Lukuaika: < 1 minuutti

COP26: kaksi askelta eteenpäin ja yksi taakse

YK:n ilmastokokous COP26 saatiin päätökseen Skotlannin Glasgow’ssa marraskuussa. Lopputulos oli kuin normaali ilmastotanssi, kaksi askelta eteenpäin ja yksi taakse.

Olen pettynyt kokouksen lopputulemaan ja kunnianhimontason riittämättömyyteen, mutta on elintärkeää pitää YK:n ilmastosopimus prosessina hengissä ja voimissaan, koska vain silloin on mahdollista saada aikaan globaalisti kaikkia maita koskevia päätöksiä ja ottaa askeleita eteenpäin. Ilman sitä emme saa tämänkään vertaa aikaiseksi. Prosessin olemassaolon tärkeys jää usein ajankohtaisen sisältökeskustelun jalkoihin.

On erittäin tärkeää, että tämä neuvotteluprosessi on olemassa ja säilyy tulevaisuudessakin, mutta lopputulos on silti aivan liian kaukana riittävästä.

Tarvitsemme tuplasti sovittua enemmän päästövähennyksiä vuoteen 2030 mennessä. Siksi on tärkeää, että EU, Yhdysvallat, Kiina ja Intia – yhdessä ja erikseen – nostavat merkittävästi kunnianhimon tasoa nyt sovitusta.

Kansainvälisten tavoitteiden täytyy olla tiedepohjaisia ja riittävän kunnianhimoisia. Nykyisellä menolla ilman tiukempia sitoumuksia olemme menossa kohti 2,7 asteen lämpenemistä.

Glasgow’n kokouksen merkittävin saavutus oli sitoumusten vuosittainen seuraaminen, mutta valitettavasti sopimuksen rikkomisesta ei ole mahdollista määrätä sanktioita eikä ilmoitettuja lukuja ole mahdollista tarkistaa.

Jokaisen valtion on nyt tehtävä kaikkensa. Meillä ei ole aikaa jäädä miettimään.

Hyviä keinoja ovat muun muassa kiertotalouden edistäminen, kestävä rahoitus ja uusiutuvaan energiaan siirtyminen. On myös ehdottoman tärkeää, että ilmastolle haitallisista tuista luovutaan ja fossiilisen energian käyttö lopetetaan viivyttelemättä.

On hämmästyttävää, että pahenevasta ilmastohätätilasta pitää varoitella vuosi toisensa jälkeen ilman riittävää vaikutusta. Aikaa meillä on ollut kymmeniä vuosia ratkaisujen tekemiseen.

Poliittinen johtajuus on EU:n vastuulla. Me tiedämme ongelman, meillä on teknologia ja jopa resurssit sen ratkaisuun. Tämän pitää tarkoittaa paljon korkeampaa kunnianhimoa ilmastopolitiikassa. Meidän täytyy vähintään kaksinkertaistaa ponnistelumme, jos aiomme vastata ilmastonmuutoksen haasteeseen. Tämä on koko eloonjäämisen kannalta tärkeää.

  • 13.12.2021
  • Kirjoittanut voima