Lukuaika: 2 minuuttia

Asfaltti vihertää

San Fransiscon pormestari ajoi läpi direktiivin, jolla edistetään terveellistä & hyvää sapuskaa.

Vuoden 1989 maanjäristyksen rapauttamaa ja vuonna 2003 purettua vanhaa ramppia on vielä pätkä jäljellä, mutta yliajoväylä loppuukin lyhyeen.
Hayes Valley Farm sijaitsee entisen ylikulkuväylän rampin ja sen kyljessä olevan jättömaan muodostamassa kulmassa Hayes Valleyn kaupunginosassa San Fransiscossa. Tämä kaupunkikasvimaa on jättimäinen – pinta-alaltaan noin 2,5 aaria.

Kadulla seisoo Freeway Food Forest: ruukkuja, joissa kasvatetaan muun muassa manteli-, omena- ja päärynäpuita. Eric Anderson lakaisee oksia ja lehtiä ruukkujen juuresta. Hän kertoo käyvänsä Hayes Farmilla joka sunnuntai, vaikka välimatkaa kertyykin: Eric asuu San Fransiscon lahden toisella puolella.

Rampin päästä näkee koko viljelmän laajuuden: kumpuja ja laaksoja ja niitä suojaavat isot puut, joiden juuressa kyykkii toistakymmentä vapaaehtoista istuttamassa, harventamassa ja rakentamassa uusia penkereitä.

San Fransiscon kantakaupungin suurin kaupunkiviljelmä Hayes Valley Farm on viljelyaktivistien ja kaupungin yhteisen ponnistuksen ja neuvottelun tulos.
Vuoden 2010 lopussa kautensa päättänyt pormestari Gavin Newson ajoi läpi direktiivin, joka edistää terveellistä ja ekologista ruokaa. Se sisältää lähiruoan, ruokaan liittyvän yritystoiminnan, ruoan turvaamisen, ravintosisältöjen standardien ja kalastuksen hallinnan lisäksi urbaanin maatalouden, jota Hayes Valley Farmkin on osaltaan toteuttamassa.

Urbaanin ruoantuotannon katsotaan sisältävän lukemattomia mahdollisuuksia ja ohjelma lupaakin apua vapaiden tilojen kartoittamisessa ja niiden osoittamisessa viljelykäyttöön.

San Fransiscon kaupungin ja sen puistosäätiön myöntämä noin 50?000 dollarin starttiavustus Hayes Valley Farmille on konkreettinen osoitus siitä, että Newsonin ruokaohjelman osa-alueita todella halutaan tukea muutenkin kuin paperilla ja puheissa.

Avustus käytettiin perustuksiin, taimiin ja muihin materiaaleihin. Entä kuka rahoittaa projektia tällä hetkellä?

”Ihmiset, jotka pitävät siitä, mitä me teemme”, kertoo Jay Rosenberg, yksi vapaaehtoiskoordinaattoreista, ja viittaa niin naapuritalojen asukkaisiin kuin muihin kaupunkilaisiin ja vapaaehtoisiin.

Kävijämäärä onkin ollut suuri: vuonna 2010 farmilla vieraili noin 8?000 ihmistä.

Kasvimaat valtaavat alaa muidenkin kaupunkien joutomailta ja välitiloista. Suomessa ja erityisesti Helsingissä ilmiötä ovat viritelleet Dodo ry:n vapaaehtoiset. Helsingissä vuosien mittaiset palstajonot kertovat siitä, ettei kaupunki ole pysynyt kaupunkilaisten kasvavan viljelyinnostuksen perässä.

Sillä aikaa kun San Fransiscon kaupungin koneisto ja lamaa yhä potevat grynderit pohtivat, miten kehittää vanhan rampin ja sen reunustan tonttia tulevaisuudessa, paikalliset viljelyaktiivit ovat jo lapio kourassa tekemässä unelmistaan totta. Muissakin kaupungeissa asukkaiden ja kaupungin yhteistyö tuottaa hedelmällistä tulosta.

Esimerkiksi Lontoossa Capital Growth -verkoston tavoitteena on perustaa 2?012 uutta viljelypaikkaa vuoteen 2012 mennessä. Jopa kaupungin pyöräilevä pormestari Boris Johnson on nähty lapio kourassa, ainakin lehtikuvissa.

Sunnuntai on Hayes Valleyn kiireisin päivä. Se on yksi avointen ovien päivistä, jolloin kuka tahansa saa tulla auttamaan viljelyhommissa ja viedä päivän päätteeksi satoa mukanaan. Tuljoita riittää, ja osa aloittelee päivän joogaamalla yhdessä tierampin alkupäässä.

Viime vuoden tammikuussa avatulla tilalla on tehty paljon työtä: perustusten tekemistä ja alustamista pahvilla, maa-aineksen tuontia ja pengertämistä.
Vapaaehtoiset kertovat osallistumisensa perustuvan yhdessäololle ja uusien ystävien kanssa puuhaamiselle ja talkoilulle, kaupunkitilassa omin ehdoin toimimiselle ja tekemiselle. Sadosta ei juurikaan puhuta – muut syyt houkuttelevat ihmiset paikalle.

Iltapäivällä kokoontumispisteen pöydällä on kotiinvietäviksi kasoittain mangoldia ja pinaattia, jota Eric ja muut vapaaehtoiset napsivat suoraan suuhun. Joskus vielä maistellaan paikallista hunajaa.

Hayes Valleyn urbaani puutarha on paikalla, joka on kaavoitettu asuinalueeksi. Viljelmä onkin suunniteltu väliaikaisuus mielessä pitäen – se on siirrettävissä osissa ja Hayes Valleyn oppien kera muille joutomaille, isoille tai pienille.

www.hayesvalleyfarm.com, www.capitalgrowth.org, www.kaupunkiviljely.fi

Päivi Raivio

  • 30.5.2011