Umbelina Quispe esittelee ylpeänä itse kasvattamaansa orkideaa. Pienessä puutarhassaan hänellä on muutama kukkiva orkidea ja lukuisia pieniä taimia. Quispen orkideakasvattamo sijaitsee pienessä vuoristokylässä Perun ylänkösademetsissä lähellä suojeltua metsää, jossa kasvaa sadoittain eri orkidealajeja.

”Ennen minäkin hain orkideoita metsästä, kuten muutkin kyläläiset. Me kaikki tiesimme, että se on laitonta”, Quispe kertoo.

Aiemmin Quispe myi keräämiään orkideoita vaivaisilla kahdella solella (noin 50 senttiä). Nykyisin hän ei enää kauppaa niitä pilkkahintaan, vaan kasvattaa ne puutarhassaan kukkiviksi ja odottaa niille kunnollisia markkinoita.

Oso Perdidon kylässä on kahdeksan orkideaviljelmää. Ne ovat tulosta projektista, joka on syntynyt perulaisen kansalaisjärjestö Inibicon aloitteesta ja Suomen kehitysavun tuella. Projektin tavoitteena on lopettaa villien orkideoiden ryöstö suojelualueelta ja saada paikallisille ihmisille tuloja orkideoiden kasvatuksesta.

Olen tullut Oso Perdidoon Inibicon puheenjohtajan, biologi Marco León Martinezin kanssa. Olemme ajaneet usean tunnin matkan Tarapoton kaupungista, missä paikallisten ympäristönsä tilasta huolestuneiden biologien järjestö pitää päämajaansa. Inibico kehittelee erilaisia projekteja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi.

Matkan varrella huomaa, että huoleen on todella syytä. San Martinin läänissä Andien vuoriston itäpuolella metsien tuho on ollut valtavaa. Lääni on Perun deforestoitunein. Laaksot on otettu maissin, kahvin, kaakaon, riisin, tupakan ja öljypalmujen viljelykseen jo aikoja sitten, mutta paljaaksi hakattuja ja poltettuja alueita näkyy tämän tästä myös vuorten rinteillä.

Martinez kertoo, että Perussa harjoitettiin metsien kannalta tuhoisaa politiikkaa 1980-luvulla. Ihmisiä kannustettiin viljelemään maissia halpojen lainojen avulla. Ylikansoitetuilta Andien vuoristoseuduilta muutti runsaasti ihmisiä San Martiniin. He tuhosivat metsiä kaskeamalla. Martinezin mukaan tämä aiheutti ekologisen katastrofin.

Konepistoolein ja luotiliivein varustetut poliisit ovat pysäyttäneet muutamia autoja tien varteen. Kyseessä on mitä ilmeisimmin huumeratsia. Tämä tie on Perussa tuotetun kokaiinin pääreitti kohti rannikkoa ja Yhdysvaltoja.

Kokan kasvatus aiheuttaa Perussa vakavia ympäristöongelmia. San Martinista etelään sijaitsevalla alueella, missä virkavallalla ei ole juurikaan sanansijaa, niin ikään ylikansoitetuilta seuduilta muuttavat ihmiset raiskaavat metsiä perustamalla niihin kokaviljelmiä. Kokaiinia jalostavissa viidakkolaboratorioissa käytetään myrkyllisiä kemikaaleja, jotka saastuttavat maaperää ja vesistöjä.

Kokan kasvattajat eivät rikastu, vaikka saavatkin siitä enemmän tuloja kuin muista viljelykasveista, sen enempää kuin alkeellisissa laboratorioissa puuhaavatkaan. Tulot menevät aluetta hallitseville huumeparoneille ja salakuljettajille.

Lähestyessämme suojeltua metsää Alto Mayossa tulee vastaamme puulla lastattu kuorma-auto. Martinez arvelee, että lastina saattaa hyvinkin olla laittomasti kaadettua harvinaista arvopuuta.

Suojelualueen valvonta on erittäin heikkoa. Vartijoita ei ole tarpeeksi 1820 neliökilometrin alueelle, eikä korruptoitunut poliisi puutu puun ja orkideoiden ryöstöön, vaikka voisi helposti pidättää ainoaa tietä liikkuvat puun kuljettajat.

”Tarkoituksena on kouluttaa ja palkata lisää vartijoita paikallisesta väestöstä, joka nyt riistää metsiä. Tämän vuoden budjetti tätä varten on entistä suurempi”, Martinez kertoo.

