Fanikirje: Sia

Lukuaika: 2 minuuttia

Fanikirje: Sia

Asia on nyt niin, että Sia on ihana.

Sia, olet virkistävä poikkeus valtavirtapopissa. Et ole monikansallisten yhtiöiden tuotantopalavereissa kehitelty konsepti, vaan muusikko ja oma luomuksesi.

Olet vilahdellut elämässäni usein. Mukanani jo kauan kulkeneet irralliset kappaleet ovat kuitenkin jääneet vaille kasvoja. Artistin nimeltä Sia löysin varsinaisesti vasta äskettäin.

Huomaamattomuus kuvaa koko uraasi. Olet saanut listasijoituksia jo ennen viime vuosien läpimurtoa. Tämä on kuitenkin tapahtunut kulisseista käsin.

Olet yksi harvoista naisista, joka on kasvattanut tähteytensä tuottajana ja lauluntekijänä.

Mitä enemmän sinuun perehdyn, sitä kiinnostavammaksi muutut.

Olet superlahjakkuus tuotanto- ja kirjoituspuolella. Kaikki haluavat palan sinusta. Olet taloudellinen voima, ja tämä vakuuttaa myös ne, joille sooloartistina olisit liian vaikeasti määriteltävä.

Sinulla on kyky tehdä oikeat kappaleet oikeille artisteille ja saada ne kuulostamaan siltä kuin haluat. Esimerkiksi Rihannalle kirjoittamasi Diamonds-demo on hyvin samankaltainen lopullisen version kanssa. On kutkuttavaa, että heteronormatiivisten valtavirtatähtien kautta saat särmikkään äänesi kuuluville.

Menestyksesi todistaa, että lahjakas naisartisti voi myös muovipopin maailmassa nousta huipulle ilman seksikkyyden korostamista. Olet kypsä nainen, jonka ulkonäkö ei asetu samalla tavalla kauneusihanteisiin kuin levy-yhtiön stailaamien pop-prinsessojen. Ylituotetun kuoren puuttuessa huomio keskittyy musiikkiin.

Ihailen rehellisyyttäsi ja suoraselkäisyyttäsi. Toit esille samansukupuolisen suhteesi Le Tigren JD Samsoniin luonnollisella tavalla avioitumisaikeisiin viitaten. Et koskaan esittänyt, ettet olisi kiinnostunut koko sukupuolen spektristä. Toteatkin, ettet tullut myöhään kaapista, tulit vain myöhään kuuluisaksi.

Joustava, maanläheinen suhtautumisesi seksuaali-identiteetteihin on piristävää aikana, jolloin lesbopusut ovat Kate Perryn kaltaisille tähdille vain PR-tempauksia palkintogaaloissa.

Maailmassa, jossa tähtiä synnytetään kykykilpailuissa, tarvitsemme kaltaisiasi esikuvia. Ihmisiä, jotka osoittavat että päättäväisyydellä, lahjakkuudella ja töitä tekemällä syntyy kestävämpi menestys. Vihdoin lähes vuosikymmenen musiikkiasi kuunnelleena yhdistän kasvot, henkilön ja äänen. Äänesi rauhoittaa ja koskettaa. Kiitos.

Sian 1000 Forms Of Fear -albumi julkaistaan 8. heinäkuuta.

_______________

Timantit: Viisi hittiä Sialta

1. Sia: Chandelier (2014)

Uuden 1000 Forms Of Fear -levyn ensimmäinen single ja Sian soolouran suurin hitti.

2. Rihanna: Diamonds (2012)

Viimeistään Rihannan levyttämä Diamonds sai suuret levy-yhtiöt tajuamaan Sian hittipotentiaalin.

3. David Guetta ft. Sia: Titanium (2011)

mainos

2010-luvun I Will Survive, jonka Sia kirjoitti 40 minuutissa.

4. Beyoncé: Pretty Hurts (2013)

Sia kirjoitti Beyoncen uusimmalle kolme kappaletta.

5. Celine Dion: Loved Me Back To Life (2013)

Sia onnistui puhaltamaan eloa jopa vanhaan pölyiseen Celine-rukkaan.

Jari Koljonen

  • 24.6.2014