Jokainen ihminen on tirkistelynhaluinen. Raaimmillaan tämä ominaisuus ilmenee niissä, joille toisten katastrofien seuraaminen tai jopa niistä hyötyminen on hupia. Sellaiseen verrattuna jonkin julkisuuden henkilön edesottamuksille naureskelu tai uimahallien pukuhuoneiden ikkunoiden takana kyttääminen on lopulta aika harmitonta puuhastelua.

Laura Ruohosen, viimeaikojen kansainvälisesti mitaten menestyksekkäimmän näytelmäkirjailijamme, uusi näytelmä Sotaturistit valottaa tätä raakaa ominaisuutta. Ryhmä tukholmalaisia huviretkeilijöitä suuntaa höyrylaivan buffetin antimista nauttien Ahvenanmaan saaristoon katsomaan, kun englantilaiset ja ranskalaiset pommittavat Bomarsundin linnakkeen taivaan tuuliin.

Sinällään fiktiivisellä tarinalla on historiallinen taustansa, sillä tällaisia huviretkiä todella järjestettiin Krimin sodan aikana vuonna 1854. Ero nykyäänkin vaikkapa Tshetseniaan tai Lähi-itään tehtäviin sotapiknikkeihin on lähinnä kosmeettinen. Olkoonkin, että puolentoista vuosisadan takaiset taistelut käytiin vielä pääasiallisesti yksittäisten sotilaiden välillä ja taistelulinjoilta sivussa pysyneet turistit saattoivat ainakin periaatteessa luottaa selviävänsä ehjin nahoin.

Ruohonen on kuitenkin löytänyt näytelmäänsä toisenkin, hyvin herkullisen ja tarinaa kauniisti kuljettavan teeman. Ja liittänyt siihen riemukasta naapurirakkautta. Sotakentälle anastamaan ja huvittelemaan lähteneiden tyhjäntoimittajien ylemmyydentunne näet ilmenee heidän tavassaan esittäytyä puolueettoman Ruotsin kansalaisiksi, kaikessa kaikille pelkkää hyvää tarkoittaviksi veijareiksi. Riikintaaleriniput kuitenkin vaihtavat kerkeästi omistajaa, kun kyse on lisämausteista matkakokemukseen…

Kansallisteatterin pienelle näyttämölle rakentuvaa näyttämökuvaa hallitsee puinen taso, joka muuttuu vuorollaan laivan kanneksi, näköalapaikaksi tai taistelutantereeksi kahakan jälkeen. Esityksessä ei verellä tai ruumiskasoilla mässäillä, mutta pelkistetyn näyttämökuvan ja tehokkaan äänimaiseman ansiosta sodasta välittyy uskottavanlainen illuusio. Onko se totuudenmukainen, sitä ei sotaa kokematon välttämättä haluaisikaan tietää.

Sotaturistien joukossa on myös idealistisesti ajatteleva nuori amerikanjuutalainen reportteri, jonka maailmanparantamistoiveet hukkuvat rahan kuiskauksen ja tykkien jyskeen yhteiskonserttiin. Jussi Lehtosen tulkinta roolista on kuitenkin uskottava, sillä idealisti ei voi olla kovin kovapintainen ihminen, vaikka omat haaveet murskaantuisivatkin. Kristo Salmisen ja Markku Maalismaan kylmät ruotsalaisturistit luovat Lehtoselle oivallisen kontrastin.

Brittilaivaston vanhan, invalidisoituneen ja jo vähän höpertyneen, mutta sotatoimissa yhä kristallinkirkkaasti toimivan amiraalin rooli on varmasti uudentyyppinen aluevaltaus Seela Sellan muutenkin vivahteikkaalla uralla. Amiraalin käskynjaot toffeeta mässyttävälle miehistölleen ovat esityksen herkullisimpia kohtauksia.

Molemmat naisroolit, puoliväkisin mukaan raahattu 18-vuotias tukholmalaistyttö Inge ja Bomarsundin komentajan leski, sittemmin Solovetskin vankileirin kommendantin puoliso Anna, ovat tarinan kannalta keskeisiä toimijoita, jotka – sinällään ehkä yllättäen – pelaavat omilla, lopulta varsin maskuliinisilla säännöillään miesten hallitsemassa tarinassa. Vaikka näytelmän lopun Solovetsk-episodi onkin hieman päälleliimatun oloinen, se perustelee olemassaolonsa juuri näiden kahden naisen kohtaloiden yhteenliittymisellä, mikä ehkä on sittenkin inhimillisellä tasolla jutun kiinnostavin kokonaisuus. Ulla Raition ja Sari Puumalaisen tulkinnat osuvat kohdalleen ja hahmojen salaisuuksia raotetaan sopivasti.

Toivottavasti Sotaturistit löytää pian tiensä myös jonkin ruotsinmaalaisen teatterin ohjelmaan. Uskoisin nimittäin, että sikäläisessä kulttuurissa osattaisiin tuohon pyhään puolueettomuusjargoniin ottaa kantaa vieläkin räväkämmin. Toisaalta tämä asia on saattanut Kansallisteatterinkin versiossa jo korostua sikäli, että sen on ohjannut tukholmalainen Åsa Kalmér, yksi tämän hetken valovoimaisimmista ruotsalaisista modernin draaman ohjaajista.

Sotaturistit on rankanpuoleisesta teemastaan huolimatta melko kepeään ja notkeaan tyyliin etenevä näytelmä, joka ei moralisoi eikä jaarittele, vaan esittelee yhden mahdollisen selityksen ihmisen loputtoman uteliaisuuden eräälle ilmenemismuodolle.

Sotaturistit. Kansallisteatteri. Teksti Laura Ruohonen, ohjaus Åsa Kalmér, rooleissa mm. Jani Jussi Lehtonen, Markku Maalismaa, Sari Puumalainen, Kristo Salminen ja Seela Sella.