Europa oli neito, jonka sonniksi muuntautunut Zeus kaappasi ja vietteli tai raiskasi: antiikin aikaan ei niin pidetty lukua, kummasta oli kyse. Nautuus kiinnosti Zeusta yleisemminkin. Raiskaamansa papitar Ion hän muutti hiehoksi, eli poikimattomaksi lehmäksi, joskin vasta post coitum.
Abrahamilaisten Jumalallakin oli oma hiehonsa. Herraa ei tosin seksisuhde kiinnostanut, vaan Neitsyt Mariaa käytettiin puhtaasti reproduktiivisiin tarkoituksiin. Hedelmöittäminen hoidettiin taivaallisella keinosiemennysmenetelmällä, jossa pyhä henki ”tuli hänen ylleen”. Maria synnytti Jumalan karitsan, ja kuten muutkin karitsat tai vasikat tai porsaat tai pienet tipuset, poikanen riistettiin emoltaan ja teurastettiin ihmisten verenhimon vuoksi.
(Mies)jumalilla on aina ollut oikeus tehdä ei-(mies)jumalille, mitä mielivät: ovathan he (mies)jumalia.
Yhteiskunnassamme turvakoteja tarvitsevat kipeimmin naiset, lapset ja toisenlajiset eläimet.
Kun kerroin olevani menossa Rovaniemelle Auroran turvakotiin, minulta varmistettiin, että niin siis eläinten turvakotiinko. Yhteiskunnassamme turvakoteja tarvitsevat kipeimmin naiset, lapset ja toisenlajiset eläimet. Muiden eläinten pahoinpitely sallitaan ihmisille, kunhan sitä kutsutaan elinkeinoksi. Puolisoiden pahoinpitelemiseen kenelläkään, sukupuolesta riippumatta, ei ole juridista oikeutta. Siitä huolimatta sen sijaan, että tekijät suljettaisiin johonkin, missä he eivät olisi vaaraksi ja haitaksi, uhrit pakotetaan eristäytymään. Maaria Päivisen Lastani et vie (2025) vie lukijan mukanaan turvakodin tunnelmaan: ”Kuinka olen vanki, vaikka en ole rikollinen – – Kuinka pelkään kaikkea kaiken aikaa. Kuinka en saa happea, kuinka päivät vain jatkuvat, kun istun ja odotan.”
Lähisuhdeväkivallan uhreille turvakoti on väliaikainen pakopaikka, tilapäispiilo, josta lähdetään heti kun mahdollista. Tuotantoeläinten turvakodeissa asukkaat viettävät loppuelämänsä. Englannin kielen sana sanctuary sopii kuvaamaan toisenlajisille eläimille tarkoitettuja turvakoteja paremmin kuin suomennos. Sanctuaryn etymologia viittaa pyhättöön, jossa vainotut ovat turvassa vainoojiltaan. Sanctuaryynkin siis paetaan, mutta siellä myös rakennetaan elämää ehdoin, jotka poikkeavat ulkopuolisesta maailmasta: siellä luodaan moraalisiin (ei esimerkiksi ”arvorealistisiin”) periaatteisiin pohjaavaa rinnakkaistodellisuutta.
Taksonomisesti ajatellen jotkut ovat hirvikärpäsiä, toiset elefantteja ja yhä useammat ihmisiä tai kanoja.
Lähisuhdeväkivallan uhreille tarkoitetut turvakodit suojelevat läheisiltä, eläinten turvakodit ihmisiltä – myös monilta, jotka sanovat rakastavansa eläimiä. Millaisessa kulttuurissa rakastetaan tällä tavoin?
Me olemme kaikki eläimiä, moninaisine eläinruumiinemme ja eläinmielinemme, taksonomisesti ajatellen jotkut ovat hirvikärpäsiä, toiset elefantteja ja yhä useammat ihmisiä tai kanoja. Ylivaltaa muihin elollisiin kaipaaville epätieteellinen ihmis–eläin-erottelu on ollut jättipotti. Siten voidaan poimia yksi laji muiden joukosta ja ilmoittaa, että hän ei ole mikään eläin vaan jumalaista tai jollain muulla tavalla erinomaista alkuperää, mutta mielivaltaisuudessaan se mahdollistaa myös kenen tahansa ihmislajiin kuuluvan alentamisen eläimeksi. Tässä järjestelyssä olla eläin on olla juridisen ja moraalisen huomioonottamisen tuolla puolen, itseisarvoton, väline.
Järjestely on kätevä ja äärimmäisen hyödyllinen heille, jotka onnistuvat säilyttämään ihmisstatuksensa. Heidän osuutensa miljardipäisestä laumastamme on pieni. Mutta heidän vaikutusvaltansa ulottuu kaikkialle.
