Irakin sotaan paikallistuvaa The Hurt Lockeria on amerikkalaisissa elokuvalehdissä verrattu Francis Ford Coppolan Ilmestyskirja. Nyt -elokuvaan (1979). Rinnastus ei osu ihan nappiinsa. Coppola peilasi oman sukupolvensa traumatisoitunutta hyökkäyssotaa Joseph Conradin Pimeyden sydämen (1902) viitoittamalla tiellä koko kolonialismin raskasta perintöä vasten.

Kathryn Bigelow’n kuvaamassa sodassa taas on peitetty kaikki yhteiskunnalliset ja poliittiset kehykset. Tapahtumat voisivat sijoittua mihin tahansa nykyaikaisen rintamattoman miehityssodan ympäristöön.

Bigelow on amerikkalainen taidemaalari ja Hollywoodissa action-elokuvilla mainetta saanut ohjaaja. Hän kohdistaa tarkentimensa rivimiesten toimintahorisonttiin ja psyykeen.

Yhden pommiryhmän tihentyvän ahdistavasta tehtävästä toiseen etenevässä kerronnassa sekä historia että tulevaisuus ovat toissijaisia. Epäonnistumisesta seuraava tuhoutuminen on mahdollista koska tahansa. Bigelow’n taitavasti hallitsemassa rajauksessa ei ole sijaa edes ironialle.

Kaikkein tiedostavimmassakin sotaelokuvassa on aina läsnä sodan sadomasokistinen kiehtovuus ja sankaruuden aura. Mitä enemmän rivimiestä lyödään, sitä lujemmin katsoja eläytyy kärsimyksestä kirkastuvaan kohteeseensa.

Bigelow ei tekopyhistele pasifismilla vaan osoittaa yksiselitteisemmin kuinka kuoleman läheisyyteen liittyvä pelko ja kiihottava koukuttuminen kasvavat samasta puusta.

Ehkäpä tätä kautta elokuvalle nousee sittenkin myös poliittisen metaforan taso. Ehkä silkka jännityksen halu, riskin otto ja mahdolliseen häviöön liittyvän pelon voittamisen kiihottavuus voivat olla myös suurvaltapolitiikan tiedostamattomia pyrkimyksiä.

Kuka sitä lopulta tietää, mihin kaikkeen muuhun kuin öljyyn se Irakin sodan aloite rakentuikaan? Ehkä joku jossain sai kiksejä siitä että ryhtyi purkamaan pommia rautakangella ja moukarilla?

Kathryn Bigelow: The Hurt Locker, teattereissa 27. marraskuuta. 4 tähteä.

Lue myös Kirsi Raitarannan artikkeli Elokuvia todellisuudesta.