”Minua saa kuvata vain silloin kun olen Fever Ray”, Andersson sanoo.

Hotellipöydässä juomme automaattikahvia pahvimukeista ja Andersson siemailee cappuccinoansa. Hän on hillityn kaunis ja hieman varautunut ruotsalaisnainen. Missä on sukupuoleton shamaani, joka heiluu hitaasti lavalla kannoksi pukeutuneena ja laulaa demonisen matalalla äänellä?

Andersson vastaa Fever Rayta koskeviin kysymyksiin hieman epäröiden ja paikoittain ympäripyöreästi. Haluamme tietää Fever Rayn alitajunnanomaisista maailmoista, mutta Karin Dreijer Andersson ei ole Fever Ray.

On siis keskityttävä itse musiikkiin. Vuonna 1999 Karin Dreijer Andersson perusti yhdessä veljensä Olofin kanssa kulttimaineeseen nouseen The Knife -yhtyeen. Vuonna 2006 Andersson loikkasi Knifesta soolouralle ja perusti Fever Rayn.

Tänä vuonna julkaistu, myös Fever Ray -niminen albumi on täydellisyyttä lähenevän pimeän elektron juhlaa. Albumin kappaleissa on paljon tummia sävyjä, pimeyttä ja kuolemaa. Toisaalta Fever Rayn musiikissa on kuultavissa myös tämä: yön syvimmät ja pimeimmät tunnit ovat täynnä elämää ja ääniä, joita et tiennyt edes olevan olemassa.

”Levyllä on myös paljon onnea ja iloa. Se ei ole sysimusta”, selittää Andersson.

Ja tämä on totta. Fever Rayn musiikki kertoo todellisuuden kerroksellisuudesta ja sen eri sävyistä. Kuinka ihanat äidit ovat myös hirviöitä, ja kuinka jokaisella käsinkudotulla olohuoneen matolla makaa ainakin yksi ruumis.

”Rakastan ristiriitoja. Musiikilla on oma elämänsä. Sen mahdollisuudet ovat loputtomat. Sanoitukseni sen sijaan ovat hyvin konkreettisia. Pidän siitä, että sanat tuntuvat, niiden on oltava fyysisiä ja rikottava musiikin harmoniaa.”

Haastattelemme Anderssonia Helsingin Flow-festivaalin aikaan, kun kaupungin illat jo pimenevät mutta vielä on kesä. Fever Rayn konsertti on kuin spirituaalinen ilotulitusnäytös. Kun Andersson seisoo lavalla ja värisyttää käsiään neonväristen valojen halkaistessa taivaan, näyttää siltä, että koko maailma on hänen hallussaan. Yleisö, äänet ja musta taivas. Fever Ray on hipsterkansan Jeesus. Tai kenties tämän trendikkään kaupunkilaisheimon ylishamaani?

”Tuskinpa. Olen työskennellyt taiteilijaystäväni Andreas Nilssonin kanssa. Olemme yhdistelleet vaikutteita eri primitiivisistä kulttuureista. Pidän rituaalien perustavanlaatuisuudesta. Se myös kuuluu musiikissani, joka on selkeää ja jonka biitit ovat primitiivisiä. Biitit ovat suoria, eivät monimutkaisia. Nilssonin kanssa olemme kääntäneet primitiivisyyden ajatuksen visuaaliseksi. Tämä näkyy myös lavalla.”

Fever Ray on taitavasti luotu illuusio. Se on illuusio, johon haluaa uskoa vaikka tuotoksen ammattimainen luomistapa välillä hieman epäilyttääkin. Esimerkiksi silloin kun Andersson puhuu erilaisten primitiivisten kulttuurien samplaamisesta niin kuin kyseessä olisi minkä tahansa luuppien sijoittaminen kappaleeseen.

Mutta ehkä juuri siksi Fever Ray on myös puhtaan teknisesti aikamme loistavinta elektromusiikkia. Kiinnostavinta Karin Dreijer Anderssonia haastatellessa ovatkin hänen täsmälliset näkemyksensä elektromusiikista.

”Elektroniselle musiikille ominainen toistuvuus toimii tässä yhteydessä erinomaisesti. Laitan käyntiin rumpukoneen, joka toistaa samaa biittiä uudestaan ja uudestaan. Tietokoneohjelmilla rakennan kappaleet toiston varaan. Myös kansanmusiikin keskeinen ajatus on rumpujen avulla saavutettu transsi.”

