Kirjoittanut Jari Tamminen

Hyvä boogie

Lukuaika: < 1 minuutti

Hyvä boogie

Arvostelussa Dalindèon levy Kallio.

Kotimaiseen uuteen jazziin erikoistunut Ricky-Tick Records perustettiin julkaisemaan The Five Corners Quintetin ensimmäiset vinyylisinkut ja ep:t vuonna 2003. Levy-yhtiön ympärille kertyi muutamassa vuodessa kriittinen massa: bändit tuntuivat saavan toisistaan irti levy levyltä enemmän.

Vuonna 2011 Ricky-Tick pisti lapun luukulle ja muusikot hajosivat projekteineen kaikkiin ilmansuuntiin. Näiden joukossa myöskin funkahtavaa latin-jazzia soittava Dalindèo. Uudella levyllään Kallio Valtteri Pöyhösen ohjastama porukka on hionut entisestään soittoaan ja meno on mahtavaa. Erityisesti Pöyhösen kitara tuo tasavahvan yhtyeen meininkiin omaleimaisen säväyksen. Kyseessä ei suinkaan ole mikään Stan Getzin Jazz Samba -pastissi vaan omanlaisensa herkkupala.

Diggarit voivat jäädä seuraamaan erityisellä jännityksellä Dalindèon ja muiden entisten rickytickyläisten maailmanvalloitusta. Taidon puutteesta onnistuminen ei ainakaan jää kiinni. (jt)

Dalindèo: Kallio. Suomen Musiikki 2013. Viisi tähteä.

Jari Tamminen