Elämä

Palkaksi leipää ja piimää vaan

Lukuaika: 3 minuuttia

Palkaksi leipää ja piimää vaan

Teksti Mete Sasioglu

Talkootyöllä on Suomessa pitkät perinteet. Vaan kuinka kauan pelkän leivän voimin työskentely jaksaa kiinnostaa markkinoiden nimeen vannovassa maailmassa? Mete Sasioglu selvitti talkootyöläisten motivaatiota Sodankylän elokuvajuhlilla.

”Asettukaa jonoon, jotta näemme paljonko teitä on vielä jäljellä!” Suuren värikkään sirkusteltan luona käy kova kuhina. Pian alkamassa oleva elokuvanäytös on synnyttänyt paikalle pitkän jonon. Timo Nissi seisoo sininen passi kaulassa ja tarkkailee joukkoa. Hän on matkustanut 1000 kilometriä valvoakseen täällä järjestystä. Ilman palkkaa.

Nissi ei ole yksin, hänen lisäkseen yli sata muutakin vapaaehtoista on saapunut talkootöihin Sodankylän elokuvajuhlille.

”Olen kuullut näistä festareista paljon hyvää, täällä käyneet tutut ovat kehuneet kovasti. Tämä oli myös budjettikysymys, mulla ei olisi ollut varaa lähteä tänne muuten kuin talkoolaisena”, kertoo Nissi syitä talkoolaiseksi ryhtymiseen.

Ilman Nissiä ja hänen kaltaisiaan ei Sodankylän elokuvajuhlia käytännössä voitaisi toteuttaa. Palkattuja työntekijöitä on erimittaisissa työsuhteissa vain kymmenkunta, joten talkoolaiset huolehtivat festivaaleilla järjestyksen ohella muun muassa pääsylippu- ja oheistuotemyynnistä, elokuvaprojektoreiden käytöstä sekä puitteiden rakentamisesta ja purkamisesta.

Talkoolaiset tekevät yleensä kuusituntiset työvuorot päivää kohden, ja sitä vasten heille tarjotaan ruoka, majoitus ja mahdollisuus katsoa elokuvia työajan ulkopuolella. Matkakustannukset jäävät talkoolaisten omalle kontolle, sillä talkootyöläisille ei lain mukaan voida osoittaa rahallisia korvauksia tai muita etuuksia.

Suurin osa muistakin Suomen festivaaleista pyörii pitkälti talkoovoimin. Talkootyötä voidaan käyttää jos festivaali ei toimi kaupalliselta pohjalta, vaan on tavoitteitaan yleishyödyllinen.

Voisi luulla, ettei näinä markkinataloutta korostavina aikoina löytyisi kiinnostusta palkatta työskentelyyn. Sodankylän elokuvajuhlille hakee kuitenkin vuosittain töihin enemmän kuin mitä mukaan mahtuu. Talkootyö vastaa siis selkeästi joihinkin tarpeisiin. Normaalin päivätyön ollessa usein suorituspainotteista rutiinia voisi kuvitella talkootyön olevan sille hyvä vastavoima, onhan se yhteisöllistä ja päämäärältään konkreettista tekemistä.

Lipunmyyjäksi Sodankylään pestautunut Heta Jäälinoja ei mahtunut elokuvajuhlien kokoonpanoon viime vuonna, mutta tällä kertaa arpa suosi. Pestistään silminnähden iloinen Jäälinoja ei huutele palkan perään, hänelle tärkeitä ovat vallan muut asia.

”Olen miettinyt asiaa itsekkäältä kannalta sillä tavalla, että näin saan tuntea itseni hyödylliseksi viikon ajan ja saan elämälleni merkitystä. Ja pääsen näkemään leffoja filmiltä. En ole edes ajatellut mitään palkka-asioita.”

Nissi ja Jäälinoja jatkavat pitkää suomalaista perinnettä. Talkoovoimin on aikanaan hutkittu niin heiniä sadonkorjuussa kuin heiluteltu pensseliä kylätalon seinässä. Nykyinen verhohallintolaki määrittelee talkootyön ”jokamiehen työksi, joka ei edellytä erityistä ammattitaitoa tai pätevyyttä.” Talkootyön tunnusmerkkeihin kuuluu sen tilapäisyys ja vapaaehtoisuus. Suomi on saanut myös EU:n hyväksynnän talkootyölle.

