Ohjaaja Tuomo Aitta on dramatisoinut venäläisklassikon Rikos ja rangaistus sijoittumaan Ryhmäteatterin kulmille Kallioon. Kallioon Rikoksensa ja rangaistuksensa siirsi myös Aki Kaurismäki samannimisessä elokuvassa vuodelta 1983. Molempien teosten pääosissa on lakia opiskellut sotkutukkainen nuorimies, lavalla Ylermi Rajamaa, Kaurismäen Rahikainen eli Raskolnikov oli Markku Toikka.

Kallio onkin oiva paikka tarinalle, sillä ainakin legendoissa se on hämärän tyyssija Helsingissä, jonne itseään etsivä nuori voi eksyä. Romaanissa Raskolnikov kulkee Pietarissa kapakasta toiseen pitkin sumuisia ja hämyisiä katuja. Sehän onnistuu mainiosti nimenomaan Kalliossa, jossa tuskin on korttelia ilman baaria – ja niitä täynnä houkutuksia synkkiin tai syvämietteisiin pohdintoihin. Kirjan esikuvan mukaan synkkiin ajatuksiin päätyvät niin Aitan kuin Kaurismäen päähenkilö.

Ryhmäteatterin asetelma on herkullinen: masentunut opiskelija Raskolnikov eli Roni Räisänen makaa kotonaan. Lakanoita aikuiselle miehelle vaihtava, Hyvinkäällä asuva äiti paheksuu kaupunkilaiselämää, Kallion huoria ja baareja.

Räisänen tutustuu baarissa juoppoon, karaokessa Yötä hoilaavaan Seppoon, jonka elämänkohtalo saa Räisäsen hetkeksi heräämään. Sepon vaimo, Thaimaasta tuotu Kendy on pakotettu Sepon ryyppyvelkojen takia thaihieromoon töihin. Kendyn tulot eivät riitä ja niinpä Sepon tytär Sonja on myös ryhtynyt prostituoiduksi, näytelmän mukaan ikään kuin omasta tahdosta, rakkaudesta isään.

Seppo kertoo Räisäselle, että thaihieromoa pitävä Jori (Juhani Laitila, joka tekee tuplaroolituksen näytelmän kahtena pahiksena) on halunnut valokuvata myös Kendyn pieniä lapsia. Kohtaus kertoo, että pahis on myös pedofiili.

Räisäsen motiiviksi tappaa näyttää muodostuvan se, että vastustaja on niin vastenmielinen: pedofiili, ihmiskauppaaja, väkivaltainen kiristäjä. Ristiriita alkuteoksen uhriin, iäkkääseen, vastustuskyvyttömään rahanlainaajanaiseen on valtava.

Ryhmäteatterin versio menettääkin moraalisen pohdinnan rikoksen mielekkyydestä kokonaan. On aivan liian ilmeistä, että itsensä sisään vinksahtanut päähenkilö voi tappaa niin pahana nähdyn henkilön – siitä ei jää pureskeltavaa katsojalle.

On vaikea sanoa, mitä rikosta Ryhmäteatterin versio oikeastaan edes haluaa moralisoida tai ylipäätään mitä teoksella halutaan sanoa. Se ei kommentoi ihmiskauppaa eikä väkivaltaa sen syvemmin. Teoksen katsomisesta ei jää sen kummempia jälkiä kuin saman maiseman katsomisesta Vaasankadulla. Se on vain katu, jossa on rähjäisiä baareja ja kivoja kuppiloita, thaihieromoita ja yksi kaupungin parhaista thairavintoloista. Varmaan jonkun oven takana on ongelmia, mutta niin niitä voi olla missä tahansa kaupunginosassa tai kaupungissa.

Esityksen Sonja (Misa Lommi) on mielenkiintoinen hahmo, osaamaton viettelijätär mutta taidokas balettitanssija. Kuitenkaan mitään syvyyttä hänenkään pinnassaan ei ole nähtävissä, vaikka isä kuolee ja elämään astelee sekopäinen ihailija.

Sonja rakastaa Jumalaa ja on valmis tekemään isänsä vuoksi mitä vaan.

Miksi? Siihen ei vastausta heru.

Yksi Ryhmäteatterin version ongelmista on teokseen ympätty vitsikkyys. Äiti-Seija (Sari Mällinen) hokee kuluneita sanontoja täyttääkseen tyhjää tilaa poikansa mykkyyden äärellä.

Se toimii ja naurattaa yleisöä hetken, mutta koko teos jää hapuilemaan tasapainoa draaman ja komedian välille.

Dostojevskin alkuteosta ihailevana sitä toivoo, että draama olisi voittanut.

Rikos ja rangaistus, Ryhmäteatterin Helsinginkadun näyttämöllä 7.5. asti.