Olen pitänyt kädessäni jo useamman päivän Roope Mokan ja Aleksi Neuvosen ajatushautomon kirjaa tietämättä, mitä siitä sanoa. Kirja on kuitenkin kiinnostava ja yllättävänkin kriittinen suhteessa kulutukseen, vaikka aikaisemmin juuri nämä Demos Helsingin ajattelijat ovat tyrkyttäneet ajatusta maailman muuttamisesta lähes pelkästään eettisemmän kuluttamisen kautta.

Ennen Suomessa ajattelemisesta ja innovaatioista vastasi Pekka Himanen, jonka välittävä ja kannustava Suomi muuntuikin hyvin nopeasti kokoomuksen vaaliohjelmaksi. Samassa hengessä jatkoi Demos Helsinki vuonna 2006 raportillaan Yksilön ääni. Hyvinvointivaltio yhteisöjen ajalla.

Eettisen kuluttamisen ja kuluttajaryhmien sinisilmäinen ihannointi on nyt vähentynyt ja tilalle on tullut maltillisempi ja punnitsevampi suhtautuminen siihen, miten paljon kuluttamisen kautta voidaan maailmaa muuttaa.

Porkkanamafia ja maailman parantaminen kuluttamisaktioilla ovat saaneet paljon huomiota viime kuukausina. Suomi onkin ehkä porkkanamafian ykkösmaa: mennään ryyppäämään baariin ennakkoon sovitusti isolla porukalla ja baari lupaa hankkia energiaa säästävän kylmäkaapin entisen sähköntuhlarirouskun tilalle.

”Aktivismi voi olla kerrankin hauskaa ja iloista”, kuulee sanottavan perjantaiyön viimeisinä tunteina, kun poliittiseen vasemmistoon kyllästynyt juhlija kertoo porkkanamafiakokemuksestaan.

Voimauttaviin kokemuksiin ja pieniin tekoihin ei tule suhtautua kyynisesti. Jostakin on aloitettava. Mutta jos ajatellaan vakavasti esimerkiksi sähkönkulutusta, on meidän kuluttajien osuus siitä ainoastaan reilut kymmenen prosenttia. Eli jos me kuluttajat eli kotitaloudet säästämme puolet, on se koko kansantalouden kannalta ainoastaan viisi prosenttia.

Mitä tapahtuu, jos teollisuus säästää 20 prosenttia sähkönkulutuksestaan? Vaikutus on yhtä suuri kuin koko kotitalouksien nykyinen sähkönkulutus.

Jostain syystä porkkanamafia ja kuluttamisetiikka ei ole edennyt yrityksiin.

Mutta nyt siis Demos Helsingin kirjassa tähtäimessä on ylipäätään kuluttamisen tulevaisuus. Rautalangasta väännettynä kysymys on siitä, onnistuuko maailman pelastaminen vapaiden markkinoiden ja vapaan kulutuksen vai suunnittelutalouden ja sääntelyn kautta. Maailman pelastaminen tässä tarkoittaa varautumista ilmastonmuutokseen.

Roope Mokan ja Aleksi Neuvosen kirja tarkastelee neljän eri mallin kautta, mitä meillä on odotettavissa vuonna 2023.

Yhtä lukuun ottamatta kaikissa malleissa oletetaan, että ”sääntely otetaan käyttöön ja siinä jopa onnistutaan. Siksi tärkeäksi jatkokysymykseksi nousi se, miten sääntely voidaan poliittisesti toteuttaa, eli miten kulutusyhteiskunnan ja demokratian oloissa saadaan säädettyä toimivia veroja, kieltoja ja kiintiöitä.”

Kirjassa on hauskaa se, että tekijät ovat onnistuneet siinä mitä lupaavat: tulevaisuuden eri mallit eivät ole läpeensä pahoja tai utooppisen hyviä. Mallit on jaettu nelikenttään, jossa pystyakselilla on kysymys globaalin kulutuksen sääntelystä tai sen puutteesta. Vaaka-akselilla kysymys yhteiskuntavastuu: se on joko yksilöllinen tai sitten kollektiivinen.

