Teksti Ville Ropponen
Konya on aivan toista Turkkia kuin turistirannikko ja Eurooppaan katsova Istanbul. Siellä elää persialaisrunoilija Jalaladdin Rumin perustama omalaatuinen suufilainen tulkinta islamista. Rumia seuraavat suvaitsevaiset derviššit pyrkivät yhä Konyassa lähemmäs Allahia pyörimällä vinhasti.
”Entisaikaan ennen derviššiksi hyväksymistä oli harjoiteltava 1001 päivää. Kokelas aloitti vessansiivoojana, jatkoi puutarhassa ja kävi läpi 18 ammattia. Alkuun hän kokeili kolmena päivänä kaikkia ammatteja. Sitten häneltä kysyttiin, haluaako hän opiskella 1001 päivää”, kertoo Mehmet, pyörivien derviššien Mevlana-luostarin opas Turkin Konyassa.
Keski-Anatoliassa kohoava Konya ei ole valtavan kaukana idässä, mutta kuuluu jo toiseen Turkkiin kuin maallistunut läntinen turistirannikko ja Istanbul. Miljoonan ihmisen Konya on tunnettu uskonnollisesta konservatismista, ja se näkyy katukuvassakin: lähes kaikilla naisilla on huivit, ja monella miehellä pitkät parrat ja kaavut.
Konyassa törmäävät aikakaudet. Vanhan kaupungin kapeita kujia reunustavat seldjukki-valtakunnan aikaiset rakennukset, kivenheiton päässä modernissa keskustassa kohoaa uuden bisneseliitin lasi-teräs-betonitorneja. 1990-luvulla yhtenä ”Anatolian taloustiikerinä” tunnetun Konyan talous nousi rakettina.
Vierailemme Konyassa muslimien pyhän kuun ramadanin aikaan. Traditioista ei Konyassa tingitä, toisin kuin Länsi-Turkissa. Keskipäivän helteessä ravintolat humisevat tyhjyyttään: ramadanin aikana ei saa syödä, eikä juoda auringon nousun ja laskun välillä. Aladdinin Moskeijan pihalle on kerääntynyt taaja kansanjoukko; imaami puhuu. Osa ihmisistä lepuuttelee nurmikolla tai tapaa tuttuja sivummalla.
Ramadanin päivinä Konyassa kuhisee. Vuosittain täällä vierailee yli kaksi miljoonaa turistia, joista useimmat ovat pyhiinvaeltajia. Mitä he etsivät ikivanhasta kaupungista? He vaeltavat Rumin haudalle.
Jalaladdin Rumi (1207-1273) oli afgaanisyntyinen persialainen runoilija, lainoppinut ja yksi islamin mystisen suuntauksen suufilaisuuden tärkeimpiä vaikuttajia. Seuraajat tunsivat hänet nimellä Mevlana, ”oppaamme”.
Historian hiekkaisessa hämärässä, vuonna 1220, Afganistanissa riehui sota, mongolien hyökkäys. Rumin perhe pakeni Konyaan. Rumista tuli runoilija. Mutta sitten hän tapasi kiertävän askeetin Shams-i-Tabrizin, jonka ystävyys herätti Rumissa kaipauksen Allahia kohtaan. Myöhemmin Shams katosi, mutta Rumi perusti omalaatuisen suufilaisen lahkon, jossa ekstaattinen pyöriminen on osa uskonharjoitusta. Rumi kehitti monet runoistaan mielessään pyörimesen aikana; runot ovat osa keskeinen osa Rumin mystistä filosofiaa.
Derviššiksi opiskeluun sisältyi eri ammattien opettelun ja pyörimisharjoitusten lisäksi 40 päivän meditaatio, jonka aikana käytiin läpi erityisen rukousnauhan 999 helmeä.
Mevlanalle ihminen on alunperin kotoisin Allahista, mutta menettänyt tuon yhteyden. Saavuttaakseen jumalyhteyden derviššin tulee kuolettaa egonsa ja muuttua Allahin rakkauden peiliksi.