Tällä tavalla seudun asukkaat on tarkoitus sitouttaa luonnon suojeluun, aivan kuten orkideoiden kasvatusprojektissakin tehdään.

Perussa vallitsi sisällissodan kaltainen tila toistakymmentä vuotta 1990-luvulle saakka. Maolainen Sendero Luminoso (Loistava polku) ja marxilainen Movimiento Revolucionario Túpac Amaru (Túpac Amarun vallankumouksellinen liike) kävivät sissisotaa, johon hallitus vastasi ankarin toimin.

Tällä tiellä matkustaminen oli tuolloin turvatonta Loistavan polun iskujen takia. Murskatun järjestön rippeiden väitetään nykyisin liittoutuneen huumelordien kanssa.

Perun sisäinen tilanne on edelleen räjähdysherkkä. Pelkästään helmikuussa 2010, jolloin kävin Perussa, maassa oli sen oikeusasiamiehen toimiston raportin mukaan yli 250 sosiaalista konfliktia, joista suuri osa koski luonnonvarojen käyttöä.

Alkuperäiskansojen ja suuryritysten väliset konfliktit Perun sademetsäalueella ovat saaneet eniten huomiota. Muutaman viime vuoden aikana alkuperäiskansojen alueille on tunkeutunut yhä enemmän suuria öljy- ja kaivosyhtiöitä, joiden toimilupia valtio säätelee. Niiden toiminnasta ei ole kerrottu asukkaille.

Amazonian alkuperäiskansojen yhdistys AIDESEP järjesti viime vuoden huhtikuussa protestin, kun yhdistyksen ja hallituksen väliset neuvottelut uudesta metsälainsäädännöstä eivät olleet johtaneet tuloksiin. Sademetsien teitä, sähkökeskuksia ja yksi öljyputki vallattiin. Kulkemamme tiekin katkaistiin.

Kesäkuussa 2010 hallitus lähetti poliiseja purkamaan tiesulun Amazonian läänissä, hyytävästi Curva del Diabloksi nimetyssä paikassa. Aseellisessa yhteenotossa sai virallisten tietojen mukaan surmansa 24 poliisia ja yhdeksän siviiliä. Epäillään tosin, että siviilejä kuoli paljon enemmän. Haavoittuneita oli noin 150. Taistelun jälkeen intiaanit tappoivat kostoksi kymmenen öljyputken valtauksen yhteydessä panttivangeiksi ottamistaan 37 poliisista.

Pattitilanne jatkuu yhä. Perun oikeusministeriö vaatii AIDESEP:in lakkauttamista. Järjestön johtajia syytetään kapinasta ja salaliitosta. Arvostelijoiden mukaan asiaa selvittänyt virallinen tutkimusryhmä myötäili tammikuussa jättämässään raportissa liikaa hallituksen näkemyksiä. Kaikki ryhmän jäsenet eivät allekirjoittaneet raporttia.

Toisaalta arvellaan, että konflikti saattaa edistää alkuperäiskansojen oikeuksien toteutumista. Sen jälkeen kongressi kumosi alkuperäisasukkaille epäedullisia lakeja. Väkivallan uhka leijuu ilmassa edelleen, sillä intiaanit ovat uhanneet häätää maillaan toimivia yrityksiä voimakeinoin. Uusi metsälaki, jonka tarkoitus on vähentää konflikteja, on edelleen säätämättä, mutta sen odotetaan tulevan kongressin käsittelyyn lähiaikoina.

Juuri ennen kuin saavumme suojelualueelle, kävelee vastaamme mies kantaen pitkäteräistä moottorisahaa. Itse alueella näen puuta pinossa tien varressa ja kolmipyöräisen motocarran köröttelevän puulastissa. Poliisit ovat passissa mutkan takana, mutta he vain nojailevat autoonsa.

Martinez kiinnittää huomioni vuoren rinteellä paistavaan aukkoon metsässä. Siellä on pieni mökki ja banaanipuita. Vastaavia näkyy siellä täällä.

Vuoristosta metsiin muuttaneet kaatavat ensin arvopuut. Sitten he raivaavat palstan kasvattaakseen sillä kahvia tai muita rahaa tuottavia kasveja. Köyhtynyt maa annetaan lopuksi karjan laitumeksi.

