”Olin nuori näyttelijä, joka saapui juuri kaupunkiin. En päässyt perinteisille esiintymislavoille, joten päätin luoda oman areenani julkisiin tiloihin”, Todd toteaa nyt, yhdeksän vuotta ja yli 100 tempausta myöhemmin.

IE:n ydinryhmän ympärillä on vapaaehtoisten armeija, joka osallistuu tarvittaessa tempausten järjestelyyn. Toisinaan Todd organisoi liikkeelle yli satapäisen joukon, kun taas joskus muutaman henkilön voimin voi syntyä maagisia hetkiä.

Ryhmä järjestää hässäköitä pääasiassa metrossa. Tapahtumien kirjo on moninainen. Vuosittainen No Pants Subway Ride on tapahtuma, jossa kymmenet, jopa sadat vapaaehtoiset parveilevat koordinoidusti metroon ja vetävät samalla kellonlyömällä housut alas.

Vuoden 2010 No Pants Subway Rideen osallistui noin 3000 nykkiläistä.

Samoin metroverkossa tapahtui Fifissäkin esitelty Subway Art Gallery Opening. Galleriakeskittymän keskellä sijaitseva 23rd Streetin metroasema lavastettiin näyttelytilaksi, jossa kaikki arkinen kiinteä kalusto laputettiin taiteeksi pseudoanalyyttisten nimilappujen kera.

Viimeisimmässä metroesityksessään IE näytteli Tähtien Sota -elokuvan kohtauksen, jossa Darth Vader vangitsee prinsessa Leian. Charlie Toddin puoliso nousi vaunuun Leiaksi pukeutuneena, seuraavilla pysäkeillä mukaan liittyi Stormtrooper-partio ja lopulta itse Vader. Yleisö meni pähkinöiksi.

”Rakastan maanalaista stagena”, Todd kertoo. ”Yleisö on sitoutunutta, sillä se ei pääse karkuun – ainakaan ennen seuraavaa pysäkkiä. On mahtavaa, kuinka vaunullinen muukalaisia uppoaa osaksi esitystä ja kokemusta.”

Kiusaus ylitulkita elokuvien siirtämistä osaksi arkea on suuri. Nykkiläisistä kollegoistaan, kuten Pastori Billystä ja The Yes Menistä poiketen IE:ltä puuttuu avoin poliittinen viesti.

Toddin mukaan Tähtien Sota -tempaus tai New Yorkin pääkirjastossa järjestetty Ghostbusters-hässäkkä eivät olleet sen syvällisempiä.

”Pidin ideoita vaan niin todella, todella hauskoina, että halusin toteuttaa ne. Olen molempien elokuvien fani ja pidin hysteerisenä ajatusta siirtää elokuvat henkilöt paikkaan, missä ihmiset vähiten odottavat niitä kohtaavansa.”

Pelkästä hauskanpidosta ei kuitenkaan ole kyse.

”Erotan omat poliittiset näkemykseni IE:stä, joka keskittyy epäpoliittiseen komediaan. Julkisen tilan luvaton käyttöönotto on kuitenkin poliittinen kannanotto itsessään. Urbaani ympäristö on yksisuuntaisen yritysviestinnän alusta, joten on tärkeää, että yksilöt saavat toteuttaa oikeuttaan vapaaseen viestintään.”

Elantonsa Todd ansaitsee opettamalla improvisaatiota UCB-teatterissa. Parodia-aktivismi ei ole tuottoisaa, mutta ei tyyristäkään

”Housujen vetäminen jalasta ei maksa mitään. Kaikki osallistujat, dokumentoijat mukaan lukien, tekevät tätä siksi, että se on hauskaa. Maksan vaatteet ja rekvisiitat omasta taskustani ja usein saamme ne lainaksi. Välillä olemme järjestäneet kokonaisia tempauksia vain siksi, että joku kaveri on saanut käyttöönsä hienon asun.”

Välillä tempauksille on saatu sponsorointia tarvikkeiden muodossa, työryhmä kuitenkin pitää itsellään täydet taiteelliset oikeudet.

”Jos joku brändi haluaa edesauttaa tempausta, jonka olemme joka tapauksessa tekemässä, voimme harkita sitä. Tämä on mahdollistanut muutaman tempauksen, joita emme muuten olisi pystyneet toteuttamaan. Kertaakaan meitä ei ole lähestynyt sellainen yhtiö, joka ei olisi moraalisesti hyväksyttävä. En usko, että ottaisimme ihan lähiaikoina vastaan sponsorointia esimerkiksi Halliburtonilta.”

Käytännössä lähes kaikki IE:n tempaukset on videoitu, ja ne ovat katsottavissa YouTubesta. Videoista on koostettu neljä dvd:tä. Dokumentointi mahdollistaa huomattavasti laajemman yleisöpohjan ja levittää intiimitkin tapahtumat kansainväliselle näyttämölle.

”Dokumentaatio on ollut alusta asti keskeinen osa työskentelyä. Perustin ryhmän vuonna 2001, viitisen vuotta ennen YouTuben leviämistä. Tajusin silti kuvata tekemisemme, vaikka tuolloin ei ollutkaan kanavaa niiden esittämiselle. Dokumentointi on tärkeää kun tuottaa hetkellisiä ja ainutlaatuisia taidekokemuksia, sillä se mahdollistaa pysyvät vaikutukset.”

”Arvostan suuresti aikaisempien keppostelijoiden saavutuksia, mutta heidän teoksiaan on vaikea hahmottaa. Esimerkiksi 1960-luvun happeningeihin viitataan usein, mutta niistä on jäänyt jäljelle vain hajanaisia kuvia ja tekstinpätkiä. Internet mahdollistaa laajan yleisön, vaikka silti tärkeintä on aina keskittyä tapahtumaa seuraavaan liveyleisöön.”

Julkisen tilan lisäksi IE on ajoittain kohdistanut huomionsa myös liiketiloihin. Best Buy -elektroniikkakauppa ajautui kaaokseen, kun 80 IE:n jäsentä törmäsi paikalle kaupan henkilökunnan univormuissa, sinisissä paidoissa ja khakihousuissa.

Nuorisomuotia myyvän Abercrombie & Fitch -ketjun henkilökunta puolestaan tunnetaan miespuolisista edustajista, jotka esittelevät yläosattomina vimpanpäälle treenattuja vatsalihaksiaan. Kun kaiken kokoiset ja näköiset aktivistit änkesivät kauppaan ja vapauttivat itsensä paitojen kahleista, hässäkkä oli valmis.

”Henkilökohtaisesti halveksun Abercrombien brändiä. Silti tempausta ei järjestetty pahantahtoisesti, pidimme vain ajatuksesta täyttää liike eri kokoisilla ja näköisillä miehillä. Jos yritykset olisivat fiksuja, ne nauraisivat meidän kanssamme ja ottaisivat kaiken irti PR-mahdollisuuksista. Sen sijaan vaatekaupasta meidät heitettiin ulos, ja elektroniikkaliikkeessä paikalle soitettiin poliisit.”