Anssi Kasitonni, auto & marsu

Teksti Jukka Vuorio

Kuvataiteilija Anssi Kasitonni kertoo kuumana kesäpäivänä Mäntän kuvataideviikkojen merkityksestä, häkkieläimistä ja autoista.

Anssi Kasitonni on monien käänteiden ja tilanteiden mies, joka tunnetaan niin kuvataiteilijana kuin muusikkonakin. Mäntän kuvataideviikoilla tänä kesänä esillä olevat Kasitonnin teokset ovat oiva läpileikkaus tuotantoon, sikäli kuin se nyt kahden teoksen kautta ylipäätään on edes mahdollista. Mäntän naapurista kotoisin oleva monilahjakkuus pitää pienen kaupungin suuren näyttelyn merkitystä erittäin suurena.

Kuvataiteilija Anssi Kasitonni istahti kuumana kesäpäivänä Helsingin Mannerheimintiellä sijaitsevalle terassille kertomaan Mäntän kuvataideviikkojen merkityksestä, häkkieläimistä ja autoista.

Terve Anssi. No, mites on kun olen nähnyt nimesi kirjoitettavan sekä kirjaimin Kasitonni, että numeroin 8000. Kumpi se nyt on?

”Taiteessa se on ollut Anssi Kasitonni ja musassa sitten Anssi 8000. Meidän bändin nimi, Anssi 8000 & Maria Stereo on muutenkin niin pitkä, että noi numerot lyhentää sitä edes vähän. Taide on mulle ammatti ja musa harrastus, joten on ihan hyvä erottaa ne edes jotenkin toisistaan.”

Kävin juhannuksena Mäntän kuvataideviikoilla ja innostuin näyttelystä aika paljon. Mänttähän on aika hiton pieni kaupunki, ja toisaalta taas kuvataideviikkojen merkitys taideskenelle hiton suuri. Miten sinä näet Mäntän merkityksen?

”Kesänäyttelyistä se on mulle edelleen tärkein. En halua verrata kuvataideviikkoja toisiin näyttelyihin, mutta ainakaan Mäntässä ei olla elitistisiä. Sitä tekevät ihmiset, jotka ovat yhtä aikaa taiteen ammattilaisia, mutta silti maanläheisiä ja helposti lähestyttäviä. Kuvataideviikkojen suosio varmasti pysyy tulevaisuudessakin ja Pekilon taidekeskus on kaikin tavoin mahtava paikka. Mähän olen kotoisin Mäntän entisestä naapurikunnasta Vilppulasta, nykyisestä Mänttä-Vilppulasta.”

Sulla on kuvataideviikoilla kaksi teosta. Toinen niistä on lyhytelokuva Masa-gerbiilistä, vai olikos se hamsteri?

”No itseasiassa se on marsu. Se tarina siinä, miksi Masa tehtiin, niin se puolustaa häkkieläimiä tai on siis eläinten häkittämistä vastaan. Eikös marsukin ole alun perin villieläin jostain Etelä-Amerikasta, vaikeetahan niistä on sanoa, että tykkääkö ne olla siellä häkissä vai ei. Masa ainakin halusi pois häkistä.”

Entäs noi isommat häkkieläimet, niin kuin turkistarhojen ketut?

”Kyllä itsekin turkistarhausta vastustan, se on pöhlöä touhua, ei sellaista tarvitsisi olla.”

Masa-marsuhan tosiaan sieltä häkistä pyrkii ulos, mutta edustaako Masa meitä kaikkia? Eikö me kaikki olla enemmän tai vähemmän vertauskuvallisesti häkissä?

”Joo, onhan Masa mun alter ego. Se hoitaja mikä sillä on, niin se on sellainen ylempi taho samalla tavalla kuin joku jumala tai yhteiskunta tai mikä vaan Iso veli. Myös The Gliders -lyhytelokuvassa se tavallinen oravapoika, joka pukeutuu liito-oravaksi on mun alter ego. Minulla ja noilla marsuilla ja oravilla on omassa päässä jotain haavekuvia, joita kohti pyrkii, mutta en sitten tiedä miten oikeasti siellä täydellisessä vapaudessa pärjäisi. Ehkä on ihan hyväkin, että joku vähän katsoo perään.”

