Juuri ilmestyneellä levyllä Thelonious Monk Quartet: The Last Concerts Monk soitaa Newportin jazzfestivaaleilla 1975. Paikkana oli tuona vuonna New Yorkin Lincoln Center. Sama paikka, jossa Miles Davis piti kvintetteineen vuonna 1964 yhden parhaista konserteistaan. Hyvä on vuonna 1982 kuolleen Monkinkin suoritus. Upeat jäähyväiset Newportille!

Monk esiintyi usein Newportissa. Äkkiplaraamalla minunkin levyhyllystäni löytyvät vuodet 1955, 1958, 1959, 1962, 1963 ja 1965.

Tuona vuonna 1955 Miles Davis lisättiin esiintyjäluetteloon miltei jälkikäteen. Kuitenkin hänestä tuli festareiden suurin nimi. Syynä oli hyytävä esitys Thelonious Monkin kanssa ’Round Midnightissa. Ainoa henkilö, joka löysi Milesin soolosta jotain huomautettavaa, oli kappaleen säveltäjä ja mukana soittanut perfektionisti Monk. Toisaalta kuivat huomautukset kuuluivat hänen tyyliinsä.

Milesin seuraavana vuonna John Coltranen, Red Garlandin, Paul Chambersin ja Philly Joe Jonesin kanssa studiossa levyttämä ’Round About Midnight keikkuu edelleen omalla henkilökohtaisella suosikkilistallani aivan kärjessä.

Newport on suosittu kylpyläkaupunki Rhode Islandin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Jazzpromoottori ja -tuottaja George Wein polkaisi jazzfestivaalit käyntiin 1954. Idean äiti oli kuitenkin seurapiirirouva ja jazzfani Eleine Lorillard, joka pyysi Weinilta tätä.

Festivaalit pidettiin Lorillardin kotikaupungissa Newportissa. Festivaali siirtyi New Yorkiin vuonna 1972. Vuonna 1981 toiseksi festivaalipaikaksi tuli jälleen Newport. Vuodesta 1986 lähtien festivaali on kantanut sponsorinsa mukaan nimeä JVC Jazz Festival.

Ensimmäiset festivaalit pidettiin 17. ja 18. heinäkuuta 1954 Newportin Casinon ympäristössä. Paikalla oli 7.000 henkeä. Esiintyjinä olivat The Modern Jazz Quartet, Oscar Peterson, Dizzy Gillespie, Gerry Mulligan, George Shearing, Errol Garner, Gene Krupa, Billie Holiday ja Ella Fitzgerald.

Usein Newportissa vierailleelle Duke Ellingtonille vuosi 1956 oli se paras. Yhtyeessä soittaneen tenorisaksofonisti Paul Gonsalvesin tarunomainen ja loputon soolo kappaleessa Diminuendo and Crescendo in Blue on täysin käsittämätön.

Syntymäaikaansa ja -paikkaansa koskevat kysymykset Herttua kuittasi myöhemmin perustellusti vastauksella: 07.07.1956, Newport.

Vuosi 1957 oli naisten juhlaa. Lavalla kävivät Billie Holiday, Ella Fitzgerald ja Carmen McRae. Ella muisti huikata kappaleiden välissä onnittelunsa backstagella esiintymisvuoroaan odottavalle synttärisankarille, Louis Armstrongille.

Vuosi 1958 oli elokuvan ja musiikin juhlaa. Bert Sternin 84 minuutin dokumentti Jazz on a Summer’s Day tavoittaa myös festivaalitunnelmaa.

Dokumentissa ovat mukana Jimmy Guifre, Bob Brookmeyer, Jim Hall, Thelonious Monk, Henry Grimes, Roy Haynes, Sonny Stitt, Sal Salvador, Anita O’Day hienoine hattuineen, Georg Shearing, Dinah Washington, Gerry Mulligan, Art Farmer, Big Maybelle, Chuck Berry, Chico Hamilton, Louis Armstrong, Trummy Young, Danny Barcelona, Jack Teagarden ja Mahalia Jackson.