”Kuolkaa, ennen kuin kuolette”, kehottaa suufilainen sanonta tarkoittaen järjen kuolemista ja rakkauden elämää. Pyöriminen toistaa maailmankaikkeuden perimmäistä liikemuotoa.
Rumille Jumala oli uskonnon ulkokohtaisten muotojen tavoittamattomissa. Uskonnollinen suvaitsevaisuus korostuu Rumin ajattelussa. Suvaitsevaisuus on yhä keskeistä pyörivien derviššin lahkossa.
Suvaitsevaisuus olisi tarpeen nyky-Turkissa. Islamilaisen AKP-puolueen luotsaama Turkin hallitus on nyt ensi kertaa väläyttänyt poliittisen ratkaisun mahdollisuutta kurdikysymyksessä, vaikka Turkin armeija ja kemalistipiirit tätä yhä vastustavat.
Modernin Turkin perustaja kenraali Kemal Atatürk kielsi monen muun asian ohella pyörivien derviššien lahkon vuonna 1926. Derviššiloosit alkoivat jälleen toimia vuonna 1957 ”kansanperinteen elvytystä harjoittavina seuroina”.
Nykyään Konyassa on noin 200 derviššiä. Koko Turkissa heitä on 1000. Nyt derviššiksi opiskellaan yksityiskouluissa, sillä luostarit ovat kaikki museoina. Opiskelu aloitetaan 13-17-vuotiaana. Valtaosa derviššeistä on miehiä, mutta naisiakin löytyy. Usein rikkaat perheet sponsoroivat derviššikouluja, joten niissä opiskelu ja ylläpito on tavallisesti maksutonta. Derviššeillä on lupa avioitua ja harjoittaa mitä tahansa ammattia.
Nyky-Turkissa derviššien sema-seremoniat ovat osin surkastuneet turistishowksi, joita esitetään jopa ravintoloiden tai diskojen lavoilla. Konyan lisäksi Istanbulista löytyy silti myös vaikuttavia sema-esityksiä.
Pimeän salin täyttää meditatiivinen suufimusiikki: huilu, rummut ja luuttu. Yksi soittajista laulaa, sana ”Mevlana” toistuu. Julistetaan Allahin kunniaa. Kolme nuorta miesderviššiä ja vanhempi mestari saapuvat, polvistuvat. Derviššien sarkakankaiset hatut on tehty tötterön muotoon muistuttamaan muslimihautojen korkeita päätyjä, turbaaneja, eli kuolemaa.
Yksi: derviššit nousevat seisomaan. Kaksi: heillä on yllään mustat viitat, ne ilmentävät egoa eli itsekkyyttä. Kolme: mustien viittojen alta paljastuvat valkeat kaavut, ne merkitsevät viattomuutta, egon kuolemaa.
Ja derviššit pyörivät kevyesti. He pyörivät eri nopeuksilla, yksi vinhasti, toiset hitaammin. Kädet ovat jähmettyneet korvien tasalle. Muusikot soittavat ja laulavat. Välillä pyöriminen taukoaa, derviššit pyyhkivät kasvojaan hieman tuskaisesti, mutta tasapaino ei horju missään vaiheessa. Derviššien kaavut lepattavat kuin hameet.
Hahmoissa on muutenkin paljon feminiinistä. Pyöriessä derviššien kasvot siliävät ja heistä tulee ikään kuin adrogyynisiä.
Aurinko laskee Konyassa.
Ramadanin aikana Istanbulin keskustan kadut täyttyvät tungokseen asti värikkäästä hulinasta. Perheet kokoontuvat yhteen piknikille puistoihin. Ramadan on myös lasten juhla, perheen pienimmät kuljeskelevat hattarat kädessä.
Konyassa on toisin. Auringonlaskun hetkellä ravintolat herahtavat tungokseen asti täyteen, kun paastoajat saavat syödä. Heti kun nälkä on tyydytetty, ravintolat tyhjenevät. Kadut autioituvat. Jossain louskuttaa koira. Taivaalla kelluu kuu.