Lahottajat
Aura Koivisto
Into 2025, 223 s.
Aura Koiviston Lahottajat ei ole tavanomainen romaani. Koivisto onnistuu yhdistämään siinä taitavasti fiktiota ja fantasiaa tietokirjalliseen informatiivisuuteen. Romaani kuvaa ihmisten ja sienten rinnakkaiseloa avartaen samalla näkemyksiä sienikunnan ominaisuuksista ja mahdollisuuksista. Niissä piisaa uutta ja ihmeteltävää.
Tapahtumapaikka Askuskylä on fiktiivinen, joskin kovin tutun tuntuinen. Eikä ihme: kirjailijan mukaan Askuskylän kaltaisia paikkoja on Suomessa vaikka millä mitalla. Henkilöhahmotkin ovat kuin keitä tahansa pikkupaikkakunnan asukkaita. Joukko on kirjava: siihen kuuluvat muun muassa alun perin ulkopaikkakuntalainen tutkijapariskunta, pastori, resuiseksi luonnehdittu naapurinmies ja divarinpitäjä-perheenäiti.
Kutakin kiinnostaa sienet, jotka edustavat asukkaille eri asioita. Halttunen etsii taikasienten avulla yhteyttä Jumalaan, toisaalla kirjahyllystä saavat mennä Camus, Kafka ja Orwell, kun nirsoilevat aniarasienet kelpuuttavat ravinnokseen vain kirjallisen kulttuurin antimia. Entäpä sienten maanalainen keskustelu: onko se jotakin, minkä voimme kuulla?
Haltioitumista seuraa humoristinen vivahde, kun yhteiselo sienten kanssa äityy välillä mutkikkaaksi. Sienirihmastot osoittavat ylivertaisuutensa ihmiseen nähden, Ja paitsi eläviin ihmisiin, rihmastot kurkottavat myös kuolemanjälkeisyyteen. Vanhan miehen elämä jatkuu, kun hänen keuhkoihinsa pesiytynyt lahottajasieni hylkää kantajansa ”ruumiillisen entiteetin”, ja jäljellä oleva henkinen minuus sulautuu osaksi sienirihmastoa.
Romaani ei ole tyypillinen siinäkään mielessä, että se koostuu ikään kuin useista tarinoista, jotka toimivat osana kokonaisuutta, mutta myös toisistaan erillisinä. Kaunokirjalliset osiot seisahtuvat aloilleen aika ajoin, ja niiden väliin jäävät tietokirjalliset osuudet, jotka valottavat, kuinka hieno ja monipuolinen sienikunnan ”runsaudensarvi” onkaan.
Kertoja valottaa sienten mittavaa ansioluetteloa. Siinä missä sienet toimivat lahottajina (”Ja lahoaminen on välttämätöntä, se tarjoaa pohjan uudelle elämälle!”), ne ovat käyttökelpoisia niin teollisuuden prosesseissa, lääkkeiden tuotannossa sekä symbioottisen yhteistyön kumppaneina kasveille.
Pastori pohtii, että oivalliset ”toiminnalliset ominaisuudet” ja hyödyntämismahdollisuudet valavat tutkijoiden luottamusta siihen, että sienissä piilee ratkaisu ihmiskunnan hankaluuksiin. Se on aika paljon sanottu, mutta sienten moninaiset käyttömahdollisuudet huomioiden se ei kuitenkaan ole liioittelua.
Romaanin läpäisee luonnon kunnioittaminen, ja tehometsätalous kerää kritiikkiä. Sienten maailma näyttäytyy kerrassaan mielenkiintoisena, kun oivallinen Lahottajat osoittaa sinne kätkeytyviä, häkellyttäviä ja innostaviakin ulottuvuuksia.
