Jos tyylitajun ja vaurauden arvostus voi siirtyä geeneissä, kreivi Alexander von Schönburgilla varmasti on arvostusta näitä molempia kohtaan. Hänen sukupuussaan vilisee Saksan ja Preussin kuninkaita. Ensimmäinen suvun rakentamista linnoista pystytettiin Thüringenin osavaltioon 900-luvulla.

Kun Englannin kuningatar Elisabeth järjesti Windsorin linnaan prinssi Edwardin ja Sophie Rhys-Jonesin häät, mukaan oli kutsuttu Hessenin prinsessa Irina, jonka isotäti kuningatar Elisabeth oli, sekä Irinan tuore toimittaja-aviomies – Alexander von Schönburg.

Viimeiset viisisataa vuotta Schönburgit ovat kulkeneet sosiaalista alamäkeä. Alexander von Schönburg kertoo kirjassaan Tyylikkään köyhäilyn taito, miten hän sai lähtöpassit Saksan suurimpiin kuuluvasta mediatalosta ”Osama bin Ladenin muutettua New Yorkissa historian kulkua”.

Siihen asti von Schönburgilla oli ollut millä mällätä. Hän oli käyttänyt luottokorttejaan sumeilematta, hankkinut perheelleen vain uusinta uutta ja paljon, ja aina matkustanut junien ensimmäisessä luokassa. Ja yhtäkkiä hänestä tuleekin ainakin eurooppalaisen mittapuun mukaan köyhä. Työtön kahden lapsen isä, jonka vaimo – mainittu Hessenin prinsessa Irina – on kotirouva.

Von Schönburg ryhtyi kirjoittamaan asioista, mistä hän parhaiten tiesi: ensin köyhtymisestä ja seuraavaksi kuninkaallisista.

Tyylikkään köyhäilyn taito -kirjasta tuli suurmenestys ja sen käännösoikeuksia myytiin ympäri maailmaa. Ei ihme. On aivan vastustamattoman hauskaa lukea siitä, miten kreivi kertoo vain mauttomien ja typerien ihmisten alistuvan ravintoloihin öykkärimäisten tarjoilijoiden pompotettaviksi nauttimaan huonosta ruuasta, jota niin kutsuttu gourmet lähes aina on.

Ei, todella tyylikkäät ihmiset kutsuvat vieraat kotiinsa ja tarjoavat näille hauskan illan. Ruokana voi olla vaikka vain spagettia, ja sitä voi nauttia isollakin porukallaa vaikka yksiössä.

Samoin on typerää tehdä lomamatkoja tympeisiin kansainvälisiin hotellireservaattiketjuihin kaukaisiin maihin. Elämästä saa paljon enemmän irti retkeilemällä vaikka lähipiirissä rakkaittensa kanssa, joka hetkestä aidosti nauttien. Suositeltavinta on vain pysyä lomalla kotona ja lukea hyviä kirjoja.

Merkkivaatteet – kuka sellaisia haluaa hamstrata? Tyylikkäät tyypit ostavat van klassisen ajatonta ikimuotia vaikka kirpputoreilta ja käyttävät näitä itselleen sopivia ja mukavan omaleimaisia vaatteita vuosikaudet.

Autosta riippuvaisuutta hän pitää täysin sairaana ilmiönä.

Kaikille ekologisesti ja taloudellisesti ajatteleville ihmisille kreivin esimerkit ovat toki tuttua tavaraa, mutta hänen juttujaan höystävät mainiot anekdootit poikkeuksellisen fiksun tuntuisista maailmankuuluista arvohenkilöistä, jotka myös elävät näin. Nämä ymmärtävät, että onnen tavoittelun tiellä ahneus ja törsäys ovat vain esteitä.

Joulun alla kuluttaminen hermostuttaa kaikkia ihmisiä. Kaikkia. Joitain se hermostuttaa siksi, että he haluavat ympäristöä suojellakseen hankkia mahdollisimman vähän tavaraa. Toiset surevat sitä, etteivät heillä ole aavistustakaan mitä antaa läheisille lahjaksi. ”Minä en kerta kaikkiaan keksi mistä Pirkko-täti voisi pitää”, he toteavat päätään puistellen. Jotkut taas surevat sitä, ettei heillä ole rahaa ostaa joululahjoja. Tämä lama-aikana kasvava ihmisryhmä on varmasti kaikkein hermostunein. ”Kunhan edes lapsille jotain”, he pohtivat ja syövät kaurapuuroa viikon, jotta heillä olisi varaa hankkia pikkusydänkäpyselle tämän vaatima barbiebratz -nukkehirvitys.

Von Schönburg kirjoittaa, että lapsia on oikein hyvä kasvattaa elämään vähemmällä. Hänen mukaansa lapsille ostetaan aivan turhaan yhtäsuntoista kallista ja tarpeetonta rojua ja tämä on jopa vahingollista, sillä kun yltäkylläisyyteen kasvaneet lapset ovat aikuisia, ”he evät ole oppineet suhtautumaan sellaiseen asiaan kuin kohtuuteen, koska heitä on opetettu haluamaan kaikkea sellaista mitä naapurilla on”.

