Keskiviikkokolumni
Keskiviikkokolumneja kirjoittaa Voiman toimitus.
Taide on siitä ärsyttävä asia kontrollinhakuisessa yhteiskunnassamme, ettei se oikein pysy aisoissa. Kontrollin puute on monelle kauhistus. Taiteilijat julistavat kaikenlaista ärsyttävääkin. Erityisen näkyvää tämä on kirjallisuudessa, koska siinähän ne ajatukset on kirjoitettu ihan mustalla valkoiselle.
Orpon-Purran hallitus keksi ennaltaehkäistä ärsyttävien kirjailijoiden (ja muiden kulttuurin luksuspalveluita tarjoavien) valitusta korottamalla kirjojen arvonlisäveroa 40 prosentilla ja leikkaamalla kirjastoapurahojen kaltaisia asioita. Isku lompakkoon on tehokas keino vaikuttaa yhteiskunnassa, jossa valta on annettu rahalle.
Rahallisesti tämä kirja-alaan kohdistuva suonenisku on valtiolle jokseenkin merkityksetön. Toki kaikki lasketaan, mutta eduskunta polttaa enemmän rahaa pullakahveihin ja kansanedustajien palkkionkorotuksiin. Samaan aikaan vauraalle ja omistavalle luokalle suodut veronalennukset ovat sen verran mittavia, ettei kirja-alan kurittaminen tuota edes noiden veronalennusten hintalapun pyöristysvirheen vertaa valtion kassaan.
Joku saattaisi ihmetellä, miksi suomenkielistä kirjallisuutta ovat ajamassa alas puolueet, joiden edustajat kaikista vimmaisimmin vannovat suomalaisen kulttuurin nimeen.
Usein nämä suomalaisen kulttuurin arvokkuutta julistavat poliitikot puolustautuvat vetoamalla Sinuhen ja Tuntemattoman kaltaisiin klassikoihin: ”Että siinähän meillä on jo vakaa kivijalka eikä muuta tarvita”. Eikä siinä mitään, hienoja teoksia nuo ovat, mutta eivät ne yksin kulttuuria elävänä pidä. Kuten Antti Nylén kirjoitti mainiossa Vastalause – Kirjallisuuspoliittinen mietintö -esseessään (Bokeh 2025), ei kirjakulttuuri tähän kulttuurivihaan ”katoa tai kuole”. Se kuitenkin näivettyy. Ja kulttuuri joka ei uudistu, muuttuu vähitellen ulkoilmamuseoksi.
Vaikka monilla meistä ei varsinaista poliittista valtaa ole, niin tietysti kaikki suomalaisen kulttuurin arvon tunnistavat voisivat kantaa kortensa kekoon ja esimerkiksi lukea kotimaista nykykirjallisuutta otsa hiessä. Jos ei halua täyttää kotiaan kirjapinoilla (en kyllä ymmärrä, miksei joku haluaisi), saa kirjastosta lainatut teokset palauttaa aina käytön jälkeen, eivätkä ne jää nurkkiin pyörimään.
Mutta ne kirjaroviot! Toisinaan hallitsijat ovat pyrkineet pönkittämään asemaansa kannustamalla kannattajiaan hävittämään kirjoja, joissa esitetyt ajatukset eivät syystä tai toisesta hallitsijoita miellytä. Hävittämistä on tehty esimerkiksi polttamalla kirjoja rovioilla.
Kirjarovioiden maine on kuitenkin nykyään huono. Siksipä Orpon-Purran hallituksen päätös kampittaa kirja-alaa taloudellisin keinoin saattaa tuntua erityisen ovelalta. Taloushan on rationaalista ja ideologiasta vapaata, ja nyt tuo rationaalisuus tekee töitä hallituksen puolesta. Ärsyttäviä kirjoja ei tarvitse polttaa, jos niitä ei alkuunkaan julkaista (profit!).
Ei kirja-alan tilannetta sekään helpota, että fyysisten kirjojen kysyntää väistämättä leikkaavista äänikirjapalveluista kirjailijoille putoavat muruset voisi määritellä lähinnä vittuiluksi. Kustantajien osallistuminen tähän äänikirjafarssiin, siis suostuminen teosten polkuhinnoitteluun, herättää epäilemään johtoportaan motiiveja. Tulitukea tarjoaa tahollaan myös Helsingin yliopiston johto, joka viisaudessaan päätti heivata Suomen suurimmalla kirjavalikoimalla varustetun kirjakauppa Sivullisen keskustakampukseltaan – taloudellisiin syihin vedoten.
Ehkä siniristilippua liehuttavat johtajamme eivät sittenkään rakasta suomalaista kulttuuria ihan niin pyyteettömästi kuin juhlapuheita kuuntelemalla voisi kuvitella. Ihan tässä monokkeli putoaa silmältä.
Kirjoittaja on toimittaja, taiteilija ja mediakasvattaja. Kolumni on myös Voiman ja Le monde diplomatiquen Suomen edition Kirjallisuusliitteen pääkirjoitus. Liitteen löydät Voiman 7/25 välistä.
Sivullinen on Rosebud Booksin kirjakauppa. Rosebud on Voimaa julkaisevan Voima Kustannus Oy:n osakas.