Muistinhan mainita Anitan ja hatun?

Elokuvan pitkästä esiintyjäluettelosta huolimatta jotain yhtä tärkeää puuttuu. Miles Davis nimittäin sisäänajoi 3.7.1958 Newportissa Kind of Blue -sekstettinsä (Cannonball Adderley, John Coltrane, Bill Evans, Paul Chambers, Jimmy Cobb). Levyä äänitettäessä sekstetti olikin jo osin hajonnut. Evans oli käynyt jo edellisenä vuonna tutustumassa paikkoihin ja meininkiin Don Elliottin kvartetin mukana.

Sekstetti soitti nelisenkymmentä minuuttia. Erityistä herkkua olivat Fran-Dance, Two Bass Hit, Bye Bye Blackbird ja Straight, No Chaser.

Vuonna 1959 perustettiin jazzfestivaalien rinnalle Newportin folkfestivaalit. Folk ja blues olivat nousussa. Noissa festivaaleissa itsestään selviä esiintyjiä olivat Joan Baez, Bob Dylan, Johnny Cash ja Howlin’ Wolf.

Bluestaiteilijoita esiintyi myös jazzfestivaaleilla. Vuonna 1960 festareilla esiintyi John Lee Hooker. Vuoden kovimman paukun tarjosi kuitenkin Chicago bluesin kunkku Muddy Waters. Hänen joukoissaan soittivat James Cotton (huuliharppu), Otis Spann (piano), Pat Hare (kitara), Andrew Stevenson (basso) ja Francis Clay (rummut).

Muddy ja bändi olivat loistavassa vedossa – aivan kirkkaasti parhaimmillaan. Hurjan I’ve Got My Mojo Workingin jälkeen yleisö vaati uusintaa. Ja taas mentiin alusta.

Päivän tapahtumista liikuttunut runoilija Langston Hughes, Newportin neuvonantajien lautakunnan jäsen, kirjoitti runon jostain tempaisemalleen Western Union -pankin lomakkeen kääntöpuolelle. Hän ojensi Good-bye Newport Bluesin Otis Spannille, joka osasi lukea.

Kappale sai samantien ensiesityksensä. Orkka soitti ja laulajana toimi Spann.

Eikä Nina Simoneakaan pidä unohtaa vuodesta 1960 puhuttaessa. Ei todellakaan.

Palkitun hollantilaisen ohjaajan Ger Poppelaarsin lämminhenkisessä esikoiselokuvassa Kolme parasta – elämässä (1992) on kaksi mainiota kaveria, jotka asuvat sotkuisessa VW-kleinbussissaan. Elämän arvot heillä on kuitenkin järjestyksessä. Ainakin he tietävät, mitkä ovat ne kolme parasta elämässä.

Ykkösenä on John Coltranen saksofonisoolo My Favorite Thingsissa Newportin jazzfestivaaleilla 1963. Miehet soittelevat vinyyliä vaunussaan ja ovat ihan ekstaasissa. He tietävät myös soolon pituuden sekunnilleen. Eikä siinä mitään huvittavaa ole. Aikoja on otettu sekuntikellolla paljon joutavammistakin asioista kuin elämän tärkeimmän hetken kestosta.

Myös Tranen jäähyväiset Newportille on ilmestymässä levynä. Tuossa vuoden 1966 tallenteessa hän soittaa yhtyeineen muun muassa 21 minuuttia 56 sekuntia kestävän My Favorite Thingsin. Se on pakko saada!

Vuosien mittaan Newportissa ovat esiintyneet kaikki merkittävät jazzmuusikot.

Tänä vuonna festivaalit pidetään 7.-9. elokuuta. Mielenkiintoisimmat esiintyjät ovat Etta James (71 v.), Dave Brubeck (88 v.) ja Tony Bennett (83 v.). Jokin kumma asia vetää varttuneempaa väkeä edelleen festareille.

Enää muutama vuosikymmen! Sitten minäkin menen sinne. Se on varma.

Thelonious Monk Quartet: The Last Concerts. Tupla-CD.