Demokratia on uhattuna kaikkialla maailmassa. Vladimir Putinin hallinto on alistanut Venäjän kansan totalitaristiselle vallankäytölle, ja Yhdysvallat luisuu Donald Trumpin johdolla kohti fasismia. Kirjailija ja kirjallisuuden tutkija Jarkko Volanen on tarttunut tähän ajankohtaiseen aiheeseen romaanissaan Vainovalkeat, joka kertoo totalitaristisen hallinnon toisinajattelijoihin ja seksuaalivähemmistöihin kohdistamasta vainosta. Kirja sijoittuu kuvitteelliseen Medaljonkikaupunkiin ja maahan, joka muistuttaa monin tavoin nyky-Venäjää. Volanen on kuitenkin etäännyttänyt tapahtumat Venäjältä, sillä autoritaariset kehityskulut voivat toteutua missä tahansa.
”Vainovalkeat aloittaa romaanitrilogian, jossa käsittelen maailmanhistoriallisia käännekohtia”, Volanen kertoo. ”Elämme juuri nyt tällaisen huolestuttavan ja suorastaan käsittämättömän käänteen keskellä.”
Volanen sai sytykkeen romaanin kirjoittamiseen nähtyään joitakin vuosia sitten Yleisradion uutisen venäläisestä sateenkaariperheestä, joka oli hakenut Suomesta turvapaikkaa. Parilla oli lapsi, ja Venäjällä säädetty homopropagandalaki asetti lapsen alttiiksi pakkohuostaanotolle. Perhe ei saanut turvapaikkaa ja käännytettiin takaisin Venäjälle.
”Tunsin suurta myötätuntoa perhettä kohtaan”, Volanen sanoo. ”Etsin lisää tietoa tapauksesta, mutta sitä oli saatavilla niukasti, sillä suurin osa ihmisoikeusjärjestöistä oli ajettu Venäjällä alas. Vainovalkeat sai alkunsa ryhdyttyäni kuvittelemaan, millainen perheen tarina ja tulevaisuus voisivat olla.”
Hauraat vähemmistöt
Vainovalkeiden keskeiset henkilöhahmot – naispari Anna ja Elena sekä veljekset Valdemar ja Viktor – edustavat eri yhteiskunnallisia positioita ja instituutioita. Anna työskentelee ihmisoikeusjärjestössä, Elena tekee akateemista tutkimusta, Valdemar on valtion virkamies ja Viktor toimii oppositioliikkeessä.
”Romaanimuoto sopii hyvin totalitarismin käsittelyyn, sillä fakta ja fiktio sekoittuvat sekä kaunokirjallisuudessa että totalitaristisissa järjestelmissä toisiinsa”, Volanen toteaa.
Hän keskittyy Vainovalkeissa kuvaamaan totalitarismia ihmisten jokapäiväisen elämän näkökulmasta. Hauraimmassa asemassa ovat toisinajattelijat sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, jotka uhmaavat pelkällä olemassaolollaan konservatiivisia ja nationalistisia ihanteita. Volanen huomauttaa, että sateenkaariperheet eivät ole silti ainoita, joita kritisoidaan. Karsaasti katsotaan myös esimerkiksi yksinhuoltajia ja vapaaehtoisesti lapsettomia ihmisiä.
Totalitaristinen valta ei tyydy vain ottamaan haltuun instituutioita vaan pyrkii lisäksi valjastamaan kansalaiset järjestelmän uskollisiksi työntekijöiksi ja sotilaiksi.
”Ydinperheideaaleja levitetään ulkomainonnassa, maksetut häiriköt keskeyttävät yliopistoluentoja ja agitaattorit provosoivat mielenosoituksissa väkivaltaisuuksia”, Volanen sanoo. ”Vähemmistöjen syyttäminen perinteisten perhearvojen romuttamisesta auttaa siirtämään huomion sivuun yhteiskunnallisista ongelmista. Vainovalkeiden Anna ja Elena pelkäävät etenkin ilmiantajia ja joutuvat peittelemään parisuhdettaan varjellakseen lastaan Alekia huostaanotolta.”
Anna ja Elena haluavat tehdä kodistaan turvapaikan – tai ainakin luoda illuusion turvapaikasta – mutta joutuvat miettimään, onko heidän valehdeltava lapselleen parisuhteestaan vai pyydettävä tätä valehtelemaan siitä muille.
Turvattomuus ruokkii vallankäyttöä
Volanen antaa haastattelun osuvasti holokaustin uhrien muistopäivänä. Hän toteaa, että Venäjän ja Yhdysvaltojen hallinnoissa on molemmissa fasistisia piirteitä.
