysin uuden apartheidpolitiikan takana. Lähes kaikista elokuvan henkilöhahmoista kuoriutuu väkivaltaisia sadisteja. Poliitikot ovat ahneita oman edun tavoittelijoita. Samaistumisen elokuva kohteita ei juurikaan tarjoa ja vähäisetkin sympatiapisteet ropsahtelevat limaötököille.

Elokuvan netissä esitetyt ennakkomainokset poikkesivat tavallisesta traileriformaatista. Kuin alleviivatakseen elokuvan rinnastumista todellisuuteen, sen mainoksetkin näyttävät koostuvan uutispätkistä ja -haastatteluista. Elokuvan linjan mukaisesti myöskään sen mainokset eivät liikoja selittele.

Elokuvan selittelemätön kerronta korostuu entisestään sillä, että muukalaisten puhetta ei ole tekstitetty muualla kuin noissa ennakkomainoksissa. Toisinaan ohjaaja on pistänyt keskustelukumppanin toistamaan kuulemansa katsojia auttaakseen. Kuitenkin pääsääntöisesti pitkätkin keskustelupätkät pitää tulkita muin keinoin.

Riittävän pienen budjetilla työskennelleen Blomkampin ei tarvinnut mielistellä rahoittajia; lisäksi elokuvan tuottaja Peter Jackson ansaitsi vapaat kädet Sormusten Herra -elokuvien menestyksellä.

District 9 jatkaa Blomkampin vuonna 2005 julkaiseman Alive in Joburg -lyhytelokuvan tarinaa. Tuossa kuusi ja puoli minuuttisessa lyhärissä yhdistyivät täyspitkästä tuttu dokumentaarinen ote ja muukalaisia kohtaan koettu viha ja epäluulo.

Samaa tyyliä Blomkamp kokeili jo vuonna 2003 valmistuneessa Tetra Vaal -lyhärissä, jossa robottipoliisi partioi Johannesburgin katuja.

Blomkampin siirtyminen lyhytfilmeistä pitkien tuotantojen maailmaan tapahtui Peter Jacksonin tykästyttyä hänen ohjaamiinsa, myös Suomen televisiossa nähtyihin tv-mainoksiin.

Mainoksista innostunut Jackson palkkasi Blomkampin ohjaamaan valmistelemansa Halo-konsolipeliin perustuvan suurtuotannon. Hurja hypetys ja vielä hurjempi faniodotus päättyivät kuitenkin harmillisesti projektin kaatumiseen. Joitain Halo-pätkiä Blomkamp kuitenkin ehti tuottaa.

Halon ajauduttua karille Jackson tarjosi Blomkampille mahdollisuutta ohjata jotain muuta. Tästä syntyi District 9.

Neill Blomkamp: District 9. Ensi-ilta 28.8.