Teksti Timo Harjuniemi
Samuli Tanner uurtaa elektronisen musiikin polkuja Ponytail- ja Clouds-yhtyeissä. Siitä, minne nuo polut vievät, ei häneltä kuitenkaan kannata kysyä.
Vielä 1970-luvulla Suvilahden voimala-alue Helsingin Sörnäisissä oli känsäkätisten työläisten valtakunta. Kesäaikaan miehet sinisissä haalareissaan varmasti raottelivat eväsleipiensä voipapereita vuonna 1909 käyttöön vihityn voimalaitoksen varjoisassa kupeessa.
Elokuisena perjantai-iltana vuonna 2009 teollisuusalue on jo tyystin toisenlaisessa käytössä: kulttuurikäyttöön remontoidun alueen uumenissa, pienellä Makasiini-klubilla, soi eriskummallinen elektroninen musiikki. Valtaosa pimeään ja pieneen tilaan astelleista Flow-festivaalin – suomalaisen hipsteristön Jyväskylän suurajojen – vieraista istuu palleilla. Jotkut huojuvat kuin arasti tanssien. Heitä huojuttaa Ponytailin musiikki.
Ponytailin muodostavat Samuli Tanner ja Gregoire Rousseau. Huojuttavista äänistä vastaa Tanner, jonka hooponcharmanttia olemusta Ponytailin musiikki kuvastaa: pipopäinen, leukapartainen ja mummolalöydöiltä vaikuttaviin silmälaseihin sonnustautuva Tanner kopeloi läppäriään altistaen yleisönsä dubstepin, jazzin ja ja hiphopin sekarotuiselle fuusiolle.
Rousseau, johon Tanner tutustui elokuvateatteri Bio Rexin kahvilassa muutama vuosi sitten, vastaa Ponytailin keikan visuaalisesta puolesta ja operoi musiikkiin synkronisoituja valoja.
”On musiikki varmaan johonkin suuntaan kehittynyt, toivottavasti ainakin parantunut”, Tanner kertoo keikan jälkeisenä lauantaina Flow-festivaalin mediatiloissa.
”Ennen se saattoi olla vielä vähemmän tahdissa pysyvää.”
Vaikka Ponytailin musiikki on etäällä selvärajaisista genrekarsinoista, on siitä puhuttaessa pakko mainita dubstep. Yhdessä helsinkiläisen Tommi Liikan eli dj Dead-O:n kanssa Tanner muodostaa nimittäin Cloudsin, joka on alati kasvavan suomalaisen dubstep-nichen mielenkiintoisimpia tuttavuuksia.
Tanner kertoo, että tätä nykyä Clouds kuuluu vääjäämättä myös Ponytailin musiikissa.
”Kun tekee musiikkia, niin alkaa helposti tuntua siltä, että jokainen biisi voisi olla Clouds-styge”, hän sanoo.
Cloudsin ja Ponytailin nyrjähtäneessä rytmiikassa onkin viljalti yhtymäkohtia. Kovinkaan paljoa dubstepiä Tanner ei kuitenkaan edes kerro kuuntelevansa.
”Olen hirveän huono nimeämään artisteja. Lähinnä kuuntelen erilaisia miksauksia. Genressä on paljon hyvää, mutta ihan sellaista wobble-basso-meininkiä en jaksa”, Tanner kertoo viitaten dubstepille ominaiseen, likimain poskipäiden lepatusta aikaansaavaan bassojytinään. Cloudsin monisyinen ja äkkiväärä rytmimusiikki onkin tyystin toista maata.
Palataanpa vielä hetkeksi perjantai-iltaan ja Makasiini-klubille. Muutaman kappaleen ajaksi Tanner ja Rousseau saavat seurakseen Samulin siskon Helinän. Samulin elektroniset biitit saavat päälleen Helinän laulun, jossa kerrotaan suruisaan sävyyn yksinäisistä miehistä, hiljaisuuden muureista ja sisarusrakkaudesta. Yhdistelmä on huumaava.
”Juttu sai alkunsa Helinän opiskelujen lopputyöstä”, Samuli Tanner kertoo.
”Alun perin tarkoituksena oli säestää häntä akustisesti, mutta sitten aloin joskus pelleillä ja tehdä taustalle biittejä. Helinä innostui siitä.”
Helinän kanssa tehtyjä kappaleita on määrä levyttää ja julkaista Clouds-kumppani Tommi Liikan levymerkillä. Clouds on lisäksi julkaisemassa tuoretta dubstepiä remixeinä ja 12-tuumaisina vinyyleinä. Uusia Ponytail-kappaleitakin syntyy, ja viime vuonna ilmestynyt Themes for Cops -debyytti saanee seuraa, jahka aikaa moiselle järjestyy. Kovinkaan päämäärätietoiseksi uratorpedoksi hänestä ei Samulista taida kuitenkaan olla.
”Ei minulla ole mitään erityistä suuntaa mietittynä musiikilleni. Kappaleet eivät lähde mistään valmiista ideasta tai melodiasta, vaan ihan sellaisesta kokeilusta ja leikkimisestä.”
Niin taitaa olla ihan hyvä.
