Teksti Timo Harjuniemi
…ja muita pohdintoja hegemoniasta. Vasemmisto ei automaattisesti korjaa kapitalismin kriisin hedelmiä, eikä imagopolitiikka pelasta työväenliikettä, sanoo Antonio Gramscia nykyaikaan tulkkaava Mikko Lahtinen.
Helsingissä pohdittiin viime keskiviikkona Antonio Gramscin (1891–1937) hegemonia-käsitteen ajankohtaisuutta. Selväksi kävi se, että hegemonisia kamppailuja ei käydä pelkästään eduskunnassa, vaalimökeillä tai mainostoimistoissa.
Vastahegemoninen projekti nykyisen kaltaiselle kapitalismille tai hyvinvointivaltion puolustaminen ei voi perustua yksinomaan puoluepoliittisten voimasuhteiden muutoksille. Uusliberalistisen kapitalismin instituutioiden horjuminen luo tilaa poliittiselle muutokselle, mutta olennaista on, synnyttääkö kriisi ihmisten yhteenliittymiä, jotka pystyvät niveltämään kriisin vaikutukset arkisiin kokemuksiin. Tällaista radikalisoitumista on viime aikoina tapahtunut esimerkiksi opiskelijaliikkeessä.
Näin arvioi Tampereen yliopiston valtio-opin dosentti Mikko Lahtinen, kun Helsingissä pohdittiin keskiviikkona italialaisen marxistin Antonio Gramscin kehittämän hegemonian käsitteen soveltuvuutta nykypolitiikkaan.
”Uusliberalistiset projektit ovat tapahtuneet laajalti myös sosiaalidemokraattien eli hyvinvointivaltion puolustajien toimesta”, sanoi Lahtinen ja nosti esiin entisen pääministerin Paavo Lipposen (sd.) hallitusten toimet.
On siis laiskaa ajatella, että hyvinvointivaltion alasajo lakkaa, kunhan hallitukseen saadaan hyvikset eli vasemmistoliitto ja Sdp.
”Ja eikös [Raimo] Sailaskin ole taustaltaan demari?” Lahtinen kysyi.
Balderin salissa Aleksanterinkadulla, valtioneuvoston linnaa vastapäätä, puhunut Lahtinen äyskäröi teeseilleen tukea Isosta-Britanniasta ja siellä 1970-luvun loppupuolella tapahtuneesta thatcherismin noususta.
”Thatcherismin nousua on liian helppo selittää yksinomaan konservatiivien vaalivoitolla työväenpuolueesta”, kertoi Lahtinen Vasemmistofoorumin ja Kansan Sivistystyön Liiton organisoimassa tapahtumassa.
Konservatiivien valtaannousu tietysti helpotti uusliberalististen uudistusten toteuttamista, mutta muutoksen juuret olivat hyvinvointivaltion kriisissä ja siinä, kuka pystyi tarjoamaan äänestäjille uskottavan toimintasuunnitelman. Tässä thatcherilaiset onnistuivat.
Vasemmistopuolueilla onkin paha tapa sivuuttaa se seikka, että yhteiskunnalliset muutokset eivät pohjimmiltaan verso poliittisen vaa’an heilahduksista, vaan yhteiskunnasta sekä sen kriisiytymisestä ja kriisiyttämisestä, Lahtinen kirjoittaa artikkelissaan ”Hyvinvointivaltion tulevaisuus ja kamppailu hegemoniasta”, johon keskiviikon esitys pitkälti nojasi.
Mitään takeita siitä, että kapitalismi talouskriisin seurauksena korvautuisi jollain inhimillisemmällä järjestelmällä, ei Lahtisen mukaan ole. Hän varoittaakin deterministisestä ajattelusta, jonka mukaan vasemmisto yksinkertaisesti korjaa hedelmät uusliberalismin romahdettua.
”Seurauksena voi hyvin olla entistä autoritaarisempi, entistä epädemokraattisempi kapitalismi.”
Uudistumispaineissa pinnistelevä vasemmisto tuntuu Lahtisen mukaan jämähtäneen liiaksi imagopolitiikan pohdintaan; ikään kuin voiton veisi puolue, joka onnistuu palkkaamaan kupeelleen kyvykkäimmät mainosmaakarit. Lahtinen varoittaakin vasemmistoa sellaisesta ajattelusta, jonka mukaan vastapuolen kannattajat ovat jonkin väärän tai valheellisen tietoisuuden sokaisemia.
Tällainen ylimielisyys on Lahtisen mukaan ihmisten aliarviointia.
”Vasemmisto ei suostu ymmärtämään sitä, että muutkin saattavat poimia marjat”, hän sanoi.
Näin ollen esimerkiksi perussuomalaisten suosion jyrkkää kasvua ei tule kuitata yliolkaisesti äänestäjien ymmärtämättömyydellä.
”Soinilainen projekti onnistuu kokoamaan joukkoja ja houkuttelemaan jopa entisiä vasemmistolaisia.”
Missä sitten ovat vastahegemonisen projektin idut?
Radikalisoitumisessa, yhteenliittymissä, jotka artikuloivat kapitalismin ongelmia arkikokemuksiaan vasten. Tuoreessa opiskelijaliikkeessä, joka on muun muassa kritisoinut yliopistouudistusta ja vallannut tyhjiä kiinteistöjä opiskelijoiden majapaikoiksi, Lahtinen näkeekin kiitettävää radikalisoitumista. Niin ikään positiivista väreilyä oli Terveys- ja sosiaalialan ammattijärjestön Tehyn parin vuoden takaisessa työtaistelussa.
”Siinä oli varmasti moni insinöörimies ihmeissään, kun vaimo radikalisoitui”, Lahtinen pohti.