Von Schönburg tietää jopa pahimmanlaatuisen esimerkin: ”Köyhin lapsi, jonka olen koskaan tavannut, oli pieni Ali Kashoggi, monimiljonääri Adnan Kashoggin nuorin poika. Hänen huoneensa Kashoggin palatsissa oli urheiluhallin kokoinen.” Tämä oli saanut kaiken mahdollisen, paitsi normaalin lapsuuden ja kasvatuksen kohtuuteen: ”Keskellä äänekkäästi vinkuvia, töötöttäviä ja vilkkuvia leikkikaluja istui Ali, sietämätön kiusanhenki, joka jatkuvasti piinasi lukuisia lastenhoitajiaan, ei osannut leikkiä yksin ja vaikutti vuoronperään pitkästyneeltä ja ärtyneeltä. Iltapäivän viihteeksi kutsuttiin pellejä, mutten nähnyt hänen nauravan kertaakaan.”

Pian von Schönburg sai kirjoillaan tahkotuksi jonkin verran rahaa, ja herran toinen kirja, Kaikki mitä olet aina halunnut tietää kuninkaallisista mutta et ole uskaltanut kysyä, oli jo sen luokan menestys että se toi herran kuluneena syksynä Helsinkiinkin.

Minä en ole ollut kiinnostunut kuninkaallisista, eikä minua juuri kiinnostanut kysyä niistä mitään von Schönburgiltakaan. Minua kiinnosti vain miten elää kuluttaen mahdollisimman vähän, ja ennen kaikkea, miten se tehdään mahdollisimman tyylikkäästi. Ja miten tästä saisi maailmanlaajuisen liikkeen.

Mutta aluksi von Schönburg halusi puhua vain kuninkaallisista. Alexia – me teimme heti sinunkaupat – miellyttääkseni haparoin kuitenkin jonkinlaista kysymystä kuninkaallisista: ”Sinä et kirjassasi kertonut, ovatko jotkut heistä tyylikkäämpiä kuin toiset.”

”Niin”, hän vastasi jäätävästi. ”Tyyli on sisäinen asia.” No jahas. Taisi olla vääränlainen kysymys. ”Elämässä on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin tyyli”, hän päätti valistaa minua.

Kirjassaan hän kertoi kuninkaallisten joululahjoista. Muistutin häntä tästä: Kuningatar Elisabethin suosikkijoululahja on prinssi Harrylta saamansa suihkumyssy, jossa lukee Life is a Bitch. Kuningatar puolestaan antoi sisarelleen prinsessa Margaretille tyynyliinan, jossa lukee It’s not easy being a princess, ”ei ole helppoa olla prinsessa.”

Kysyin Alexilta, onko näillä ihmisillä todellakin kaikkea. Tavara ei siis tee kuninkaallisiakaan onnelliseksi?

”Heillä on kaikkea. Eivät kuninkaalliset shoppaile. Shoppailu on mautonta.”

Paitsi Diana, huomautin. Hänen shoppailuhetkisensä takia Harrod’s suljettiin tavallisilta kuolevaisilta. ”Niin, Diana olisi vähän sellainen… erilainen”, muisteli Alex, ja nyt hän alkoi sulaa. Hymyilimme molemmat suloisen Dianan säälittävälle halulle hankkia tavaraa särkyneen sydämensä täytteeksi.

”Kulutuksesta on tullut jonkinlainen uskonto”, Alex sanoi. ”Ihmisen on mielestään kulutettava ja tultava sitä kautta näkyväksi. Ihmiset luulevat olevansa tyhjiä ilman tavaraa, ja tästä johtuu jatkuva hankkimisvimma. Eihän kellään voi koskaan olla kaikkea.”

Halusin päästä henkilökohtaisuuksiin. ”Onko sinulla nyt kaikkea? Tai edes rahaa hankkia… no, jotakin?”

Alexilla pyyhki paremmin: ”Sain viimeinkin taas töitä. Media-alalta, taas kerran. Mutta entiseen en palaa. Ostan vain välttämättömimmän, ja pidän tarkasti kirja kaikista menoistani. Kaikista.”

Pohdin taantumauutisten keskellä maailmaa, jossa kulutus kääntyy laskuun, ja samoin ilmaston lämpeneminen pysähtyy. Onko lama hyvä asia?

Entinen työtön von Schönburg näki valoa: ”Laman hyvä puoli on siinä, että ihmiset oppivat elämään vähemmällä. En kyllä tiedä pelastuuko maailma kun kulutamme vähemmän. Minä en oikein ymmärrä ympäristöasioita. Mutta meidän täytyy yrittää pelastaa itsemme.”

Alexander von Schönburg: Tyylikkään köyhäilyn taito & Kaikki mitä olet aina halunnut tietää kuninkaallisista. Atena Kustannus Oy 2009.