”Autoritaariset hallinnot hämärtävät lainsäädäntövallan, toimeenpanovallan ja tuomiovallan välisiä rajoja. Ne kirjoittavat historiaa uusiksi omien tarpeidensa mukaisesti ja hyödyntävät sensuuria kansalaisten hallinnassa. Venäjällä on kielletty Stalinin vainojen tutkiminen, ja Yhdysvalloissa listataan kiellettyjä kirjoja.”
Nationalistinen ja autoritaarinen politiikka saa polttoaineensa ihmisten kokemasta turvattomuuden tunteesta.
”Saksassa puhutaan ostalgiasta, eli Saksan demokraattiseen tasavaltaan kohdistuvasta nostalgiasta”, Volanen sanoo. ”Itä-Saksassa ihmisillä oli töitä ja tietty vakaa asema yhteisössä. Toki siellä kärsittiin köyhyydestä ja sorrosta, mutta taloudellinen epävarmuus ei ollut yhtä syvää kuin nykyään. Ostalgiaa on ruokkinut myös se, että monet länsisaksalaiset ovat katsoneet itäsaksalaisia kieroon ja pitäneet heitä B-luokan kansalaisina.”
Autoritaaristen johtajien suosion taustalla onkin usein juuri turvattomuuden tunne. Volanen toteaa, että vahvan johtajan kuvitellaan tuovan vakautta ja kykenevän suojelemaan perinteisiä arvoja, joiden on väitetty olevan katoamassa.
Missä on valtaa, siellä on myös vastarintaa. Volanen kertoo Vainovalkeissa totalitaristisen vainon lisäksi toisinajattelijoiden, opposition edustajien ja kansalaisjärjestöjen kamppailuista hallintoa vastaan. Tavalliset ihmiset järjestävät oman vapautensa ja elämänsä uhalla mielenosoituksia, kirjoittavat verkkolehtiin ja tarjoavat toisilleen tukea. Vainon kohteeksi joutuneita ihmisiä autetaan poistumaan maasta.
Pakeneminen ei ole kuitenkaan helppoa edes totalitaristisen vallankäytön nurkkaan ajamille ihmisille. Volanen käyttää Venäjää valaisevana esimerkkinä.
”Monet venäläiset ovat ylpeitä maastaan, kulttuuristaan, kirjallisuudestaan ja taiteestaan. Venäjä on heidän kotimaansa, ja heillä on siellä läheisiä ja ystäviä. Olen miettinyt, voisinko itsekään luopua kaikesta siitä, mitä minulla Suomessa on, jos poliittinen tilanne kävisi ahdistavaksi. Lisäksi turvapaikanhakijoita stigmatisoidaan kohdemaissa. Arvot ovat koventuneet Suomessakin.”
Autoritaarisuuden uhka
Volanen varoittaa romaanissaan, että Venäjällä ja Yhdysvalloissa tapahtuneet autoritaariset kehityskulut ovat mahdollisia myös muualla maailmassa. Venäjä ja Yhdysvallat lietsovat Euroopassa aktiivisesti eripuraa tukemalla demokratiaa haurastuttavia liikkeitä ja puolueita.
”Unkaria ei voi enää sanoa demokratiaksi, ja tilanne on vaikea myös Puolassa. Fiktio ja fakta sekoittuvat politiikassa toisiinsa. Totalitaristinen kehitys on usein hidasta, mutta yhtäkkiä voidaan olla tilanteessa, jossa omaa ajattelua ei enää osata erottaa ulkopuolelta tulevasta psyykkisestä ohjailusta.”
Volanen ei koe tilannetta kuitenkaan toivottomaksi.
”Natsi-Saksan, fasistisen Italian ja Neuvostoliiton kaltaiset totalitaristiset järjestelmät ovat kaatuneet omaan mahdottomuuteensa. Totalitaristiset yhteiskunnat eivät seiso kestävällä perustalla, sillä valta keskittyy niissä harvojen käsiin. Hallitsijoista tulee vainoharhaisia, ja he näkevät vihollisia kaikkialla. Uskon, että Putininkin hallinto kaatuu lopulta.”
Volanen iloitsee siitä, että Suomessa vähemmistöjen asema on edelleen hyvä ja että vähemmistöistä kertovia kirjoja on mahdollista kirjoittaa ilman pelkoa sensuurista tai vainotuksi tulemisesta.
”Uskon tasa-arvoiseen yhteiskuntaan. Siksi pyrin taiteellisessa työssäni edistämään sitä, että vähemmistöihin kuuluvat ihmiset nähtäisiin luontevana osana yhteisöä ja väestöpohjaa. Tehtävä on iso, ja vaikka asiat ovat edistyneet, tavoitteen saavuttamiseen voi mennä useita sukupolvia.”