Ja sitten siellä Mäntässä on toinenkin sun teos, pahvinen Plymouth-amerikanrauta.

”Mun eka auto oli Plymouth Valiant, semmonen Amerikan Lada, jonka ostin jo alaikäisenä ja rupesin sitä laittelemaan hyvissä ajoin, että olisi sitten täysi-ikäisenä kunnon auto. Kyllä mä tiedän, että amerikanraudat tuhoaa maailman, mutta toisaalta niillähän ajellaan aika vähän. Ei se teos oikein ota kantaa mihinkään asiaan puolesta tai vastaan, ehkä vaan että tuollaisen auton minä haluaisin. Sitten kun mulla on yhtä paljon rahaa kuin Neil Youngilla niin ostan tuollaisen. Teoksen myyntihinta on 8 000 euroa tai vaihto oikeaan Plymouth 68:n. Juuri tuo merkki ja malli on kuitenkin sellainen harrasteauto, että en oikein usko autoharrastajien vaihtavan omaa autoaan minun pahviseen.”

Onhan noissa vanhoissa automalleissa paljon enemmän fiilistä kuin nykyisissä.

”Joskus 1960- ja vielä 70-luvullakin kaikki autovalmistajat osasivat tehdä hienoja autoja, nyt tuntuu, ettei kukaan enää osaa. Kaikki uudet autot näyttää ihan paskalta. Nykyään kaikkea perustellaan turvallisuudella. En ymmärrä miksei voisi ottaa käyttöön vanhaa muotokieltä ja tehdä niistä sitten turvallisia, ei se mikään mahdottomuus olisi.”

Katselin sinun nettisivuiltasi teoskuvia, niissähän vilahtelee paljon viittauksia lapsuuden tv- ja elokuvahahmoihin. Karvainen avaruusolento Alf taisi olla parissakin teoksessa.

”Silloin pienenä kun katsoi Alfia niin sehän oli suunnilleen paras sarja, mitä oli olemassa. Nyt kun aikuisena on nähnyt niitä uusintoja, niin se sarjahan ei ole yhtään hauska, lähinnä vaan ärsyttävä. Alf on huono koomikko. Mutta ehkä mua viihdyttää se ristiriita, että pienenä rakastaa ja isona vihaa. Ja Alfin lisäksi sama koskee muitakin sarjoja joita silloin pikkupoikana arvosti. Nyt kun katsoo jotain Ritari Ässää tai vanhaa Galacticaa, niin ei voi kuin miettiä, että onko nää käsikirjoitukset tehty hätäpäissään edellisenä päivänä. Ja ihan paskahan se uusi Galacticakin on.”

Nykyäänhän asut vielä Vilppulaakin selvästi pienemmässä paikassa Sahalahdella. Minkälaista se ihan keskellä maaseutua eläminen on?

”En ole ennen ihan noin maalla asunutkaan. Kesä on mennyt kattoremonttia tehdessä ja taiteen kannaltakin siellä on tosi hyvät työskentelymahdollisuudet kun tilaa on. Eikä tarvita vaimoni Marian kanssa erikseen soittokämppää, vaan bändimme voi treenata kotona kun ei ole naapureita. Huonoa on sitten tietty etäisyydet joka paikkaan, ei voi esimerkiksi kesken töitä lähteä käymään kaverin kanssa kahvilla ja palata sitten sorvin ääreen. Auto on pakko olla maaseudulla, tällä hetkellä ajelen kuitenkin vielä Escortilla ja odottelen tosiaan sitä Neil Young -vaihetta.”

Mäntän kuvataideviikot 22.8. asti taidekeskus Pekilossa, Tehtaankatu 21, Mänttä.

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu