”Ugandalaiset poliitikot eivät osaa rakentaa rauhaa”, Ronald Iya Banaoceai puuskahtaa. ”Siksi perinteisten päällikköjen rooli rauhanneuvotteluissa on nykyään korostunut.”

Banaoceai tietää mistä puhuu. Hän on Pohjois-Ugandassa ja Etelä-Sudanissa elävän Madi-heimon kulttuuripäämies ja neuvotellut rauhasta sissiliike Lord’s Resistance Armyn eli LRA:n johtajien kanssa. LRA on yksi maailman pahamaineisimmista sissijärjestöistä, jonka raa’an väkivaltaiset iskut ovat kohdistuneet laajamittaisesti siviiliväestöön Pohjois-Ugandan, Etelä-Sudanin, Pohjois-Kongon sekä Keski-Afrikan tasavallan raja-alueilla. Sotilaista reilusti yli puolet on alaikäisiä, siepattuja lapsia.

LRA:n ja Ugandan armeijan välinen sota on jatkunut jo 23 vuotta. Sota on yksi Afrikan pitkäaikaisimmista, ja sen vuoksi yli 1,5 miljoonaa ugandalaista asuu pakolaisleireillä. Sinä aikana myös armeija on syyllistynyt vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin ja käyttänyt samoja metodeja kuin LRA.

Vuonna 1987 perustettu LRA alkoi poliittis-uskonnollisena liikkeenä, joka vastusti presidentti Yoweri Musevenin hallituksen harjoittamaa acholeiden systemaattista sortoa ja tappamista.

”Sissien poliittiset tavoitteet hämärtyivät jo kauan sitten”, Banaoceai toteaa.

Profeetaksi itsensä julistaneen sissijohtaja Joseph Konyn mukaan LRA:n pyrkimyksenä on perustaa Pohjois-Ugandaan valtio, joka perustuu Raamatun Kymmeneen käskyyn. Silti LRA rikkoo käskyjä jatkuvasti varastamalla, raiskaamalla ja tappamalla.

Perinteisten päälliköiden delegaatio vieraili sissien tukikohdassa Pohjois-Kongon Garambassa vuosina 2007 ja 2008. Banaoceain lisäksi mukana oli yhdeksän muuta kulttuuripäämiestä ja kaksi uskonnollista johtajaa. Seurueen keski-ikä oli 70 vuotta.

”Toimimme rauhanneuvotteluissa luotettavana ja neutraalina tahona konfliktin osapuolten välillä”, Banaoceai kertoo.

Eikö aseistautumattomia vanhoja miehiä pelottanut?

”Emme olleet huolissamme henkemme puolesta, koska menimme Garambaan rauhan toivossa. Ajattelin, että jos minut tapetaan, kuolen rauhan puolesta.”

Neuvotteluista huolimatta rauhansopimusta ei olla saatu aikaan. Kompastuskivenä on paitsi molemminpuolinen epäluottamus, myös tasapuolisuuden puute.

”Ugandan hallitus ja kansainvälinen rikostuomioistuin edellyttävät LRA:n antautumista, mutta mielestäni hallituksen pitäisi kuunnella LRA:ta ja ottaa sen ehdotukset vakavasti. Kun vierailin Garambassa 2007, Kony sanoi, ettei ymmärrä miksi kansanvälinen rikostuomioistuin haluaa tuomita hänet, eikä presidentti Musevenia, joka on myös syyllistynyt pohjoisugandalaisten kärsimyksiin. Kony lupasi antautua vain, jos ei joutuisi oikeuteen. Mitenkään Konya ja hänen tekojaan puolustelematta on ymmärrettävää, ettei hän halua allekirjoittaa kuolemantuomiotaan.”

