Elämä

Oranssin kiertolaisuus päättyy Suvilahteen

Lukuaika: 2 minuuttia

Oranssin kiertolaisuus päättyy Suvilahteen

Teksti Miina Poikolainen

Vielä toistaiseksi Suvilahden vanhalla teollisuusalueella jyräävät työkoneet, vaikka osa rakennuksista on jo käytössä. Monta vuotta suljettuna olleen alueen maata puhdistetaan parhaillaan myrkyistä ja rakennuksia remontoidaan. Tiloihin on tulossa niin sirkusta, teatteria kuin taiteilijoiden työhuoneita, ja alueen keskelle tulee kenttä ulkoilmatapahtumille. Myös Oranssi ry saa vihdoin tilat, joista sen ei tarvitse lähteä vuosikymmeniin.

Pölyn ja metelin keskellä Oranssi ry:n väliaikaisissa tiloissa odotellaan, että kunnostustyöt alueen entisessä sosiaali- ja ruokalarakennuksessa pääsisivät toden teolla käyntiin. Valvomo-niminen rakennus oli ollut viimeiset 15 vuotta tyhjillään ennen kuin Oranssi löysi ja otti sen haltuunsa noin vuosi sitten.

”Kun tulimme ensimmäisen kerran taloon, siellä asui ihmisiä”, Oranssi ry:n toiminnanjohtaja Vesa Peipinen kertoo.

Talo oli ollut vuosia laittomien bileiden ja graffitien maalauspaikka, ja se oli aidan ja puiden saartama.

”Monet olivat sitä mieltä, että rakennus on niin huonossa kunnossa, ettei sitä kannata suojella. Siivouksen yhteydessä kuitenkin selvisi, että talo on rakenteiltaan hyvässä kunnossa.”

Talo on Peipisen mukaan myös tilallisesti valmis Oranssin toimintaan. Neliöitä on kolmessa kerroksessa yhteensä 1200. Seiniä tai rakenteita ei tarvitse purkaa, ja rakennus aiotaan palauttaa alkuperäiseen 1930-luvun asuunsa. Seinille maalatut graffitit saavat kuitenkin jäädä, sillä joukossa on myös kuuluisien maalareiden töitä.

”Alueen omistaman Kaapelin puolelta tuli ehdotus, että ottakaa se talo, jos teillä on intoa. Kukaan muu kuin Oranssi ei olisi huolinut rakennusta”, Peipinen toteaa.

Tähän asti Oranssin toimitilat ovat olleet enemmän tai vähemmän väliaikaisia. Pisin aika vietettiin Katajanokalla, jossa Oranssi toimi kahdeksan vuotta. Edelliset tilat Herttoniemessä saivat purkutuomion noin vuosi sitten.

”Väliaikaisten tilojen ongelmana on ollut se, että toimintaa ei ole voinut miettiä pitkällä tähtäimellä. Nyt tilanne on pysyvämpi.”

Toimiston ulkopuolella metelöivät kaivinkoneet eikä työmaalle ole asiaa ilman suojavarusteita. Peipisen edessä pöydällä lepää suunnitelma talon rakennusvaiheista ja pohjapiirroksesta. Projektiin valjastetut oranssilaiset ovat joutuneet opettelemaan paljon rakennustekniikasta.

”Olemme muuntautuneet rakennusliikkeeksi”, Peipinen naurahtaa ja huomauttaa, että Oranssilla on pitkä kokemus asuintilojen kunnostamisesta.

Suunnittelua on tehty yhdessä arkkitehtien ja asiantuntijoiden kanssa, ja oranssilaiset ovat yrittäneet löytää kohtuuhinnalla toteutettavissa olevia ratkaisuja. Ammattilaisten on ollut toisinaan vaikea ymmärtää, että Oranssi haluaa suunnitella rakennuksen sen käyttötarkoituksen pohjalta eikä niin, että ensin on rakennus, johon käyttäjien tulee sopeutua.

”Lähtökohtana on, että Oranssi tekee tilan, joka tarjoaa puitteet toiminnalle, muttei suunnittele sitä.”

Valvomoon on myös kaavailtu rakentamisen työpajoja, jotka voisivat työllistää vuosittain kymmenestä viiteentoista nuorta sekä työpajaohjaajia ja vapaaehtoisia.

Onneksi juuri Oranssi löysi Valvomon, sillä tunnelmallinen ja ajan patinoima funkistalo on nyt suojeltu. Ihan heti ei Oranssinkaan tarvitse sieltä lähteä, sillä Kaapeli teki rakennuksesta yhdistyksen kanssa 30 vuoden vuokrasopimuksen.

Vielä toistaiseksi Kalasataman metroaseman kupeessa sijaitseva Suvilahti on joutomaata. Alue on kuitenkin muutoksessa, ja Peipinen uskoo sijainnin olevan ideaali Oranssille.

”Kun Kalasataman asuinalue valmistuu, Suvilahti tulee avautumaan ihan eri tavalla. Tämä tulee olemaan keskeinen paikka, johon on helppo tulla niin idästä kuin lännestä.”

Oranssi hakee rahoitusta remonttiin Opetusministeriöstä, ja päätöksen pitäisi tulla ensi keväänä. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, remonttia tullaan toteuttamaan noin viiden vuoden aikana vaiheittain. Klubitilojen arvioidaan valmistuvan jo ensi vuonna. Taloon on tulossa myös moneen muuntautuva kirjakahvila, toimisto ja keittö.

”Kyseessä on omaehtoinen, kansalaistoimintaan perustuva yhteisö, mutta klubi- ja bänditoiminta tulee edelleenkin olemaan toiminnan ydin.”

”Tapahtumia tulee olemaan lastenjuhlista hardcore-keikkoihin. Tulevat tilan käyttäjät eivät vielä edes tiedä olevansa tulevia käyttäjiä”, Peipinen uskoo.

  • 8.5.2011