”Apatia”, ”epävarmuus”, ”kollektiivinen väsymys”, seinällä lukee. Franco ”Bifo” Berardi istuu paperiarkeilla päällystetyn seinän edessä. Kahden seminaaripäivän aikana seinälle on kartoitettu nykykapitalismin tilaa, ja sitä tilaa, johon se ihmisiä ajaa.

Turun yliopistossa järjestetyssä ”Exhausted subject, impossible community” -seminaarissa pohditaan, onko yhteisöllisyys edes mahdollista tässä ajassa. Seminaari on osa viime vuonna Helsingin kauppakorkeakoulussa käynnistettyä Félix Guattari –mestarikurssia.

Paikalla on lähinnä tutkijoita, taiteilijoita, yliopiston opettajia ja opiskelijoita. Ihmisiä, joiden henkistä työtä on alettu yhä enenevissä määrin säädellä markkinatalouden säännöillä.

Taiteilijanimellään tunnettu Bifo on kutsuttu paikalle, sillä hän on kritisoinut työn ja median kautta tapahtuvaa riistoa jo neljä vuosikymmentä. Italialainen taiteilija, opettaja ja media-aktivisti näki, miten hänen kotimaansa markkinat vapautettiin sääntelystä mediadiktaattori Silvio Berlusconin syliin. Bifo rimpuili mediakontrollia vastaan pystyttämällä Radio Alice -radioaseman, auttamalla Italian piraattitelevisioverkoston synnyttämisessä sekä rekombinant.org-sivuston kautta.

Ruohonjuuritason vastarinta on jäänyt varjoon, erityisesti Italian sisällä.

”He eivät näe minua, en ole siellä. Mieluummin olenkin syrjässä, sillä Italia on tällä hetkellä sokea”, Bifo toteaa. Hän on joutunut jo kerran sanomistensa takia maanpakoon: reagoituaan avoimesti radiossa poliisin tapettua hänen opiskelijatoverinsa vuonna 1977.

Harmaahapsinen Bifo käsittelee uusimmassa Soul at Work -kirjassa sitä, miten mediat ja teknologian kehitys ovat muuttaneet olennaisesti kapitalismin ja työn luonnetta. Bifon mukaan automatisoidut koneet ottavat kontolleen yhä laajemmin perinteisen fyysisen työn. Moderni työläinen istuu liukuhihnan sijaan tietokoneella ja tuottaa lisäarvoa henkisillä kyvyillään.

Siirtyminen aivotyöhön ei ole kuitenkaan johtanut parempaan elämään. Epäinhimillisiä työoloja vastaan voitiin vielä kapinoida lakkoilemalla ja vieraannuttavaa duunia paeta vapaa-aikaan, mutta henkisen työn ajalla vaihtoehtoja ei näy. Oma persoona, kulttuurinen pääoma ja henkiset taidot on valjastettava tuottavuuden edistämiseen. Niin kutsuttu vapaa-aika on pakko käyttää mahdollisimman tehokkaasti, jotta päästäisiin takaisin työvalmiuteen.

Työn ja korvauksen suhde on sumentunut. Jos aiemmin saattoi ajatella saavansa palkkaa suhteessa uhraamaansa aikaan, nykyään suurimmat voitot veistetään media- ja finanssikeinotteluilla. Siis muiden työpanoksilla ja mielikuvilla pelaamalla.

Bifo peilaa nykytilannetta usein kotimaansa 70-luvun liikehdintään. Silloin Italian työväenliike yhdistyi opiskelijaliikkeiden pyrkimyksiin. Kapitalismin vastustus loi solidaarisen kohtauspaikan, erillään voitontavoittelun vaatimuksista.

Voiko samanlaista yhteisöllisyyttä syntyä enää? Vanhan ajan työläiset joutuivat antamaan ruumiillisen panoksensa vain määritellyksi työajaksi, mutta nykyinen hajonnut, epävarma ja kaikkialle levittyvä työ vaatii jatkuvaa henkisen pääoman hyödyntämistä. Bifo käyttää esimerkkinä kännykkää, jonka avulla jokainen on keskeytyksettä työn tavoitettavissa. Hajalleen lyöty, persoonaton ja tarpeiden mukaan siirreltävä työvoima ei voi löytää yhteistä säveltä niin kuin lakkoileva joukko.

Medioilla on oleellinen rooli ihmisten välisten suhteiden masinoimisessa sopivanlaisiksi: Bifo huomauttaa osuvasti meidän oppivan nykyään enemmän sanoja televisiosta kuin äidiltämme. Maailma on yhdistetympi kuin koskaan, mutta tämä sosiaalisuus on mediamogulien intressien säätelemää. Nämä määräävät ne median vahvistamat reunaehdot, joiden puitteissa ihmiset kohtaavat toisensa ja ymmärtävät oman roolinsa.

Se, kuka saa päättää kielen millä asioista puhutaan, määrää paljosta.

”Jos talouden kieli on ainoa kieli, jolla osaamme puhua, niin sota on ainoa tulevaisuus. Ja tältä ikävä kyllä näyttää”, Bifo luennoi.

Vuonna 2008 alkanut talouskriisi oireilee yleisenä henkisenä burnouttina, sillä se käyttänyt polttoaineenaan jo pitkään ihmisten henkistä pääomaa. Sen merkkejä ovat ihmisten psykologinen loppuunpalaminen, luottamuksen ja tulevaisuudenodotusten hiipuminen. Mutta mitä voidaan yhteisöllisyyden hyväksi enää tehdä?

”Kapitalismin keskittyessä yhä enemmän työvoiman henkisten energioiden hyödyntämiseen kipupisteet ja sovittamattomuudet ilmenevät mielen tasolla. Olennainen toiminnan taso tulee olemaan mediavastarinnassa ja terapiassa, siinä miten voimme diagnosoida ja hoitaa kollektiivisen mielen patologioita”, Bifo vastaa ja täsmentää:

”Ei politiikassa, politiikka on mennyttä maailmaa. Poliittinen toiminta Italiassa on hyödytöntä, koska italialaiset ovat menettäneet ymmärryksen omasta tilanteestaan ja koska uusi intellektuellien sukupolvi on lähtenyt maasta. Parlamentti ja hallitus eivät enää muutenkaan merkitse mitään, todellinen valta on pankeilla ja medialla.”

Lopuksi media-aktivisti varoittelee muun Euroopan seuraavan Italian tietä.

”Italian johtavaa luokkaa luonnehtii itseinho. He eivät tarvitse vihaa ja halveksuntaa meidän taholtamme. Täytyy kuitenkin huomata, että Berlusconi on saamassa aikaan saman lopputuloksen kuin Mussolini viime vuosisadalla. Italia ei ole missään nimessä poliittinen, irrallinen erityistapaus: kyse on henkisestä pahoinvoinnista, joka leviää muihin maihin.”

Seuraavaksi Bifo työskentelee yleiseurooppalaisen sivuston kautta, jonka rakentamisessa myös seminaarisarjan järjestäjä Mollecular on mukana. Sen tärkeimpiä tehtäviä on eurooppalaisen tietoisuuden ja intelligentsian herätteleminen. Luennoitsijana häntä kuullaan piakkoin Suomessa, jonne hän muuten tulee tekemään väitöskirjaansa.

Lisätietoja, nauhoituksia seminaareista ja kuvia mollecular.org-sivuilla.

Voima kirjoitti Bifo Berardista myös vuonna 2006: Miika Saukkonen ja Eetu Viren: Toisenlainen MySpace.