Yhdistämällä primitiivisen ja keinotekoisen Fever Ray osoittaa kuinka alkuperäisyys on harhaa. Fever Rayn luoma keinotekoinen maailma on yksinkertaisesti totta. Kun yleisön ylle pamahtaa ennennäkemätön valoshow, emme ole varmoja olemmeko Helsingissä vai Lapin tunturissa revontulien alla.

Andersson käyttää ääntään kuten mitä tahansa elektronista instrumenttia. Toisinaan se on miksattu hirviömäiseksi ja välillä se soi kuulaana. Useimmiten äänimaailma on ristiriidassa kappaleen sanoitusten kanssa. Mitä arkipäiväisemmästä aiheesta Andersson laulaa, sitä hurjempia sävyjä hän käyttää musikaalisesti.

”Eri äänet sopivat eri tunnetiloihin. Kun teen kappaleen, keksin hahmon, jolle sovitan äänityylin. Haluan tietoisesti murtaa äänen avulla sukupuolistereotypioita. Usein työnnän sukupuolen sivuun ja etsin vapaampaa ilmaisua. Sukupuolinäkökulma on mukana kaikessa työssäni. Etsin sosiaalisia rakenteita ja työskentelen niitä vastaan välineillä, jotka minulla on käytössä. Haluan kääntää oletukset ylösalaisin. Musiikki sopii tähän, sillä se pyrkii aina kohti uusia mahdollisuuksia.”

”Sytyttäkää tulet lumeen”, Andersson laulaa hirviöäänellään. ”Juoskaa sammaleen päällä korkokengillänne.” ”Älkää pelätkö mitään!”

Kun haastattelemme Anderssonia helsinkiläisessä hotellissa, riehuu ulkona rankkasade. Seuraavana päivänä litteroidessamme haastattelua kahvilassa sade jatkuu. Pimeys on saapumassa pohjoiseen. Miten tällaisessa maailmassa voi selviytyä ja vielä luoda jotain kaunista?

”Yksi tapa on tehdä musiikkia ja työstää näin itsensä vaikeuksien läpi. Minä voin paljon paremmin, kun olen kaivanut itseni jonkun asian keskelle kunnolla ja huolellisesti. Otan tapahtumat käsiini, väännän niitä edestakaisin ja venytän niitä kunnes ne melkein hajoavat. Silloin kaikki ei tunnu enää niin pimeältä.”

Fever Ray on enemmän kuin mitä Andersson suostuu selittämään meille. Ja tähän on tyydyttävä. Mutta äärivasemmistolaiset hipstertoimittajat inttävät vielä politiikasta.

Andersson on The Knifen kautta mukana luomassa Charles Darwinia ja tämän oppeja käsittelevää oopperaa. Toteutuksesta vastaa tanskalainen kokeellinen teatteriryhmä Hotel Pro Forma ja tuotantoon osallistuvat myös elektroartistit Mount Sims ja Planning to Rock. Miten evoluutioteoria sopii Anderssonin aikaisempaan tuotantoon, joka on raivannut tilaa heikkoudelle ja erilaisuudelle?

”Halusimme keskittyä moninaisuuteen. Kaiken moninaisuuteen. Mielestäni Darwin ei asettanut asioita hierarkkiseen järjestykseen. Hänen ajatuksistaan on tehty tulkintoja, joita on käytetty kummallisilla tavoilla. Sen sijaan lukiessani Darwinin päiväkirjoja, kirjeitä ja muistiinpanoja vaikutuin: hänhän oli suuri humanisti!”

Monimuotoisuuden puolesta siis! Entä Andersson itse? Vielä 2002 hän julisti The Knifen Manhood -kappaleessa olevansa feministi ja sosialisti. Andersson, mitä sosialismi tarkoittaa tänään?

”Teimme kappaleen juuri ennen vaaleja. Toivoimme silloin, että ihmiset olisivat äänestäneet vasemmistoa. Mutta tuskin kukaan ymmärsi sitä. Mutta kysymyksenne… se on valtava. Minulle sosialismi tarkoittaa tasavertaisuutta kaikille. Sekä sukupuoli- että talouskysymyksissä. Mutta luulen, että asiat ovat nykyään pikemminkin menossa toiseen suuntaan.”