Askeleiden kopinaa, puhetta ja curryntuoksua. Joku istuu puutarhan keskelle höyryävän lautasen kanssa. Raitiovaunu kolistelee ohi. Vieressä pomppivat ja vierivät Yatzyn nopat. Autojen hurinaa ja liikennevalojen säätelemä ihmisvirta.

Vieressä ihmisiä valuu Helsingin Vanhan ylioppilastalon portaita ylös ja alas. Sisällä tasainen puheensorina ja ohitse puristautuvia ihmisiä. Dodon Megapolis 2025 on täydessä vauhdissa, vaikka päivä on vasta puolessa.

Tämänvuotinen Megapolis tarkastelee kaupungin rytmejä. Tapahtuma tutkailee urbaania elämäntapaa ja sen ekologisuutta. Muuttuuko kaupunkilaisen elämä ekologisemmaksi jos arjessa hidastetaan. Miten tämä vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin? Millaisia ovat kaupunkilaiset ratkaisut ympäristöongelmiin?

Pääseminaarin ensimmäinen puhuja, tekniikan tohtori Petri Vasara, painottaa kaupunkien verkostoitumiskykyä jotta ne selviytyvät väestönsä ruokkimisesta. Ympäristöongelmat tulevat olemaan suurkaupunkien ja megapolisten lisääntyessä yhä enemmän nimenomaan kaupunkilaisten ongelmia. Sille, mikä on käytännössä kaupunkilaisten kuluttajien vastuu tämän verkostoitumisen myötä kasvaneesta tuotantoketjusta, ei liikene sanaa. Puheenvuorot seuraavat nopeasti toisiaan.

Yksi seminaarin pinnan alla kulkevista teemoista on ihmisten hyvinvointi ja se parantaminen ekologisen arjen myötä. Johannesburgin Witwaterstrandin yliopiston professori Alan Mabin esittelee Johannesburgin townshipiä Sowetoa. Sowetosta keskustaan on lisätty joukkoliikennettä, joskaan ei Mabinin mielestä tarpeeksi. Hän näkee hyvän joukkoliikenneverkoston yhtenä elämisen laatuun vaikuttavista tekijöistä. Tämä herättää kysymyksen siitä, että onko köyhimpien kaupunginosien nostaminen ”hyvinvoivan” keskustan tasolle se ratkaisu, jolla kaupungeista tehdään ekologisempia ja kestävämpiä?

Yksi seminaarin odotetuimmista guruista, jokapaikan tietotekniikan puolestapuhuja Adam Greenfield, nousee lavalle kannettavan mäkkinsä kanssa. Greenfield puhuu kaupungin rytmien kuviksi vangitsemisen mahdottomuudesta. Hän esittelee joitain sovelluksia joilla vangitseminen on hänen mukaansa osittain mahdollista. Greenfieldin puheenvuorossa näitä vangittuja rytmejä ovat esimerkiksi jäteautojen reitit ja kännykkäliikenne.

Hämmentävin Greenfieldin esimerkeistä on kartta, jossa näkyy ihmisten tunteita kaupungin eri osissa. Näitä on mitattu kaupungissa olevilla sensoreilla, jotka mittaavat emootioihin yhdistettäviä fyysisiä reaktioita. Yksi karttakuva näyttää kaupungin ilmansaastetason tiettynä hetkenä. Greenfieldin mukaan tämä voi auttaa ihmisiä valitsemaan esimerkiksi asuinalueitaan tarkemmin.

Teknologian sovelluksille on kehittyvissä maissa kehittyvät markkinat, toteaa Greenfield. Puheenvuoro herättää monenlaisia kysymyksiä. Miksi tällaisia tekniikoita käytettäisiin vain hyväntahtoiseen tiedonsaantiin ja jakamiseen? Miksi teknisten laitteiden, kuten kännyköiden, määrä halutaan lisätä, kun niiden tuotantoketju raaka-aineiden louhimisesta kokoonpanolinjojen ankeuteen tiedetään jokseenkin sietämättömäksi? Kenelle nämä tekniikat on tarkoitettu?

