Taide

Ota minut yleisön pyynnöstä

Lukuaika: 2 minuuttia

Ota minut yleisön pyynnöstä

Teksti Miina Poikolainen

Kolme naista ja piano antavat Katja Lampelan teksteille uuden elämän. Lauluyhtye Ota minut on suurelle yleisölle tuntematon, mutta se on jo ehtinyt hankkia itselleen uskollisen kuulijakunnan.

Kolmen näyttelijän, Nina Wiklund-Kuuranteen, Petriikka Pohjanheimon ja Leena Nuoran lauluyhtye Ota minut sai alkunsa teatteriprojektista. Esitys sai kuitenkin niin paljon kiitosta, että projektista päätettiin tehdä ihan oikea bändi.

Ota minut on esittänyt vuodesta 2001 lähtien Katja Lampelan säveltämiä ja sanoittamia kappaleita. Lampela tarjosi itse tekstejään ryhmän laulettavaksi.

”Lampelan tekstit ovat perhanan hyviä. Niissä on vaan jotain, mikä osui ja upposi muhun. Haluan välittää sitä samaa tunnetta muillekin”, hehkuttaa Pohjanheimo.

”Hänellä on taito nähdä pieniä asioita. Monet biisit ovat joko arjen vitutusta tai sen hienoutta, ja ne antavat myös toivoa”, Nuora kuvailee.

Ota minut on esiintynyt enimmäkseen teattereissa ja niiden kuppiloissa, sillä intensiivinen esitys ei toimi missä tahansa. Laulajakolmikon tukena live-esiintymisissä vuorottelevat pianistit Jiri Kuronen ja Suvi Isotalo.

”Tulemme mielellämme bileisiinkin esiintymään, mutta luulen, että musiikistamme nauttii enemmän kuuntelemalla”, Nuora selittää.

Onko Ota minut siis bändi vai teatteriesitys?

”Ajattelen tätä laulubändinä”, Pohjanheimo sanoo ja muut myötäilevät.

”Olemme esiintyviä taiteilijoita”, toteaa Wiklund-Kuuranne.

Pohjanheimo lupaa, että keikoilla on luvassa paitsi suurta ja räväkkää menoa myös hauskoja ja tärkeitä asioita.

”Antamalla ihmiselle pienen tarinan voi tehdä sen hetken yhteiskunnasta edes vähän paremman paikan”, hän pohtii.

”Livenä olemme parhaimmillamme. Teemme kaiken sydämellä ja meillä on hemmetin hyviä biisejä”, Wiklund-Kuuranne vetoaa.

”Parhaimmillaan ja erittäin usein tuntuu, että keikoillamme on hurjan hyvä tunnelma”, hän lisää

Yhtyeen moniäänistä, tekstivetoista musiikkia voisi helposti verrata esimerkiksi Ultra Brahan, jonka perustajajäseniin Pohjanheimo kuuluu. Eräs kuuntelija puolestaan on löytänyt musiikista ”modernia taistolaisvivahdetta”. Yhtye ei kuitenkaan itse tunnista taistolaisluonnehdintaa.

”Johtuuko se biiseistä, kokoopanosta vai mistä”, Pohjanheimo ihmettelee.

Ryhmän mielestä kappaleet liikkuvat enemmän tunnetasolla, mutta voi niistä jotain yhteiskunnallistakin löytää.

”Vaikka biisit eivät ole poliittisia, niin maailmankuva, jota edustamme esimerkiksi esiintymisellämme, on yhteiskunnallinen”, Isotalo toteaa ja viittaa siihen, ettei lavalla nähdä blingblingiä tai naisia bikineissä.

”Keikoilla on tullut sellainen olo, että tämän musiikin ja tekstien takana voin seistä sataprosenttisesti.”

Suurelle yleisölle Ota minut on vielä jäänyt vieraaksi, vaikka yhtye on esiintynyt usein täysille saleille ja keikoilla näkee vakionaamoja. Pohjanheimo uskoo sen johtuvan siitä, ettei heidän musiikkiaan voi kuulla radiosta.

”Ennen kuin julkaisimme levyn, musiikkiamme saattoi kuulla ainoastaan keikoilla. Monet sanoivat, että on pakko tulla uudestaan keikalle, koska biisit ovat niin koukuttavia. Se oli meidän kannaltamme tietysti hyväkin asia”, Wiklund-Kuuranne sanoo.

Toistaiseksi yhtyeen yleisö on ollut naisvaltaista, vaikka kappaleet eivät heidän mielestään ole erityisesti naisasiaa, vaan yleisinhimillisiä kertomuksia.

”Emme ole naisasiabändi”, Nuora huomauttaa.

Ryhmä arvelee naisvaltaisuuden syyksi sitä, että naiset kuluttavat kulttuuria muutenkin miehiä enemmän.

”Miehiä saisi tulla yleisöön enemmänkin”, Nuora toivoo.

Ota minut KokoTeatterin baarissa keskiviikkona 4.3. ja perjantaina 6.3. klo 20.00. Liput 10 e numerosta 09-278 4820.

  • 8.5.2011