Kansainvälinen rikostuomioistuin on aiheuttanut paljon keskustelua Ugandassa. Monien mielestä länsimaisen oikeusjärjestelmän puuttuminen Pohjois-Ugandan tilanteeseen vain pitkittää sotaa. Ratkaisuksi on ehdotettu acholien perinteistä oikeusjärjestelmää, mato oputia, joka korostaa sovittelua ja anteeksiantoa ja toimii henkilökohtaisemmalla tasolla kuin muodollinen oikeus.

”Pysyvä rauha ei ole mahdollinen ilman oikeutta. Uskon, että tarvitsemme sekä länsimaista että perinteistä oikeusjärjestelmää. Pelkkä mato oput ei riitä käsittelemään rikoksia, jotka rikkovat kansainvälisiä lakeja, eikä sovittelu ole mahdollista sodan jatkuessa.”

Konfliktin jatkuminen hyödyttää taloudellisesti sen molempia osapuolia.

”Armeija, laillinen tai laiton, on aina enemmän tai vähemmän liiketoimintaa. On yleisessä tiedossa, että sekä Ugandan armeija että LRA ryöväävät esimerkiksi Kongosta kultaa ja timantteja.”

Rauhanneuvotteluiden epäonnistuttua Uganda, Etelä-Sudan ja Kongo hyökkäsivät lähes välittömästi Pohjois-Kongon Garambaan joulukuussa 2008. Yhdysvaltojen tukeman operaatio Lightning Thunderin tarkoituksena oli tehdä selvää LRA:sta ja liikkeen tukikohdasta. Sissejä ei kuitenkaan saatu satimeen.

”Media kehui operaatiota menestykseksi, mutta se oli pelkkää hallituksen propagandaa. Jos LRA:sta tahdottaisiin oikeasti eroon, niin olisi jo tapahtunut, mutta hallitus tarvitsee sissejä omiin laittomuuksiinsa. LRA on pelkkä tekosyy käydä Kongossa ryöväämässä luonnonvaroja.”

”LRA:n maine on hyödyttänyt myös monia muita Pohjois-Ugandan, Etelä-Sudanin ja Pohjois-Kongon rajalla toimivia aseellisia ryhmittymiä. Ne ovat tekeytyneet LRA:n sotilaiksi ryöstellessään ja tuhotessaan kyliä. Ei kylästään pakenevalla ihmisellä ole aikaa kysellä hyökkääjiltä, mistäköhän porukasta mahtaa tällä kertaa olla kyse.”

Yksi operaatio Lightning Thunderiin osallistuneista sotilaista oli Banaoceain vanhin poika. Hänestä ei ole kuulunut mitään sitten joulukuun puolivälin.

”Hän on joko kuollut tai edelleen Kongossa, vaikka virallisten tietojen mukaan Ugandan armeijan joukot vetäytyivät maasta maaliskuussa”, Banaoceai kertoo surun häivähtäessä hänen kasvoillaan.

”Poikani soitti minulle viimeisen kerran samana päivänä, jolloin sotilaat olivat lähtemässä Kongoon. Hän kertoi, ettei heillä ollut mukanaan muuta kuin kaksi vaatekertaa ja ase.”

Hyökkäykseen oli valmistauduttu jo kauan ennen kuin ilmeni, ettei rauhansopimusta syntyisi. Banaoceain poika osallistui kuukausia kestäneeseen erikoisvalmennukseen, joka järjestettiin lähellä Aruan kaupunkia.

”Ugandan viranomaiset eivät ole osanneet auttaa, kun olen tiedustellut poikani olinpaikkaa. En varmasti ole ainoa, jonka läheinen on kateissa. Meidän pitäisi yhdistää voimamme ja alkaa painostaa päättäjiä tekemään asialle jotakin.”

Ronald Iyan kännykkä pärähtää soimaan. Soittoäänenä on parin vuoden takainen ugandalainen superhitti, Lucky Bosmic Otimin Peace return to Northern Uganda.

”Rauhanneuvottelut ovat ainoa keino lopettaa sota, mutta niissä tarvitaan kärsivällisyyttä. Konylla sitä riittää, mutta riittääkö Ugandan hallituksella?”