Tie johtaa pieneen kylään, jonka hökkeleissä on kauppoja ja baareja. Kylässä on jopa pieni saha. Miehet kantavat juuri aivan avoimesti tukkeja varastoon.

”Sunnuntaisin täällä on vilkasta, kun metsien asukkaat tulevat ostoksille ja huvittelemaan”, Martinez tietää.

Nousemme serpentiinitietä yhä ylemmäs ja ohitamme yksinäisen pienen kuppilan, jonka edustalla on orkideoiden myyntikioski.

Paikan omistaja Faustino Medino on kuuluisa mies. Vuonna 2001 hän löysi suojelualueelta aiemmin tuntemattoman orkidealajin. Sitä pidetään mielenkiintoisempina orkidealöytönä sataan vuoteen. Mutta Medino aiheutti myös skandaalin. Hän ei tosin ole tarinan suurin roisto.

Juuri täällä Medino myi orkidean amerikkalaiselle keräilijälle James Michael Kovachille, joka salakuljetti sen Yhdysvaltoihin. Kovach sai orkidean nimettyä itsensä mukaan nimellä Phragmipedium Kovachii.

Perun hallitus pyysi asiassa tutkimusta Yhdysvalloissa. Kovach todettiin oikeudessa syylliseksi uhanalaisen kasvin salakuljetukseen. Prosessi orkidealajin nimen muuttamiseksi on kesken.

Kuuluisan ja himoitun Phragmipedium Kovachiin perään rynnänneet kerääjät lähes tyhjensivät suojellun metsän orkideoista. Inibicon projektin tarkoitus onkin suojella jäljellä olevaa orkideapopulaatiota ja istuttaa orkideaa uudelleen alueelle.

”Olemme yrittäneet saada Medinoa mukaan projektiimme mutta turhaan. Hänen mielestään orkideat ovat Jumalan antamia kasveja, eikä niiden keräämistä voi kieltää”, Martinez puistelee päätään.

Ylänkösademetsät ovat lajistoltaan hyvin rikkaita. Yhdellä hehtaarilla voi parhaimmillaan kasvaa jopa 300 eri puulajia. Ihmiset keräävät niistä orkideoiden lisäksi perhosia ja muita hyönteisiä ja myyvät niitä välittäjille, jotka toimittavat ne edelleen keräilijöille.

”Kerääjä voi saada orkideasta viisi solea (runsaan euron), ulkomaalaiselta ehkä kymmenkertaisen summan. Pimeillä ulkomaisilla markkinoilla salakuljetettu orkidea voi maksaa jopa 5 000 dollaria”, Martinez kertoo.

Ylitettyämme vuorenharjanteen kahden kilometrin korkeudessa ajamme ulos suojelualueelta Amazonian läänin puolelle ja saavumme Oso Perdidon kylään. Talot ovat vaatimattomia, jokunen laiha lehmä käyskentelee laitumella. Kanat, siat, koirat ja kissat pyörivät pihoilla.

Orkideaprojektiin osallistuvat kyläläiset ovat kokoontuneet ottamaan meidät vastaan. He vaihtavat kuulumisia Martinezin ja Perun pääkaupungista Limasta saapuneen Ulla Helimon kanssa. Suomen suurlähetystössä työskentelevä Helimo on myös biologi ja projektin suomalainen yhdyshenkilö. Heidän vierailunsa on suuri tapahtuma kyläläisille.

On viileää ja sateista. Siirrymme savitiilistä rakennettuun taloon, joka kuuluu orkideoiden kasvattajien yhdistykselle. Villapaitoihin ja toppatakkeihin pukeutuneet kyläläiset istuvat seiniä reunustaville penkeille. Yhdistyksen puheenjohtaja Pablo Charles Marin kiittelee vuolaasti Martinezia ja Helimoa Inibicon ja Suomen tarjoamasta avusta.

”Oli tosiaan ihme, että kiinnostuitte tästä alueesta ja tarjositte meille taloudellista ja asiantuntija-apua. Eihän meillä aikaisemmin ollut edes tietoa järjestäytymisestä. Eikä meillä ollut hajuakaan eri orkidealajien nimistä, puhumattakaan siitä, miten niitä pitää hoitaa ja kasvattaa.”

Kahdeksaa orkideakasvattamoa hoidetaan enimmäkseen perheittäin. Koska rekisteröidyn yhdistyksen toiminta on virallista tuotantosuunnitelmineen, sillä täytyy olla myös valvovan viranomaisen hyväksyntä, jota vielä odotellaan.