Nykyisin festivaalitoiminnan ohella talkootyötä käytetään roimasti urheilutapahtumissa, niin pienissä kuin suurissakin. Lisäksi monet urheiluseurat rahoittavat toimintaansa talkoilla. Nuorten selänteiden ja litmasten vanhemmat esimerkiksi toimivat kukin vuorollaan myyjänä makkarakojussa. Talkootyöllä voidaan siis ansaita varoja, mutta vain yhteisölle. Jos raha osoitetaan yksityiselle ihmiselle, sitä kohdellaan tavallisena palkkatulona veroineen.

Laman nakertaessa yhä suurempaa siivua suomalaisten hyvinvoinnista ja työttömien määrän karttuessa herää kysymys talkootyön uusista mahdollisuuksista. Voisiko se auttaa pitämään ihmisiä ainakin jossain määrin työssä kiinni? Voisivatko kansalaiset asumis- ja elämiskustannuksiaan vastaan auttaa hankkeissa, joihin kunnan varat eivät riitä? Esimerkiksi hoitaa kunnostaa puiston ja hoitaa vanhuksia.

Varsinkin maaseudulla tällaista talkootyötä tehdään jo, tosin ilman vastiketta. Syrjäisempien alueiden elinvoimaisina pitämisessä talkoilla on suuri merkitys. Yhteisölliset hankkeet saavat nimittäin valtion tai kunnan rahoitusta vain siinä tapauksessa, että vähintään 25 prosenttia varoista on saatu hoidettua yksityiseltä taholta. Juuri tämä osuus on mahdollista korvata osittain tai kokonaan talkootyöllä.

Talkootoiminnan koetaan kuitenkin olevan yhä vailla riittävän selkeitä pelisääntöjä. Tästä on todisteena esimerkiksi eduskunnassakin hiljattain käyty keskustelu. Kokoomuksen kansanedustaja Pertti Hemmilä vaati 19.12.2008 tekemässään kirjallisessa kysymyksessään talkootyön määrittelyyn tarkempia rajoja ja valtakunnallisia ohjeita.

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila vastasi tähän, että talkootyön käsitteen on nimenomaan haluttu olevan tarpeeksi väljä, jotta asukkaiden monipuolinen osallistuminen hankkeiden toteutukseen olisi mahdollista.

Vuonna 2008 valtioneuvoston asetusta talkootyöstä laajennettiin maaseudun osalta siten, että nyt hyväksytään myös muu kuin vähän ammattitaitoa vaativa ”perinteinen talkootyö”. Käsitteet ovat siis väljentymässä, joka kielii siitä, että tulevaisuudessa enemmänkin ammattitaitoa vaativia hankkeita voitaisiin toteuttaa talkoilla. Tämä kuitenkin väistämättä, jos ei nyt vääristäisi, niin ainakin vaikuttaisi markkinoihin. Tätä mieltä ollaan ainakin ruohonjuuritasolla.

”Talkootyöllä tuhotaan mahdolliset viimeisetkin työpaikat tässä yhteiskunnassa”, nimimerkki ”Vanhukset kunniaan ilman kerjäämistä” kirjoittaa YLE Lapin Radion keskustelufoorumilla. ”Yleisönosastokirjoituksissa on vaadittu, että työttömät laitettaisiin siivoamaan katujen vierustoja talkoilla, siksikö, ettei niillä raasuilla ole muutenkaan enää ihmisarvoa vai?”

Myös Sodankylän nuoret talkootoivot haluavat vetää selkeät rajat talkootöiden ja ”oikeiden töiden” välille.

”Muissa töissä on paljon enemmän vastuuta kuin tässä festarityössä. Kyllä esimerkiksi vanhustenhoidosta pitää maksaa ja paljon paremminkin kuin nykyään”, laukoo Jäälinoja.

  • 8.5.2011