Vielä viisitoista vuotta -malli lähtee siitä, että maailmassa ei saada sovittua globaali sääntelyä ja yhteiskuntavastuu säilyy eetokseltaan yksilöllisenä. On sanomattakin selvää, että tämä malli ei ole kovin ruusuinen: parhaimmillaan siellä odottaa rikkaiden eristetty paratiisisaari, jossa hyvinvointia pystytään antamaan niille joilla on varaa ja siinä määrin kuin ilmastonmuutosta seuraavat myrskyt antavat tilaa juhlia.

Kolme muuta mallia painottavat paikallisvastuuta, maailmanlaajuisen kollektiivisen ohjausta tai itseään tiukasti sääntelevää kulutusyhteiskuntaa.

Mallien kuvaukset ovat sinänsä onnistuneita ja niitä on kiinnostava lukea. Esimerkiksi paikallisvastuun mallissa fyysinen tuotanto on muuttunut paikalliseksi ja internetin kautta levitettävät hyödykkeet ovat globaaleja ja rahataloudesta on siirrytty jakamistalouteen, H&M ja Ikea ovat vetäytyneet takaisin Ruotsiin.

Maailmanlaajuinen kollektiivisen ohjauksen mallissa on taas muodostettu Maailmanhallitus, joka ratkoo ongelmia keskitetysti. Vähän kuin mitä modernistinen vihreä radikaalisosiaalidemokratia voisi olla.

Vanhaa jutun alussa kuvattua Demos Helsinkiä lähinnä oleva malli on tulevaisuuden niukkuuteen ja kohtuullisuuteen perustuva da capo -kulutusyhteiskunta.

”Myös tuotantoa ohjataan, mutta se tapahtuu pääosin kysynnän kautta. Tässä henkilökohtaiset peruskiintiöt ovat avaintekijä.”

Yhtä lailla kuluttamisen kultamaailmassa veropolitiikka on jatkanut nykyistä kehitystään: ”Tuloverotus on laskenut merkittävästi 15 vuoden kuluessa, mutta kuluttaminen on kallistunut.”

Demoslaiset eivät ole nyt kuitenkaan sinisilmäisiä muutoksen suhteen. Vuonna 2023 eletään ”hyväosaisten maailmassa. Palvelut ovat kaupallisia, ja yhteiskunta tarjoaa vain minimaalisen perusturvan. Luokkayhteiskunta kehittyy.”

Uutta Demos Helsinkiä kuvaa Barack Obamaa seuraten me pystymme -politiikka, jossa siitä, mikä oli ennen idealistista on tullut realismia. Demoslaiset alleviivaavat, että erilliset ja atomistiset eettiset kulutuspäätökset muuttuvat ja voivat muuttua suureksi koko yhteiskuntaa ohjaavaksi voimaksi.

”Uuteen politiikkaan voi osallistua toimimalla hyveellisesti, ei vain vaatimalla oikeuksia ja vastustamalla pohjiaan myöten pahoja ihmisiä, ryhmiä, maita, rakenteita tai yrityksiä, jotka uhkaavat ’oikeuksiamme’.”

Edelleen obamalaisessa hengessä demoslaiset sanovat: ”Suomessa on vieläkin tapana puolustella politiikkaa sillä mitä ihmiset haluavat, ei sillä mikä on viisasta tai mihin voisimme pystyä.”

Paljon työtä vaaditaan, että ruohonjuuritason kuluttajaliikkeet pystyisivät muuntamaan radikaalisti kulutusta. Tätä kirja puolustaa eikä sen merkitystä käy kiistäminen.

Yhtä lailla tarvitaan kuitenkin raskaamman sarjan mafiaa tai terroria tarttumaan teollisuuden energiankulutukseen ja päästöihin. Usein viime kädessä kuluttajat käyttävät teollisuuden lopputuotteita, mutta nykyinen politiikan malli blokkaa kansalaiset teollisuutta koskevista asioista. Finanssikriisin ansiosta tiedämme, että mihin tahansa on varaa, jos vain poliittista tahtoa löytyy.

Ja tätä tahtoa tarvitaan myös globaalisti.

Roope Mokka & Aleksi Neuvonen (toim.), Olimme kuluttajia. Neljä tarinaa vuodesta 2023. Tammi 2009. 159 s.