Itä-Suomen vaaramaisemissa syntyneen liikkeen perusajatus on, että jos yhteiskunta painiskelee vain sellaisten ongelmien parissa, jotka voidaan ratkaista yhden vaalikauden aikana, todella tärkeät kysymykset jäävät käsittelemättä. Taloudellisen kasvun aika meni jo, kasvun haikaileminen on vaarallista haihattelua. Yhteiskunnallisella muutoksella on kaksi toisiinsa kytkeytyvää tukijalkaa ja ehtoa: ympäristökuormituksen supistaminen ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus.

Kohtuusliike korostaa, että välttämätön muutos edellyttää syvällistä asenteiden ja elämäntavan muutosta. Mistä löytyy riittävä muutosvoima, joka ravistaa ihmisen irti välinpitämättömyydestä?

Muutosvoimaa on Kohtuusliikkeessä etsitty lähtien liikkeelle kokonaisvaltaisesta ihmiskäsityksestä: ihminen on enemmän kuin rationaalinen olento. Tiedon lisäämisen ohella on löydettävä jotain, mikä liikuttaa ihmistä tunteiden tasolla ja saa hänet konkreettisesti liikkeelle, muutoksen tekijäksi.

Tätä muuta tarjoaa esimerkiksi taide. Jokaisessa kansalaisseminaarissa on kohtuusiltamat ja jokaisella kohtuusklubilla keskustelun lisäksi musiikkia, runoutta tai teatteria. Lisäksi Kohtuusliikkeen toiminta on laajentunut kaupunkikävelyihin ja retkiin. Kaikki tämä on konkreettista, fyysistä yhdessä kokemista ja tekemistä. Yhteisön ulottuvuus antaa voimia aktivismiin.

Tänä syksynä Joensuun seminaaripäivässä käsiteltiin myyttien purkua. Muiden muassa Teppo Eskelinen ja Jarna Pasanen analysoivat talouskasvumyyttiä. Myös suomalaisen metsätalouden hellimä ajatus siitä, miten Suomen metsät sitovat hiiltä, on uusien tutkimusten valossa osoittautumassa harhaksi.

Joensuusta seminaariväki siirtyi Kolille, jossa Antti Nylén, Tere Vadén, Kaarina Kailo ja Thomas Wallgren alustivat myyttien jälleenrakentamisesta. Vadénin määritelmän mukaan myytti myönteisesti ymmärrettynä on kokonaisvaltainen tapa jäsentää merkitystä.

Vadén kehi alustuksessaan ajatusta suomalaisesta vanhasta syntytiedosta eli tajusta elämän merkityksellisistä reunaehdoista. Tällaisen tiedon kantajia Kalevalassa ovat Väinämöisen ja Louhen kuvaamat kokemuskentät. Nyky-yhteiskunta ei tunne syntytietoa ja on siksi tuhon tiellä. Keskustelussa debatoitiin, vieläkö syntytietoa on pelastettavissa tai uudelleen luotavissa vai onko se peruuttamattomasti menetetty.

Thomas Wallgren evästi Kohtuusliikettä hymistelemättä: aktivistien ei tule kuvitella tietävänsä totuuden paremmin kuin muut eikä sortua pelottelutaktiikkaan. On hakeuduttava todelliseen dialogiin toisella tavalla ajattelevien kanssa. Muutosta ei synny, jos pieni aktivistien porukka kuvittelee olevansa eliittiä, joka yksin tietää, miten on ajateltava.

Koli oli otollinen paikka pohtia vanhan suomalaisen myyttisen ajattelun voimaa ja sen kytkemistä tämän päivän aktivismiin. Kansalaisseminaarin väki kiersi kansallispuistossa Rospuutto-teatteriryhmän kanssa Kohtuusvaelluksen. Rospuuton näyttelijät dramatisoivat otteita tulevasta näytelmästään, joka perustuu Risto Isomäen kirjaan Sarasvatin hiekkaa.

Kohtuusliikkeen kokoon tuomilla ihmisillä on yhteinen huoli siitä, että yhteiskunnan nykysuunta on kestämätön. Tilalle on rakennettava niin vapauttava ja houkutteleva kohtuuden kulttuuri, että ihmiset ovat valmiita muuttamaan elämäntapaansa.

Kenties Kohtuusliike on vasta esittänyt päteviä kysymyksiä, joihin vastausten kehkeytyminen vie aikaa. Mutta niiden etsiminen kasvoista kasvoihin – kohtaamisissa, talkoohengessä ja luontoyhteyttä vaalien on mielekästä ja iloa tuottavaa.

Lisää liikkeen toiminnasta sivustolla www.kohtuusvaarassa.com.

Kirjoittaja on teologian tutkija, pappi & kohtuusaktivisti.