Telavivilaisen garagemetal-trio Monotonixin Suomen-keikkoja markkinoidaan tiedolla siitä, että muuan yhdysvaltalainen katsoja on energisestä keikasta innostuneena tuikannut itsensä tuleen kesken esityksen. ”Palo saatiin hallintaan nopeasti bändin organisoimalla olutsateella”, tiedote lohduttaa.

Hallittua vaaraa! Nipinnapin vältettyjä katastrofeja! Olutsade! Tämä yhtye ei ehkä vetoa ihan kaikkiin, mutta minusta konsepti vaikuttaa toimivalta.

Teen taustatutkimusta YouTubessa, ja luottamukseni Monotonixiin vahvistuu.

Kitaristi Yonatan Gat, käykö keikoilla ikinä pahasti?

”Ami [Shalev, laulaja] loukkaantuu usein. Minä ja Haggai [Fershtman, rumpali] saamme usein symbaalista naamaan, ja meitä heitellään roskapöntöillä. Mutta tässä oppii olemaan varovainen, suojelemaan itseään ja lähelläolijoita. Kuudensadan esiintymisen jälkeen minulla on sellainen olo, että mahdollisuudet selvitä keikasta hengissä ovat aika hyvät.”

Kun Monotonix saapuu keikalle, soittimet pystytetään lavan sijaan keskelle lattiaa, yleisön sekaan. Väkijoukko saattaa tempaista soittajat ilmaan, mutta soitto jatkuu. Bändin ja kuuntelijoiden hiki ja räkä sekoittuvat.

Monotonix toimii kaoottisen livetyylinsä ehdoilla. Soittimet eivät saa olla kalliita, painavia tai hauraita. Roudaus vie muutaman sekunnin, Gat kehuu.

”Idea yleisön keskellä soittamisesta tuli mukaan jo ensimmäisellä keikalla. Halusimme pitää homman todella yksinkertaisena. Kitara, rummut ja laulu, niin vähän kamaa kuin mahdollista. Ja se toimi loistavasti, koska kaikki oli liikuteltavissa ja kesti iskuja.”

Kotimaassaan Israelissa Monotonix on ehtinyt neljän toimintavuotensa aikana saada porttikiellon käytännössä kaikille rockklubeille. Ulkomailla sitä on odottanut menestys. Viime vuonna maineikas chicagolainen Drag City -levymerkki julkaisi yhtyeen debyytti-EP:n, ja pian Monotonix olikin jo amerikkalaisfestivaalien vetonaula.

Menestys on tuonut elämään käytännön mukavuutta, Gat myöntää.

”Nyt saamme nukkua sängyssä joka yö. Ei tarvitse tunkea jonkun lattialle rottien sekaan, likaiset vaatteet tyynynä.”

Kotimaassa menestystä voi olla hankalampi saavuttaa, kitaristi pohtii.

”Israel on aika konservatiivinen ja pieni paikka. Me soitamme kovaa ja ihmisten seassa, ja se säikytti useimmat keikkapaikat. Jos ulkomainen bändi tekisi saman, kaikki olisivat innoissaan… mutta kun kyse oli meistä, tutuista tyypeistä, he sanoivat, että lopettakaa tuo paska. Se on pienen maan mentaliteettia. Saimme me vähän suosiota kotona, mutta vasta sitten, kun meistä tuli tunnetumpia Yhdysvalloissa.”

Suomessa ei juuri pääse näkemään israelilaisia bändejä. Miksi?

”Olin sanomassa, että Israel on pieni maa. Mutta Ruotsissa on suunnilleen yhtä paljon asukkaita, ja se on käsittääkseni maailman kolmanneksi suurin musiikin viejä… Ehkä Israel on vain liian kireä ja sotaisa, jotta siellä kehittyisi hyvä musiikkiskene.”

”18-vuotiaiden on mentävä kolmeksi vuodeksi armeijaan. Mitä luulet, että he tekevät sieltä päästyään? Aloittavat bändin? He haluavat vain lähteä Intiaan sotkemaan päätään pilvellä ja LSD:llä.”

Monotonix. Pe 5.6. Helsinki, Liberté (lämmittelemässä The Lariots). La 6.6. Turku, Dynamo.