Kansanmusiikin tutkimusmatkailija

Lukuaika: 2 minuuttia

Kansanmusiikin tutkimusmatkailija

Viulisti Suvi Oskala, onnistuuko jammailu Skypen kautta?

Perinnemusiikin ja avantgarden välimaastossa liikkuva viisikielisen viulun soittaja Suvi Oskala julkaisee tänä keväänä peräti neljä levyä eri kokoonpanojen kanssa. Loistavia arvosteluja saanut Oskala on yhtä väsymätön kuin peloton musiikillinen tutkimusmatkailija.

Nyt hän on ajankohtainen paitsi sooloartistina ja ruotsalais-suomalaisen Pelios-yhtyeen jäsenenä, myös osana Duo Emilia Lajunen & Suvi Oskala ja Piia Kleemola & co -kokoonpanoja. Modernin kansanmuusikon arkeen kuuluu netti yhtä lailla kuin vanhojen perinnearkistojen penkominen.

Miten onnistuu harjoittelu Pelioksen kanssa, kun asutte eri maissa? Onnistuuko jammailu Skypen kautta?

”Skype on mahtava apuväline monessa maassa asuvalle yhtyeelle, mutta jammailu sen kautta ei valitettavasti onnistu kovin hyvin viiveiden takia. Pelioksen kanssa panostammekin intensiiviharjoitusviikonloppuihin, joiden aikana saamme huiman paljon aikaiseksi.”

”Kaikki treeneissä tehdyt sovitukset äänitetään, ja niitä sitten kuunnellaan ennen seuraavaa harjoituskertaa. Koen periodityöskentelyn hyvin hedelmälliseksi.”

Brittiläisissä folk-lehdissä on kauhisteltu akateemisten folk-muusikkojen kankeutta. Samoissa lehdissä on kuitenkin ihasteltu Värttinän, Gjallarhornin ja muitten pitkälti Sibelius-Akatemiasta lähtöisin olevien suomalaisartistien raikkautta ja ammattitaitoa.

”Suomessa kansanmusiikki ehti kuolla elävänä perinteenä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, joten täällä on saatu elvyttää musiikkia nykytekijöiden näköiseksi vapaammin kuin muualla.”

”Meillä on myös ollut osaston johdossa jatkuvasti visionäärejä kuten Heikki Laitinen, jotka ovat perinnetietouden lisäksi ymmärtäneet kansanmusiikin improvisatorisen luonteen.”

”Luultavasti entisajan pelimanneilla sävelmät eivät olleet yhtä tarkasti sovittuja kokonaisuuksia kuin nykyään. Usein pelimannit soittivat usean päivän hääjuhlien musiikit yksin, jolloin oli kai miltei pakko välillä improvisoida.”

Miksi Sibelius-Akatemiassa onnistutaan siinä, missä muualla monesti ei?

”Suurin ero Sibelius-Akatemian ja muiden akateemisten kansanmusiikkioppilaitosten välillä on se, että Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston koulutusohjelmaan kuuluu olennaisena osana valtaisa määrä improvisaatiota, monitaiteellisia projekteja, kokeilemista, itsensä etsimistä ja haastamista.”

”Kansanmusiikin osastolla on alusta lähtien panostettu siihen, että jokainen saa ja jokaisen täytyy luoda omaa taidetta, ja siellä kannustetaan jatkuvasti etsimään sitä ’omaa ääntä’. Osastolta valmistuukin monipuolisia muusikoita, joilla on uskallusta kokeilla omia rajojaan yli genrerajojen.”

Mitä neuvoja antaisit turhautuneelle isälle, joka yrittää saada 8-vuotiasta tytärtään ylipuhuttua lähtemään musiikkikoulun tunnille, kun tytär lukisi mieluummin Aku Ankkaa?

”Sanoisin, että 8-vuotiasta ei ehkä kannata suostutella soittotunneille, vaan lapsi viedään musiikkikoululle.”

”Opettajan kanssa voisi mahdollisesti puhua siitä, että miten soittamisesta voisi tehdä mielekkäämpää, vaikkapa soittamalla tuttuja lauluja tai tekemällä rytmiharjoituksia. Usein lapset innostuvat kun pääsevät soittamaan säestystä tai muuta sellaista, jota isommat soittajat yleensä tekevät.”

”Yhteissoitto, etenkin samanikäisten kanssa, tekee lasten soittoinnolle useimmiten ihmeitä. Silloin sosiaalinen konteksti tuo soittamiseen lisäarvon, jota yksikään opettaja ei pysty luomaan.”

”Ja Aku Ankan voi antaa palkintona tunnin jälkeen.”

Duo Emilia Lajunen & Suvi Oskala, levynjulkaisukonsertti 21.3. Helsingin Musiikkitalossa.
www.suvioskala.net
www.pelios.se

Jan Gardberg

mainos

  • 28.2.2012