Liian varhainen kuolema kohtasi inhorealistikirjailija Arto Salmisen nelisen vuotta sitten, miehen ehdittyä liimata karunpuoleista uustodellisuuttaan lukijoidensa mielimaisemaan kuuden romaanin voimin. Näistä Varasto ja Paskateoria ovat jo aiemmin saaneet ensiesityksensä teattereissa, Lahti ei ehkä dramaturgeille niin käyttövalmista materiaalia antaisikaan. Sitten olivat Turvapaikka ja Ei-kuori, sekä viimeinen, Kalavale. Sen kääntyminen näyttämökielelle on KOM-teatterissa onnistunut vähintäänkin kohtalaisesti.

Kalavale ujuttaa kalevalaisia tarinoita ovelasti 2000-luvun alun televisiotuotannon taustakiemuroihin ja lohduttomaan lähiötodellisuuteen. Pekka Milonoffin ohjaus korostaa hahmojen ja tapahtumien yhtäläisyyksiä niin, että rinnastukset huomataan. Se ei ole yksinomaan hyvä asia. Jokin osa siitä oivalluksesta, mikä jutun nimen yhteydestä sisältöön olisi saatava, tulee nyt ilmi ikäänkuin saatettuna. Ja Salminen jätti romaaneissaan lukijalleen aika isonkin oivaltamisen ilon.

Mutta pakkohan se on myöntää: Eeva Soivion hemaisevan Suomi-neidon tulkitsemat Kalevala-sitaatit kuuluvat tähän esitykseen. Ne luovat aivan erinomaista vastavoimaa näyttämöllä muuten viljellylle uuskieliparodialle tai suoralle kiroilulle.

Kalavale on myös tarina sukupolvien välisestä kuilusta. Pekka Valkeejärven tulkitsema viihdemaakari Fisu-Hanski on iät ja ajat viihdyttänyt Suomen kansaa, eikä hänen savolaista esikuvaansa ole vaikea tunnistaa. 2000-luvulle tultaessa on aika kuitenkin muuttunut ja uusien innovaatioiden läpitunkema nuori Kasperi on ottamassa ohjia käsiinsä. Ja tämän peruspositiivisen, uudella tavalla kaikkeen suhtautuvan ja kaiken myös toteuttavan tyypinhän me kaikki jossain olemme nähneet. Juho Milonoff luo hahmosta hurmun kahjon, joka syleilee maailmaa nuoruutensa voimalla ja innolla ja takoo uutta ihmesampoa kuin Seppo Ilmarinen konsanaan.

Hanski etsii menetettyä nuoruuttaan parikymppisen missykän seurasta ja nostaa tämän uuden tositelevisiosarjansa – kuuluuhan sen tuotannollinen vastuu lopulta hänelle kaikesta Kasperin innovatiivisuudesta huolimatta – juontajaksi. Näin siitäkin huolimatta, että salaviisas kotiapulainen varoittaa vanhemman sukupolven edustajien suuttuvan…

Sukupolvenvaihdoksen voisi ainakin nykyvinkkelistä – siis ei vielä siitä ajankohdasta, jolloin Salminen kirjansa kirjoitti – nähdä myös muutaman analogisen kanavan ja digitaalisen kanavanippujen maailman välisenä. Aikaisemmin vaihtoehtojen puute toi ohjelmille miljoonia katsojia, mutta nykyisessä kilpailussa on satoihintuhansiinkin yltäminen huippusaavutus.

Sanotaan, että jotkut tositelevisio-ohjelmat ovat siedettävämpiä kuin toiset siksi, että ne on sekä käsikirjoitettu, ohjattu että näytelty toisia paremmin.

On jotenkin lohdullista, että Arto Salminen ehti kuolla ennen Big Brother-formaatin saapumista poloisille Pohjan perukoille. Hänen Kalavaleeseen kehittämänsä huikeasti yliammuttu tositeevee-Auschwitch kun on oikeasti ideana niin sekopäinen, että samaan lopputulokseen pyrkivä (ja julkisuuden määrästä päätellen ilmeisesti siinä onnistunutkin) BB tekee asian ilman näin pitkälle mietittyä ideaa ja ilman satiirin häivääkään, tosin täysin yhteismitallisesti kisaajiensa yksinkertaisuudelle naureskellen.

Tossariin osallistumisen motiivit voivat olla moninaiset. Ilmeisesti Salminen oli kuitenkin oikeassa esittäessään, että sosiaaliluukulta elantonsa hakevalle ihmiselle kelpaa millainen julkisuusarvo tahansa, kunhan on teoriassa mahdollista päästä isoihin rahoihin käsiksi.

Jotain lohdullista on siinäkin, ettei tv-viihteen uranuurtajan Spede Pasasen tarvinnut tositeeveebuumia nähdä. Spede oli hankalan pomon maineessa ja hänen käsityksensä huumorin naurattavuudesta poukkoili vuosikymmenien mittaan rajustikin. Hän ei sentään koskaan aliarvioinut katsojiaan niin pahasti, että olisi tarjonnut näille jotain yksinomaan tirkistelyvietin tyydyttämiseen ja toisten typeryydelle naureskeluun perustuvaa.

Esityksen loppupuoliskoa hallitsevassa keskitysleiri-tossarissa päästään ihmisen perimmäisten, raadollisten tuntojen äärelle. Eeva Soivio liukuu jouhevasti lähiöperheenäiti-Saunakukaksi ja Niko Saarela yhteiskunnan päähänpotkimaksi Herleviksi. Heidän käymänsä kisan mittaan näyttämön lukuisista monitoreista heijastuvissa lööpeissä on jotain omituisen tuttua. Onko se ajankuvaa, jossa julkisuuden saavuttamiseen riittää ihan mikä tahansa?

Tähän mennessä televisiossa tosin ei liene esitetty kisaa, jossa osallistujien kestävyyttä mitataan antamalla heille sähköshokkeja, mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä seuraavaksi keksitään…

KOM-teatteri: Kalavale. Esityksiä toukokuun loppuun saakka.