Mitä sinä näillä aaseilla teet? Etkö aio syödä lehmiäsi?
Eläimyys kytkeytyy ruumiiseen ja sukupuoleen. Eläimeksi pelkistetyssä olennossa keskeisiä ovat ruumiilliseen työhön ja lisääntymiseen liittyvät ominaisuudet. On olemassa ne, joita on esimerkiksi reproduktiivisten ominaisuuksien vuoksi hyödyllistä riistää, ja ne, joista ei tällaista hyötyä ole ja niinpä ne on järkevintä hävittää ja korvata paremmilla yksilöillä.
Kuten Eläinsuojelukeskus Tuulispää ja Eläinten turvakoti Saparomäki, myös Eläinten turvakoti Aurora tarjoaa turvapaikan yksilöille, joiden arvoa mitataan hyödyssä. Auroran kylkeen on hiljattain majoittunut naudoista, lampaista, koirista ja ihmisistä koostuva Hiehokopla. Auroran perustaja Riina Mattila ja Hiehokoplan Mirjami, joka esiintyy tässä jutussa vain etunimellään, kohtaavat kysymyksen hyödystä usein. Mitä sinä näillä aaseilla teet? Etkö aio syödä lehmiäsi?
Itsensä eläimellistäen (vai kenties jumalallistaen) eräs paikallinen tiedusteli, onko naisilla ”sonnia pirtissä”. Sekä Riinan että Mirjamin puolisot ovat naisia. En haluaisi korostaa asiaa ja jopa sen mainitseminen tuntuu tyhmältä: sillä, kuka rakastaa minkäkin sukupuolisia ihmisiä, ei pitäisi olla väliä. Silti se tuntuu olennaiselta.
Toisinaan isäntä käytti sähköpiiskaa. Luonnollisestikin painaen sähkön päälle kun piiska oli lehmän sisällä.
Mattila on nuortenromaaneista tunnettu kirjailija, jonka teos Eloonjäämisoppi (2019) käsittelee selviytymistä seksuaaliväkivallasta. Sukupuolitetut ja seksualisoidut eläinkehot altistuvat muita todennäköisemmin sukupuolitetulle ja seksuaaliväkivallalle.
Pitkään maitotiloilla työskennellyt Mirjami kertoo kahvipöydässä isännästä, jolla oli tapana pakottaa lehmä liikkeelle työntämällä pamppu tämän vaginaan tai peräaukkoon. Toisinaan isäntä käytti sähköpiiskaa. Luonnollisestikin painaen sähkön päälle kun piiska oli lehmän sisällä.
Seksuaaliväkivalta ei ole eläinteollisuudessa vain sattumanvaraista sadismia, vaan rakenteellinen ominaisuus. Ihmiset tunkevat käsivarsiaan ja siemennyspistooleitaan naaraiksi syntyneiden aukkoihin, jotta saavat heidät tuottamaan äidinmaitoa tai synnyttämään uusia yksilöitä lihaksi. Uroksetkaan eivät ole seksuaaliväkivallalta turvassa. Naudalle voi antaa täysin legitiimistikin sähköiskun peräaukkoon: sähköejakulaattori on yksi tapa pakottaa sperma ulos sonnista.
Eläinteollisuus on epäilemättä maailman suurin raiskausoperaatio.
Ihminen (he/him) ei ole jumalan kuva.
Eläinoikeusliikkeessä on mukana miehiäkin, mutta muut sukupuolet ovat varsinkin Suomessa enemmistössä. Kenties omakohtaisesti eletty kokemus haavoittuvuudesta edesauttaa myötätuntoa muita eläimiä kohtaan ja tuottaa siten lajienvälistä solidaarisuutta. Uskon, että on olemassa tietynlainen aktivistinen sweet spot: ihmisten, jotka ovat saavuttaneet omat oikeutensa jokseenkin hyvin, mutteivät kuitenkaan täydellisesti, on ehkä helpompi löytää itsestään sekä tahtoa että voimavaroja kamppailla myös muiden eläinten oikeuksien puolesta.
Minulla ei ole mitään jumalia vastaan, tarvitsemme heitä enemmän kuin koskaan. Mutta onko heidän aina pakko olla jotain hiehonraiskaajia? Ihminen (he/him) ei ole jumalan kuva. Ajatus on puolueellinen ja älyllisesti kestämätön. Miksi jumalat suosisivat yhtä lajia? Kuinka omahyväistä. Paremmat jumalat odottavat löytämistään.
