Tum tum tum tum… Skeletaalinen bassorumpu lyö tahtia. Kaksi nuorta miestä pöydän vastakkaisissa päissä kuin ottelun aloittamisesta kieltäytyvät pingispelaajat. He hypistelevät kojeista esiin paikoin vainoharhaista sekamelskaa ja välillä jopa rauhoittavia melodioita. Sitten ylle hyökyy staattinen, huumaava ääniaalto, jonka ketteryys ja dynamiikka ovat ruorivikaisen Silja Europan luokkaa.

Englantilainen Fuck Buttons – Andrew Hung ja Benjamin John Power – tekee elektronista musiikkia, joka on kaupallisen potentiaalinsa puolesta marginaalista mutta kooltaan kolossaalista. Keskiviikkona Kuudennella linjalla Helsingissä esiintynyt, toisen albuminsa Tarot Sportin tänä syksynä julkaissut yhtye osoitti, että suuri on totta vie kaunista.

Kaksikko esiintyi Helsingissä edellisen kerran toissa kesänä. Sittemmin Fuck Buttonsin sirpaleinen möly on jäntevöitynyt, kun kappaleiden taustalla pulputtaa välillä tasainen biitti. Yhtyeen musiikille ominainen äärimmäisyys on kenties tämän myönnytyksen vuoksi hieman kärsinyt, mutta toisaalta rytmi tekee kappaleista hieman tarrattavampia.

Näiden koijareiden kategorisointi on turhauttavaa puuhaa. Kiireettä kasvavien ja monotonisten kappalerakenteiden ansiosta Fuck Buttonsia on sovitettu jopa postrockin piiriin – kuitenkin harhaanjohtavasti, sillä Hungin ja Powerin musiikista puuttuu sentimentaalinen ja pompöösi maisemointi. Viittausperusta onkin pystytettävä toisaalle, jonnekin elottoman sydänsähkökäyrän soundtrackiksi sopivan drone-musiikin, paksua äänimassaa kauniisti muovaavan shoegazen ja miksei jopa krautrockinkin välimaastoon.

Eräs paikalla ollut vertasi showta ääni-installaatioon. Fuck Buttonsin musiikin tinkimätön esillepano tuokin paikoin mieleen pikemminkin kokeilunhaluisen äänitaiteen kuin rockkonsertin, jonka viehätys syntyy kappaleiden tuttuudesta ja kaavan ennalta-arvattavuudesta; vielä se yksi biisi, vielä tulee se encore… Fuck Buttons kuitenkin lopetti äkisti ja yksikantaan kuin tehdashallin kellon soittoon. Lisää ei edes kannattanut pyytää.

Fuck Buttons onkin syytä kokea livenä. Vasta riittävän desibelimäärän puristuksissa musiikin ruumiillinen ulottuvuus tislautuu esiin. Se saa ihokarvat soimaan. Mukaan kannattaa kuitenkin varata avaran mielen lisäksi hyvin istuvat korvatulpat. Tulkaahan, pojat, siis kolmannenkin kerran.