Teksti Jenny Kotiranta
Mingyue pitää työn ja yksityiselämän visusti erillään. Edellisestä työpaikasta tuli potkut, kun työkavereille selvisi, miksi nuorella miehellä ei ole tyttöystävää. Ivan, jolla on Australian passi, uskaltaa kertoa homoudestaan avoimemmin. Mikä pitää Kiinan homot kaapissa?
Toukokuun lämmin viikonloppu on houkutellut shanghailaisen puiston täyteen väkeä. 25-vuotias Mingyue istuu nurmella, varjostaa kädellä silmiään ja seuraa leijaa lennättäviä pariskuntia. Hänellä ei ole koskaan ollut tyttöystävää, mutta harva tietää miksi. Mingyue on päättänyt pitää ammatillisen ja yksityiselämänsä visusti erillaan.
”Muutama kuukausi sitten sain työpaikan shanghailaisessa mainostoimistossa. Työskenneltyäni yrityksessä viikon päätin kertoa olevani homo. Sain potkut välittömästi.” Hieman parempia kokemuksia miehellä oli edellisestä työstään Shandongin maakunnassa, jossa hän sai sentään olla oma itsensä. ”Jotkut työkaverit välttelivät minua, mutta koska olin hyvä työssäni, sain jäädä”.
Tosin lähimmän esimiehensä reaktion Mingyue muistaa yhä: ”Hän kysyi olenko käynyt sairaalassa hakemassa hoitoa tilaani”, hän muistelee suupieli vinosti hymyssä.
Mingyue paljastaa, että vielä lukiossa sana tongxinglian, saman sukupuolen rakkaus, oli hänelle vieras. ”Aavistin kuitenkin olevani erilainen, kun aloin saada rakkauskirjeitä luokkani pojilta. Vasta yliopistossa tunne vahvistui ja ymmärsin olevani homo.”
Mingyuen tarina ei ole lainkaan poikkeuksellinen Kiinassa, jossa homoseksuaalisuutta värittävät stereotypiat ja ennakkoluulot. Vielä vuonna 2001 homous luokiteltiin mielisairauksien joukkoon. 1990-luvulla pakkohoidon lisäksi uhkana oli vankilatuomio.
Vaikka hallitus on löysentänyt otteitaan 2000-luvulla, homoseksuaalisuudesta vaietaan paikallismediassa visusti. Vaikeneminen on puolestaan lietsonut arkielämän stereotypioita ja ennakkoluuloja.
”Homoutta pidetään yleisesti ottaen ulkomailta tulleena sairautena”, kertoo homoaktivisti ja opettaja Ivan Young.
Australialaissyntyinen Ivan, 39, luennoitsee päivätyökseen Rufflesin yliopistossa Shanghaissa. Todellisen kutsumuksen mies on kuitenkin löytänyt kuitenkin vapaaehtoistyön parista. Vuosi sitten hän perusti yhdessä lähipiirinsä kanssa Men at Work- organisaation, jonka tarkoituksena on valistaa ja tukea paikallista homoyhteisöä.
”Vaikka tilanne on parantunut huomattavasti viime vuosien aikana, syrjintä ja jopa väkivalta ovat jokapäiväistä”, Ivan sanoo. ”Länsimaissa homojen tukiverkosto on jo melko kattava. Kiinassa se on lähes olematon – itsemurhat nuorten homoseksuaalien keskuudessa ovat yleisiä.”
Toiseksi suureksi ongelmaksi Ivan mainitsee prostituution, joka Kiinassa on sidoksissa ihmiskauppaan. ”Alalle houkutellaan nuoria poikia, jotka saapuvat suurkaupunkeihin ilman rahaa tai suhteita. Osa pojista kiristetään työhön varastamalla heiltä henkilökortti, jota ilman Kiinassa on mahdotonta löytää työtä tai asuntoa. Suurin prostituoiduista – money boys – ovat itse asiassa heteroita”, Ivan uskoo.
Seurustelukumppanin löytäminen mahtaa olla hankalaa maassa, jossa saman sukupuolen avoin rakkaus on lähes mahdotonta?
”Käyn baareissa todella harvoin, joten internet on lähes ainoa keino vaihtaa ajatuksia ja tavata ihmisiä”, Mingyue kertoo. Sensuurista huolimatta Kiinassa on muutama tusina homoille ja lesboille tarkoitettua websivustoa. Viihteellisten keskustelufoorumien lisäksi netistä löytyy myös sivuja, joiden tarkoituksena on tiedottaa ja tukea Kiinan homoväestöä. Etenkin pienemmillä paikkakunnilla asuville tämä saattaa olla ainoa mahdollinen tapa verkostoitua.
Muutama vuosi sitten Kiina sai myös ensimmäisen homoseksuaalisuutta käsittelevän TV-show’n. Tongxing Xianglian – Connecting Homosexuals -nimistä ohjelmaa voi tosin seurata vain satelliittikanavilta käsin. Show’n isäntä, 29-vuotias Didier Zheng on yksi ensimmäisistä kiinalaisista, joka on avoimesti kertonut olevansa tongzhi, homoseksuaali.
Monelle kiinalaiselle homolle kaapista ulos tuleminen on silti mahdoton ajatus.
”En voisi koskaan kertoa vanhemmilleni olevani homo. Etenkään äidille. Kiinalaiset vanhemmat eivät halua menettää kasvojaan – sen vuoksi he yleensä painostavat lapsensa naimisiin”, Mingyue toteaa, mutta lisää sitten olevansa onnekas: ”Toistaiseksi vanhempani eivät ole vaatineet minua etsimään vaimoa ja perustamaan perhettä”.
Vähemmän onnekkaille vaihtoehtoja on muutama.
”Internetistä löytyy kiinalainen sivusto, jossa homot ja lesbot voivat etsiä kumppanin valeavioliittoon”, Ivan mainitsee. ”Tunnen ainakin muutaman tapauksen jotka ovat löytäneet puolison tätä kautta. Pahin tilanne olisi valehdella heteropuolisolle päivittäin”, hän sanoo ja kertoo tanssisalista Shanghaissa, jonne yli viisikymppiset homot kokoontuvat tanssimaan viikonloppuisin – muutama tunti vapautta vastapainoksi elämälle, joka vietetään työn, puolison ja lasten parissa.
”Kiinalaiselle homolle on vaikeaa kuvitella tulevaisuutta kymmenen vuotta eteenpäin”, Mingyue vastaa kysymykseen tulevaisuuden suunnitelmista. ”Mutta lähitulevaisuudessa toivon löytäväni uran Shanghaissa, ja pysyä rakastamani kumppanin kanssa”.
Ajatuksen homoavioliitoista Kiinassa hän torjuu mahdottomana. ”Ei ainakaan viiteenkymmeneen vuoteen, ei ehkä koskaan”. Tästä huolimatta Mingyue on haluton ajatukselle elämästä Kiinan ulkopuolella. ”Minun tulee pitää huolta vanhemmistani”, ja lisää sitten hetken tauon jälkeen: ”Sitä paitsi rakastan Kiinaa.”
Lue myös Petri Rautiaisen artikkeli Homo-Kiinan ylpeys, joka ei ollut.