On aika siirtyä haukkaamaan happea. Seminaarisalin ulkopuolella toisenlaisia osallistavia karttoja tarjoaa Green Map System. New Yorkista lähtöisin oleva projekti kerää nyt Helsingissä kaupunkilaisten itsensä rakentamia karttoja. Sankarikuluttajatorilla helsinkiläisten vihreitä lempipaikkoja kartoittavat Kavita Gonsalves ja Cindy Kohtala.

”Keräämme erilaisia karttoja eri ihmisryhmille. Yksi kartta voi olla sellainen jossa on lapsia kiinnostavia paikkoja, toinen turisteille ja kolmas vaikka luonnossa liikkumisesta kiinnostuneille”, Gonsalves ja Kohtala kertovat.

Green Mapin pisteellä kuka tahansa voi kiinnittää karttoihin tärkeäksi kokemiaan paikkoja, kulttuuriin ja ekologisuuteen liittyen. Gonsalves ja Kohtala kutsuvat projektia sosiaaliseksi kartoittamiseksi. Helsingin kartta löytyy Open Green Map -sivustolta.

Megapoliksen pääseminaari jatkuu vielä pitkälle iltaan. Oheistapahtumien vyöry jatkuu myös esimerkiksi Minimikoti-näyttelyn muodossa. Minimikoti-projekti on Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtuurin laitoksen arkkitehtiopiskelijoiden suunnittelema sarja pieniä, viihtyisiä ja ekologisia koteja.

Arkkitehtuurin laitoksen professori Markku Hedman esitteli mielenkiintoista projektia lyhyesti myös seminaarissa. Hedman totesi projektin olevan ennenkaikkea asumisen uusien muotojen ja asuntosuunnittelun rajojen tutkimista. Tämä summasi osaltaan koko seminaarin alkupuolesta jäänyttä tunnetta. Kuinka edetä tästä rajojen tutkimisesta kohti arkisia, realistisia ratkaisuja?

Monen puhujan esittämät pohdinnat tai ratkaisut kestävämpien kaupunkien luomiselle tuntuivat keskittyvän siihen väestönosaan, jolla on varaa huolestua ja kuluttaa ekologisemmin. Jotta voitaisiin puhua hyvinvoinnin lisäämisestä laajemmin, pitäisi pystyä myös käsittelemään niitä kaupunkilaisia joilla ei ole varaa downshiftata. Kuinka ihmiset saadaan tyytymään vähempään, kun mainokset myyvät kokoajan enempää?

Johtuuko kauniista syyssäästä, mutta toiminta Vanhan ulkopuolella tuntuu olevan tapahtuman raikkainta antia. Mannerheimintien varrelta parkkiruuduista löytyy niin sulkapallokenttä, kirjasto kuin lautapelien peluuta. Esillä ovat Dodon Eloa parkkiruutuun -kilpailun voittajat.

Keskeltä ihmishulinaa ja raitiovaunuja saattaa bongata Liisa Ihmemaassa -tyyliset teekutsut. Idean takaa löytyy Jaywalking-kollektiivin jäseniä. Ryhmän parkkiruudussa voi hengähtää hetken, pelata lautapelejä, juoda teetä ja tutustua ihmisiin.

”Parkkiruudun toteutuksessa halusimme tehdä jotain toiminnallista, jotain mikä yhdistäisi ihmisiä. On ollut yllättävää löytää tällainen rauhan tunne keskustasta”, toteaa kollektiivin Anna Uschanov autojen huristaessa ohi teekutsuista.

”Ihmiset ovat ottaneet tämän tilan hyvin haltuun ja tavallaan osallistujia tässä ovat myös ohi kävelevät, meille hymyilevät ihmiset. On hienoa päästä järjestämään kaupunkitilaa uudestaan”, Uschanov summaa.

Urbaani kaupunkifestivaali Megapolis 2025 järjestettiin Helsingissä Vanhalla 25.9. 2010.

Katso myös Dodo, Open Green Map, Jaywalking-kollektiivi, ja Minimikoti.