Me emme luovuta

Lukuaika: 2 minuuttia

Me emme luovuta

Ay-liike taistelee paremmista työoloista Tikkurilan tehtaalla Pietarissa.

Tikkurilan maalitehtaan ammattiyhdistys Pietarissa taistelee työolojen parantamisen lisäksi omasta olemassaolostaan.

”Aikoinaan Tikkurilan tehdas oli erinomainen työpaikka. Meitä työntekijöitä kunnioitettiin ja työolot olivat työlainsäädännön mukaiset”, muistelee teknikko Aleksandr Kalynjuk, jolla on 13 vuoden työkokemus Tikkurilan maalitehtaalla Pietarissa.

”Mutta kun Tikkurilaan liittyi maalitehdas Teks, niin kaikki muuttui.”

150 työntekijän Tikkurila ja 800 työntekijän maalitehdas Teks yhdistyivät vuonna 2007. Teksin työnjohto valittiin uuden yrityksen johtotehtäviin, ja työolot tehtaalla alkoivat välittömästi heikentyä. Lain edellyttämät ylityökorvaukset, raskaan työn lisät tai edes sairasvakuutus eivät sopineet uuden Tikkurilan politiikkaan. Myös työtahti kiristyi moninkertaiseksi ja ylitti sallitut normit.

Uudistuksiin tyytymättömät työntekijät perustivat Tikkurilan ammattiyhdistyksen, joka liittyi Venäjän kemianteollisuuden ammattiliittoon Roshimprofsojuziin. Ammattiliitto vaatii työnantajilta työlainsäädännön noudattamista: inhimillisiä työoloja ja työetuisuuksien palauttamista.

Ammattiliiton aloitteesta Tikkurilan tehdas joutui valtion talousrikostarkastukseen, joka paljasti yrityksen taloudellisessa toiminnassa lukuisia rikkeitä ja laiminlyöntejä. Tarkastuksen päätteeksi Tikkurilan toimitusjohtaja Jevgeni Shupkin ja liiketoiminnan kehityspäällikkö Igor Litshkatij erotettiin toimistaan syyskuussa 2009. Toimitusjohtajaksi palkattiin suomalainen Simo Laitila.

”Tietenkään Tikkurilan johto ei pidä meistä”, kommentoi ammattiliiton puheenjohtaja Sergei Kruglov Tikkurilan johdon ja ammattiliiton välejä.

”Olemme liian aktiivisia ja vaadimme työlainsäädännön noudattamista tehtaalla.”

Ay-toimintaan ryhdyttyään Kruglov on saanut säännöllisin väliajoin sakkoja ”järjestyssääntöjen rikkomisesta” tekaistuin perustein. Oikeuden päätöksellä kaikki sakot on todettu lainvastaisiksi ja mitätöity.

Ammattiliiton puheenjohtaja yritettiin myös erottaa toimestaan, mutta erottamiselle ei löytynyt lain edellyttämiä perusteita. 1. helmikuuta 2009 alkaen Sergei Kruglov on väliaikaisesti lomautettu työtehtävistään.

Marraskuun lopulla 2009 Tikkurila irtisanoi 15 työntekijää tuotannon uudistamiseen vedoten. Irtisanotuista 10 oli ammattiliiton aktiiveja, ja viidelle muulle Tikkurila tarjosi töitä toisissa työtehtävissä.

Ay-konfliktin laajetessa Tikkurilan osakkeidenomistaja Kemira luopui päävastuustaan yhtiössä ja möi valtaosan osakkeistaan maaliskuussa 2010.

Tällä hetkellä ammattiliitossa toimii noin 20 aktiivia. Tukijoita työläisten keskuudessa olisi enemmänkin, mutta ay-toiminta aiheuttaisi omat riskinsä.

”Emme enää suosittele työkavereillemme ammattiyhdistykseen liittymistä, sillä ay-aktivistit ovat ensimmäisiä erotettujen ja lomautettujen joukossa”, kertoo ammattiliiton varapuheenjohtaja Igor Ramko. ”Mutta työtaistelua me emme luovuta.”

Myös maalinsekoituskonemekaanikko Ramko on vastikään lomautettu tehtävistään ”tarpeettomana työntekijänä”. Tämä siitäkin huolimatta, että tehtaalle on otettu vastikään kymmenen uutta vastaavaa maalinsekoituskonemekaanikkoa töihin.

Kaikesta painostuksesta huolimatta Kruglov, Ramko ja Kalynjuk suhtautuvat tulevaisuuteen optimistisesti. Kaikki Tikkurilan ja työntekijöiden väliset oikeusjutut ovat tähän mennessä päättyneet työntekijöiden voitoksi.

Pietarilaiset ammattiliitot ovat osoittaneet solidaarisuutensa. Mielenilmauksia on järjestetty Pietarin lisäksi myös Jaroslavlissa ja Samarassa.

Huhtikuussa Tikkurilan ammattiliiton edustajat kävivät Suomessa ja osallistuivat Helsingissä Suomen sosiaalifoorumiin. ”Ehkä näin saamme vihdoinkin äänemme kuuluviin ja Tikkurilan Suomen-johto kiinnittää huomion Pietarin tehtaalla vallitseviin epäkohtiin”, toivoo Suomessa vieraillut ay-aktivisti Ramko.

Huhtikuun lopussa Tikkurilan Pietarin-tehtaan toimitusjohtaja Simo Laitila vastasi ensimmäistä kertaa ammattiliiton vaatimuksiin. Hän antoi kirjallisen suostumuksen ay-liikkeen osallistumiseen työpisteiden sertifiointikomissioon. Lisäksi Laitila luovutti Tikkurilan tehtaalta työlainsäädännön mukaiset toimitilat ay-liikkeen käyttöön.

mainos

”Toivottavasti tämä on Tikkurila-yhtiön ensimmäinen askel kohti asiallista suhtautumista työntekijöihin”, kommentoi Kruglov. “Näin ei vielä ratkaista meidän pääasiallisia vaatimuksiamme: irtisanottujen ja lomautettujen työntekijöiden palauttamista töihin ja neuvottelujen aloittamista kanssamme. Mutta tämä on silti suuri edistys työtaistelussamme.”

Saara Koivuranta

  • 1.6.2010