Kirjoittanut Jari Tamminen

Välillä hyvä, välillä ei

Lukuaika: < 1 minuutti

Välillä hyvä, välillä ei

Arvostelussa Radioheadin levy TKOL RMX 1234567.

Silläkin uhalla, että saan laajojen kansanjoukkojen vihan niskaani, on pakko todeta, että Radiohead soittaa aika tylsää kitararokkia. Siis silloin, kun soittaa kitararokkia.

Kokeelliselle tuulelle heittäytyessään porukka onkin sitten silkkaa rautaa. Kid A räjäytti pankin vuonna 2000, ja sen jälkeen yhtyeen tuotanto on sahannut loistavan ja tylsän välillä.

Radioheadin keulahahmo Thom Yorken julkaistua vuonna 2006 soololevyn – joka oli aimo harppaus pois rock-sfääreistä – alkoi vaikuttaa siltä, että se on Yorke joka porukkaa kokeelliseen suuntaan vetää. Eraser ja sitä seurannut Eraser – Remixes oli parempaa kuin Radiohead ikinä.

Alkuvuodesta ilmestynyt Radiohead-albumi The King of Limbs oli kuitenkin jälleen reipas askel kitaroinnista pulputuksen suuntaan, jos hieman särmätön olikin. Nyt levystä on julkaistu tuplalevyn mittainen setti remixejä ja särmääkin on saatu mukaan.

Tarpeettoman pitkäksi venynyt TKOL RMX tosin leviää hieman käsiin. Mutta levyllä on niin monta timanttia, että muutamasta hudista viis.

Radiohead: TKOL RMX 1234567. Ticker Tape 2011. Neljä tähteä.

Jari Tamminen