Inibicon tutkimusprojektin avulla kehitetään metodeja orkideoiden kasvattamiseksi halvemmalla kuin laboratorioissa. Järjestö on perustamassa tutkimuskeskusta suojelualueelle. Eräät kyläläisistä ovat käyneet opiskelemassa kasvatustekniikkaa naapurimaassa Ecuadorissa, missä tällainen toiminta on pitemmällä kuin Perussa.

”Opin siellä lannoitteiden käyttöä ja orkideoiden kloonausta. Ajan kanssa opimme soveltamaan sitä. Tässä meitä auttaa läheisen kaupungin yliopiston laboratorio”, eräs opintomatkalla mukana ollut kertoo.

Kyläläiset ovat Inibicon antaman valistuksen ansiosta tiedostaneet, miksi orkideoita ei kannata hakea luonnosta.

”Nehän loppuisivat metsästä. Olemme myös oppineet, että orkidean pitää antaa kasvaa täyteen mittaan, jolloin voimme ottaa siitä versoja ja antaa niitä toisillemme.”

Turismin lisääntymistä orkideoiden kasvattajat odottavat innolla. Toinen kansalaisjärjestö on perustanut suojelualueelle retkeilymajan ekoturisteille. Kun Umbelina Quispe saa orkideaviljelmänsä kukoistamaan, hän aikoo laittaa turisteille pienen sisäänpääsymaksun.

Tärkeä tavoite projektissa on markkinointikanavan löytäminen. Sen avulla orkideoita voitaisiin viedä muualle Perussa sekä ulkomaille.

”Palkkaamme konsultin kehittämään markkinointia. Aluksi yhdistys voisi myydä orkideoita Limaan ja muihin rannikkokaupunkeihin toimintansa rahoittamiseksi. Myöhemmin he voisivat toimia yhteistyössä muiden orkideoiden viejien kanssa ja lopulta itsenäisesti vientimarkkinoilla. Uskon tähän päästävän ensi vuoden puoliväliin mennessä”, Martinez sanoo.

Kokouksen aikana eräs naisista neuloo koko ajan, ja sen päätyttyä naiset alkavat esitellä käsitöitään. Inibico on järjestänyt työpajoja, joissa naiset ovat ideoineet orkidea-aiheisia käsitöitä myytäviksi turisteille. He hyödyntävät paikallisia materiaaleja ja perinteisiä käsityötapojaan.

Pöytään katetaan täyttävä lounas, paikallisella voimakkaalla chilipippurilla, rocotolla, maustettua tacu tacua, eli riisiä ja papuja sekä salaattia. Lihaa täällä taitaa olla tarjolla vain harvoin. Juomaksi tarjoillaan perinteistä maissista tehtyä purppuranväristä chicha moradaa.

Kylän pääelinkeino on karjankasvatus. Pienet tilat tuottavat maitoa ja juustoa myyntiin. Perunaa ja kaalia viljellään omaan käyttöön. Perheet ovat melko suuria. Ennätys on Virginia Editalla, jolla on yksitoista lasta. Kylässä on yksiopettajainen koulu, jossa on saman verran oppilaita kuin Editalla lapsia. Lähistöllä on myös suurempia kouluja, jopa yksityinen koulukin, jos siihen vain olisi varaa.

”Olemme aika tyytyväisiä. Emme elä kovin hyvin, muttemme huonostikaan. Tarvitsisimme lisää koulutusta elämänlaatumme parantamiseksi. Jos meillä olisi enemmän tuloja, voisimme lähettää lapsiamme opiskelemaan”, Pablo Marin sanoo.

Entä miten orkideoiden kasvattajat suhtautuvat ihmisiin, jotka yhä etsivät orkideoita suojelualueelta?

”Alempaa laaksosta tulevat saattavat hakea metsästä monta sataa orkideaa kerralla. Se aiheuttaa meille mielipahaa. Ei meillä kuitenkaan ole mitään keinoja pysäyttää heitä.”

Oso Perdidon orkideaprojekti on esimerkki ruohonjuuritason kehitysyhteistyöstä, jossa varsin pienellä rahallisella panostuksella – Suomen antama tuki oli 55 000 euroa vuonna 2009 – ja täysin paikallisten ihmisten toteuttamana voidaan saada aikaan hyviä tuloksia.