Lukuaika: < 1 minuutti

Pääseekö kauppaan, loppuuko ruoka?

Kysyimme Palvelualojen ammattiliitto PAMin nettisivuilla kaikilla avoimessa tes-testissä, mistä palkankorotukset tulevat. Vastanneista 75% osasi valita oikean vastauksen eli sen, että niistä neuvottelevat työntekijöiden ammattiliitto ja työnantajayritysten työantajaliitto. Voisi kuvitella, että tällainen tieto olisi kutakuinkin jokaisella kansalaisella, mutta ei. Osa veikkasi direktiiviä, osa elinkustannusindeksiä.

Olen parhaillaan ollut neuvottelemassa palkankorotuksista ja monista muista työsuhteen ehdoista kaupan alalle. Kevään mittaan PAM neuvottelee työehtosopimuksista majoitus- ja ravintola-alalle, kiinteistöpalvelualalle, turvallisuusalalle jne.

Haluamme kahden vuoden sopimusta; kuukausipalkkaan lisää vähintään 150 euroa ensimmäisenä vuonna (tai 6%) ja toisena vuonna vähintään 100 euroa (tai 4%). Se tekee tuntipalkkoihin ensimmäisenä vuonna reilu 90 senttiä ja toisena vuonna reilu 60 senttiä. Viime vuosina inflaatio on ollut niin kova, että näillä korotuksilla palkkojen ostovoima palaisi takaisin vuoden 2021 tasolle ja varauduttaisiin myös tulevaan inflaatioon.

Neuvottelut eivät edenneet, kauppoja edustavan Kaupan liiton mukaan meidän palkkavaatimuksemme oli aivan liian iso. Tammi-helmikuun vaihteessa PAM jätti lakkovaroituksen helmikuun puolivälissä alkavasta lakosta kaupoissa.

Meidän tarkoituksemme on vaikuttaa lakolla yrityksiin, jotta halu tehdä sopimus lisääntyisi. Lakolla työntekijät voivat näyttää työpanoksensa merkityksen. On ikävää, että työtaistelut tuottavat haittaa ulkopuoliselle, asiakkaille. Sen välttäminen on kuitenkin mahdotonta, kun työ on asiakaspalvelua.

Median tärkein kysymys onkin ollut, pääseekö kuitenkin kauppaan, loppuuko ruoka. Työnantajat ovat vakuutelleet, että he tekevät kaikkensa, jotta mahdollisimman moni kauppa saadaan pysymään auki. Minä toivon, että mahdollisimman moni asiakas ei kuitenkaan mene kauppaan tai muusta syystä lakossa olevaan paikkaan, vaikka se auki olisikin. Sillä tavalla voi osoittaa tukeaan kaupan ja muiden lakkoilevien alojen työntekijöille.

Vetoan myös niihin, joita pyydetään töihin lakon aikana. Älä mene, sillä se on ikävä temppu työkavereille. He ovat lakossa, jotta koko alalle saataisiin parempia työehtoja. Sen sijaan voit liittyä liittoon ja lakkoon.

Annika Rönni-Sällinen
puheenjohtaja

  • 10.2.2025
  • Kirjoittanut voima
  • Kuvat Eeva Anundi